• Etusivu
  • Rakentaminen

Muistojen joulu

Rakentajan toimitus
Julkaistu 01.12.2020
202312_61700.jpg

Joulu on maagista aikaa. Kun joulutohinat alkavat ja joululaulut raikuvat kaikkialla, alkaa myös samaan aikaan kutkuttava jännitys vatsanpohjassa. Jotkut joululaulut kiinnittävät huomiomme sanoillaan ja niihin lauluihin liittyy monenlaisia muistoja. Tässä artikkelissa toimituksen jäsen kertoo omista muistoistaan. Haluamme kuulla myös sinun muistoistasi, tulehan kirjoittamaan omasi. Linkin löydät artikkelin lopusta.

Kop, kop, kop

Kop kop kop kop kop, kuuluu rappusilta...Kop kop kop kop kop, nyt on aattoilta. Kop kop kop kop kop, kuuluu porstuasta...Kop kop kop kop kop, tää on jännää vasta. Nään jo parran harmaan, pukki saapuu varmaan, meille Korvatunturilta lahjat mukanaan.

Palataanpa ajassa noin 25 vuotta taaksepäin ja olemme joululaatikoilta tuoksuvassa kotitalossani. On pari päivää jouluaattoon ja äiti valmistelee joululaatikoita. Muutamia nokareita kadottanut ja lasten sormenjälkien painaumia omistama piparitaikina odottaa leipojiaan ja isä on hakemassa tällä kertaa yksikseen kuusta. En edes muista tarkalleen, miksi juuri tuona ainokaisena jouluna isä haki kuusen yksin, mutta sen muistan että ainokaiseksi se jäi....Koska kuusi oli toispuoleinen ja äidin sanojen mukaan "kuin joulukuusi, muttei sinne päinkään". Sanotaanko siis, että hauskin kuusi koko lapsuuteni ajoilta. Isän tullessa kuusen kanssa sisälle naurulta raikuvaan taloon, soi radiossa "Kop kop kop...." ja jopa isääkin nauratti kun koristeet saatiin oksille. Koti oli saatu jouluiseksi ja pukki sai luvan tulla Korvatunturilta jakamaan lahjat.

Kuuntele laulu täältä>>

202012_67746.jpg

Joulu ensimmäinen

On joulu ensimmäinen, kun yksin vietän mä sen. Vain kuusen pienen, sisään toin. Tää joulu ensimmäinen, on haikein, tiedä mä en, sua ilman kuinka olla voin. Yhtä toivon minä vaan, et rakkaan nähdä saan, mä joskus vielä uudestaan. Siihen yksin vain mun Luojani, sä kerran vastauksen antaa voit.

Elettiin vuotta 2013 ja äitini oli keväällä menehtynyt. Tämän laulun sanat iskivät sisälle sydämeeni ja huoli isän jaksamisesta varsinkin joulun aikaan oli kova. Kun vanhemmat saavat elää yhteistä taivaltaan melkein 40 vuotta ja toinen poistuu viereltä yllättäen, jää niin suuri tyhjä aukko kaikkien perheenjäsenten elämään, eikä sitä pystytä täyttämään. Olin erään yhtyeen joulukonsertissa jouluna 2013 ja tämä laulettiin siellä. Tämä laulu herättää joka ikinen kerta soidessaan lämpöä, rakkautta ja kyynelten virtaa...Kokonaisuudessaan muistoja vuosien varrelta ja kultaisia muistoja äidistä jokaiseen jouluun.

Kuuntele laulu täältä>>

202012_67744.jpg

Muista rakkaitani

Muista rakkaitani, se on suurin toiveistani. Liian usein arjen jalkoihin kaikki jää.
Muista rakkaitani, se on yksi haaveistani, että voisin joulun sanoman säilyttää.
Taakse jäisi tarpeeton, tyyntyisi mieli rauhaton, huomaisin, että kaikki hyvin on.
Hiljaisuudesta nousisi vain yksi pyyntö: Muista rakkaitani.

Tämän laulun sanoma on minulle hyvin tärkeä ja varsinkin tällaisena poikkeuksellisena vuotena kaikkien tulisi rauhoittua ja nauttia läheistensä seurasta. Pysähdytään hektisen arjen keskellä, ei rynnätä jouluostosten perässä ja pyritä täyttämään kaikkia lahjatoiveita vaan annetaan aikaa toisillemme. Toki lahjat ovat pienille lapsille kaikki kaikessa, AINA, mutta me aikuiset voisimme nauttia vain ajasta läheistemme seurasta. Muistetaan rakkaitamme, vielä kun he ovat läsnä.

Kuuntele laulu täältä>>

202012_67745.jpg

Ihanaa joulun odotusta, toivottelee Tiina Puutarha.netin toimituksesta.

Nyt on sinun vuorosi!

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20238_82853.jpg
Kukkasipulit ovat oiva puutarhan perusta kaikkina vuodenaikoina
Kun kesää ja kaunista syksyä on vielä jäljellä, eivät ajatukset aina ulotu talven yli seuraavaan kevääseen. Talven yli kannattaa silti jo kurkistella, sillä keväällä kukkivat sipulit istutetaan syksyllä. Kun pitkän talven jälkeen ensimmäinen leskenlehti, talventähti tai lumikello osuu silmiin, ilahduttavat ne kokoaan isommin. Työntyessään varhain maasta, osa jopa lumenkin läpi, tuovat ne viestin keväästä ja kiirehtivät sen edistymistä. Siksi helposti unohdetaan, että sipulikukista voi nauttia ihan koko kasvukauden ajan. Kukkasipuleiden ihanuus johtuukin niiden monimuotoisuudesta ja soveltuvuudesta erilaisiin tarkoituksiin.
20232_65842.jpg
Sadonkorjuu on parasta - kitkeminen tylsää
Kotipuutarhoissa mansikat ovat punaisia ja herneet pullean kypsiä, sadonkorjuuaika on alkanut. Kiinnostus syötäviin kasveihin on ollut huimassa nousussa. Biolanin tekemän kuluttajakyselyn mukaan sadonkorjuu onkin kotipuutarhureiden lempipuuhaa. Sadonkorjuun ohella kukkien istuttaminen ja kompostointi ovat puutarhan suosikkipuuhia. Sen sijaan kasvimaan kitkeminen ja nurmikon kastelu sekä leikkaaminen eivät kotipuutarhureita innosta. Biolan toteutti kyselyn huhtikuussa 2020 ja siihen saatiin 5057 vastausta.
20232_80903.jpg
Puutarhanhoidosta helpompaa!
Puutarhanhoidon suosio on vahvassa kasvussa, ja kaupunkien pikkupihat sekä parvekkeet halutaan istuttaa kasvamaan kauneutta ja lähiruokaa aidoimmillaan. Boschin uusista puutarhatyökaluista sekä Biolanin nerokkaista kaupunkiviljelyuutuuksista löytyy keskenään yhteensopivia, käteviä ratkaisuja puutarhanhoitoon.
20077_5599.jpg
Avomaan salaattikausi parhaimmillaan
Kesäkuun puolivälistä aina syyskuun lopulle saakka Suomessa voidaan nauttia lähellä tuotettuja avomaan salaatteja. Salaattiviljelijät istuttavat pelloille uusia salaattitaimia viikoittain, joten tuoretta satoa on saatavissa koko satokauden ajan.Sipoolainen Anders Åström kuuluu suomalaisen salaattiviljelyn uranuurtajiin ja kehittäjiin. Hän aloitti 1970-luvulla jäävuorisalaatilla ja tavallisella keräsalaatilla. 1980-luvulla hän alkoi kokeilla erikoissalaatteja, esimerkiksi lollo rossoa, lollo biondaa ja tammenlehtisalaatteja.
202211_80315.jpg
Kierrätäthän paristotkin?
Monet kodin pienet laitteet, kuten kaukosäätimet, viihde-elektroniikka ja taskulamput toimivat paristoilla. Unohtaa ei tietenkään voida myöskään useita lasten leluja, jotka toimiakseen saattavat tarvita isommankin kasan paristoja. – Jopa autonavaimet pitävät sisällään niin kutsutun nappipariston. Laitteissa tavallisimmin käytettyjä ovat AA- sekä AAA-alkaliparistot, joita tarvitaan useimmin yhdestä kuuteen kappaletta. Nykyisin löytyy myös litiumakkuja esimerkiksi lapsille suunnatuista tableteista. Paristoja sekä akkuja kuuluu arkeemme siis yllättävän paljon!Pariston kuluessa tyhjäksi, miten toimit?Pyöriikö laatikon pohjalla kasa paristoja, joista ei oikein tiedä, onko niissä virtaa jäljellä vai ei?Tyhjäksi tulleet paristot sekä virtaa vastaanottamattomat akut kannattaa ehdottomasti kierrättää, tässä neuvoja miten.
20234_81445.jpg
Milloin puiden ja pensaiden taimet kannattaa istuttaa?
Kevään kurkkiessa nurkan takaa alkaa puutarha taas heräilemään. Raskaan talven jälkeen se saattaa tarvita hieman apua päästäkseen taas loistoonsa. Kun kevään lumi ja routa sulavat, voidaan istutukset aloittaa. Vaikka kevään istutuskausi jatkuu juhannuksen tienoille asti, aikaa ei ole hukattavaksi. Jotkut taimilajit kannattaa istuttaa jo hyvissä ajoin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton