• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Orapihlaja-aidan alasleikkaus?

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 25.03.2025
20238_82931.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Mitkä selvitymismahdollisuudet 40-vuotta vanhalla orapihlaja-aidalla on, jos alasleikkaamme sen näin loppukesästä? Aidanne on runsas ja hyvinvoiva yläosasta, mutta alaosa alkaa olla jo aikansa elänyt.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Alhaalta kaljuuntunutta orapihlaja-aitaa voi uudistaa ainoastaan leikkaamalla se alas. Se kannattaa tehdä varhain keväällä, ennen kuin silmut alkavat pullistua. Keväällä pensaan kasvuvoima on suurimmillaan, joten se löytää vanhoistakin versoista paremmin uinuvat silmut uutta kasvua varen. Siitä huolimatta voi kestää aikansa, ennen kuin haarominen on runsasta. Joskus vanhat pensaat eivät siihen innostu hyvin lainkaan, jolloin ainoaksi keinoksi saada alhaalta tuuhea aita on istuttaa uudet taimet. Pensasaidan leikkaaminen puolestä välistä ei auta, sillä silloin alaosa jää edelleen kaljuksi.

Orapihlaja-aita pysyy alhaaltakin tuuheana ainoastaan jokavuotisilla leikkauksilla. Sekä alasleikattu että uusista taimista tehty aita leikataan samalla tavalla. Muotoilu aloitetaan heti ensimmäisenä kasvukautena syyskesällä tai viimeistään seuraavana keväänä. Aita muotoillaan ylhäältä hieman kapeammaksi, jotta alaoksatkin saavat valoa eikä lumikuorma häiritse aidan muotoa. Oksat leikataan aina myös sivulta. Jotta aidasta ei kasvaisi liian leveä, sivuille jätetään vain muutama sentti uutta kasvua, päälle kymmenisen senttiä. Kestää siis aikansa, ennen kuin aita on toivotussa korkeudessaan. Jos leikkauksia ei tehdä, tulee kasvustosta harvaa ja alhaalta ajan kanssa kaljuuntuvaa. Kevätleikkauksen lisäksi viimeistä kasvua kannattaa muotoilla lisää loppukesällä. Näin saadaan kaksi haaroittumiskertaa joka vuodelle.

Alasleikkauksen yhteydessä pensaan kasvua voi auttaa poistamalla rikkakasvit juuristoalueelta, ravinteikkaan mullan lisäyksellä ja lannoittamisella tarvittaessa. Kastelu on erityisen tärkeää, koska keväisin maa on yleensä kuivaa. Vettä annetaan kerralla niin runsaasti, että koko juuristoalue kastuu koko syvyydeltään. Sen jälkeen pidetään reilu tauko, jonka pituuteen vaikuttavat mm. maan läpäisevyys ja sääolot. Kastelun tarpeen arvioimiseksi maata kannattaa tunnustella sormin vähän pintaa syvemmältä juuriston vierestä.

Puutarhamyymälä Muhevaisen banneri
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tammi on komea ilmestys
Tammen kevät heräilee hitaasti – näin tuet sen kasvua: Asiantuntija vastaa
Istutimme 2024 keväällä tammen (avojuurinen siirto, noin 140 cm). Vaikuttaa siltä että kasvi juroo ja silmuja on nyt toukokuussa 2025 havaittavissa vain yksi. Puun pintaan on muodostunut paikoin vihreää kerrosta. Mitä kannattaa tehdä?
202211_80003.jpg
Pihasyreeni kukkii ilman lehtiä? Asiantuntija vastaa
Noin viisi vuotta vanha pihasyreeni ei ole tehnyt tänä vuonna yhtään lehtiä, mutta kalju puu meinaa kuitenkin kukkia ihan mukavasti nupuista päätellen. Mitä ihmettä?
20235_81929.jpg
Mustaherukan mato? Asiantuntija vastaa
Mustaherukan marjaan ennen sen kypsymistä kaivautuu (syö) vihreä mato/toukka, joka kuivattaa marjan ja melkein koko oksan. Vaikka pensas on huonovointisen näköinen, ei se nyt juuri kuole näihin toukkiin. Näitä on esiintynyt muutamana vuonna.Mikähän olisi torjunta-aika ja millä aineella?
20218_71995.jpg
Mistä johtuu puna- ja mustaherukoiden sienitaudit? Asiantuntija vastaa
Mistä johtuu puna- ja mustaherukoiden sienitaudit näin kuumana kesänä? Voisiko syynä olla puuhakekäytävät pensaiden välillä (ei ole pensaiden alla)? Voiko mustia marjoja syödä, kun lehdissä on ruostetta? Marjat näyttävät olevan ok. Punaisissa marjoissa viat näkyvät.
20237_82625.jpg
Musta tuholainen mansikan lehdillä? Asiantuntija vastaa
Mikähän on tämä mansikan lehdet tuhoava musta ötökkä? Miten siitä pääsee eroon?
20235_81620.jpg
Ananaskirsikan istutus? Asiantuntija vastaa
Voiko ananaskirsikan taimen istuttaa syvempään uudelleenistutuksessa?
20218_72071.jpg
Miten estetään sananjalan leviäminen?
Metsäisen mökkitonttimme vieressä kasvaa tiheä sananjalkakasvusto. Millä keinoin voisi estää sen leviämisen?
20228_79413.jpg
Voiko poppelin hävittää suolalla? Asiantuntija vastaa
Poppelin voi hävittää, kun kuorii tyven huolellisesti nyt alkukesällä. Vuoden päästä sen voi kaataa. Mutta kuulin sellaisenkin konstin, että kun katkaistujen poppelien kannolle laittaa karkeata merisuolaa, ne kuolevat. Onko näin?
Puutarhakoristeet puutarhan katseenvangitsijoina
Laakamato Obama nungara: voiko sen leviämisen estää Suomessa? – Asiantuntija vastaa
Mitä toimenpiteitä Suomessa tehdään Obama nungara -laakamadon Suomeen leviämisen estämiseksi? Voiko luottaa siihen, että Suomesta ostetuissa taimissa sitä ei ole?
202312_83334.jpg
Menestyykö suomalainen mansikka Espanjassa? Asiantuntija vastaa
Vuosi sitten toin tänne Espanjaan mansikan rönsyjä, joista talven aikana saimme mansikoita ihan mukavasti. Ystävällinen naapuri on kesän aikana kastellut niitä ja ne ovat hyvinvoivia ja vihreitä. Nyt kysymys kuuluu, mitä pitäisi tehdä, jotta tänäkin talvena saisimme mansikoita? Eli miten alan kukittamaan? Puutarhoissa täällä en ole nähnyt mansikan taimia, mutta keväällä kyllä mansikoita tulee myyntiin. Toki paikallinen puutarhuri osaisi neuvoa, mutta kieli ei taivu espanjaan.
202312_83331.jpg
Milloin vanhan syreenin voi jakaa? Asiantuntija vastaa
Meillä on omakotitalon pihalla seinän vierustalla vanha syreeni, mikä on alkanut osittain kuolla ja uusia vesoja pukkaa ympärille.Osittain vanhaa syreenin kasvua tunkee katolle ja on seinässä kiinni, tämä pitäisi poistaa. Haluaisimme säilyttää tästä pensaasta osan, jotta isän istuttamasta syreenistä jäisi hieno pensas paikalleen (isäni oli ammattipuutarhuri). Ongelmana on myös, että syreenin juurelle on pesiytyny koiran- tai puistopökkösieni (en ole varma kumpi). Haluamme poistaa maan kokonaan pensaan alta ja varoalueelta. Sieni on inhottava ja leviää kovaa vauhtia. Miten ja missä vaiheessa voisimme ottaa talteen syreeniä ja saada uuden kasvun pensaalle, puhdistetussa maassa? Miten tässä pitäisi toimia?
202312_83325.jpg
Onko tämä paju? Asiantuntija vastaa
Onkohan tämä paju? Mietin voiko sen kaataa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton