• Etusivu
  • Piha

Syyskuun vinkit kotipuutarhureille

Rakentajan toimitus
Päivitetty 03.09.2024
20238_82956.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Syyskuu on viilenevien säiden, syyssateiden, ruskan, sadonkorjuun ja sienestämisen sekä pimenevien iltojen aikaa. Ilmat viilenevät kesän jäljiltä nopeasti ja yhä useampi päivä on pilvinen ja harmaa – vaikka niitä aurinkoisiakin päiviä onneksi tulee! Syyskuun sää on epävakaista ja sateista, mutta syksyn harmautta piristää kuitenkin kasvien värikäs ruska; Lapissa se on parhaimmillaan syyskuun alussa ja Etelä-Suomessa syys-lokakuun vaihteessa.

Syyskuun aikana myös suurin osa muuttolinnuista jättää Suomen; kurki- ja hanhiaurat liukuvat taivaankantta pitkin ja pikkulinnut kokoontuvat yhteistä syysmuuttoa varten suuriksi parviksi.

Hiljaisessa ja kostean tuoksuvassa metsässä kulkeminen on rentouttavaa; mieliala kohoaa samalla, kun kunto kohenee, kalorit palavat ja marja-/sienikorikin täyttyy. Vitamiinit voi sitten säilöä talven varalle tai vaikka hyödyntää heti; maistuisikos vaikka raikas puolukkapiirakka tai herkullinen sienipiirakka?

<p data-block-key="smzjo">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Iltojen hämärtyessä sytytetään kotona kynttilöitä ja ulkona pihavaloja. Kynttilät luovat herkkää ja tunnelmallista valoa ympärilleen. Kynttilöitä voidaan laittaa myös pihalyhtyihin luomaan tunnelmaa vaikka sisääntulon kohdalle. Pihan sähkövalaistukseen panostaneet kiittävät itseään kulkiessaan iltahämärissä turvallisesti pihansa polkuja pitkin – ja ihaillessaan valojen esille nostamia yksityiskohtia puutarhassa.

Iltaisin voi sitten vaikkapa asettua mukavasti sohvan nurkkaan ja ryhtyä lueskelemaan esimerkiksi puutarhakirjallisuutta.

<p data-block-key="yoa9i">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Syyskuun puuhat puutarhassa:

  • Kerää puutarhasi sato: syyskuisena kauniina päivänä nostetaan perunat ja kerätään sipulit kuivumaan. Myös juureskasvit valmistuvat. Muista kunnostaa kasvimaa sadonkorjuun yhteydessä.
  • Onhan maakellari tai muu talvivarastointipaikka siivottu ja puhdistettu?
  • Helpota kevään kiireitä: uuden nurmikon, kasvimaan tai perennapenkin pohjatyöt voi tehdä valmiiksi jo syksyllä ja siistissä puutarhassa työt käynnistyvät keväällä mukavammin.
  • Leikkaa kukkavarret pois ahkerimmilta siementäjiltä ellei niiden leviäminen ole tarpeen. Esimerkiksi mäkimeirami, kamomilla, kurkkuyrtti, kehäkukka ja saksankirveli saattavat tarvita rajoittamista.
  • Kerää siemeniä kasveista, joita haluat lisätä puutarhaasi. Kerää kasveja myös kuivumaan.
  • Suojaa hallanarat kasvit, jotta voit nauttia niiden kukinnasta pidempään.
  • Uudista vanha raparperi nostamalla se ylös ja jakamalla terävällä lapiolla sopiviin paloihin. Jakaminen virkistää raparperia ja samalla saat uusia jakotaimia tuttavillekin annettavaksi.
  • Valmistele nurmikko syyskuntoon: nurmikon syyslannoituksen sekä pinnan ilmastuksen voi hoitaa vielä syyskuun alussa. Leikkaa viimeisinä kertoina nurmikko lyhyeksi, niin talvituhosienet eivät pääse pesimään lumen alla.
  • Kastele kasveja kuivana syksynä, niin ne keväällä ovat paremmassa kasvuunlähtökunnossa.
  • Hävitä muumio-omenat polttamalla tai maahan hautaamalla – kompostointi ei riitä taudin tuhoamiseksi.
  • Varmista kevään sipulikukkaloisto istuttamalla kukkasipulit ennen maan jäätymistä.
  • Tee syksyiset ruukkuistutukset. Värikkäitä syysastereita, koristekaalia, callunaa ja kanervaa, havuja ja sammalta... mitä muuta kivaa voisit käyttää?
  • Siisti ja valmistele puutarha talveen. Syyskuussa riittää vielä valoisaa aikaa pihan syystöihin. Aloita myös talvisuojaus ajoissa.

Nautitaan syksyn väreistä!

Ihaillaan syysvärityksessään loistavia kasveja – hankitaan vaikka muutama lisää. Astiataimia voi mainiosti istuttaa maan jäätymiseen saakka.
Esimerkiksi seuraavilla kasveilla on piristävän upea syysväritys:

Puut

  • haapa (keltainen)
  • iso-orapihlaja (keltainen)
  • jalopähkinä (keltainen)
  • koivu (keltainen)
  • lehtikuusi (keltainen)
  • marjaomenapuu (keltainen)
  • mustamarjaorapihlaja (kirkas punainen)
  • pihlaja (oranssi, punainen, ruskea)
  • pilvikirsikka (vaaleankeltainen)
  • tammi (vihreät lehdet puussa talveen asti)
  • tuomi (keltainen)
  • tuomipihlaja (hehkuva punainen)
  • vaahtera (punainen, oranssi, keltainen)
<p data-block-key="4ut4o">Pihlaja (Kuva: Adobe Stock)</p>
Pihlaja (Kuva: Adobe Stock)

Pensaat

  • aroniat (loistavan punainen)
  • euroopansorvarinpensas (punertava)
  • heisiangervo (kullankeltainen)
  • isotuomipihlaja (hehkuva punainen)
  • japaninhappomarja (oranssinpunainen)
  • kirsikkasorvarinpensas (keltainen ja punainen)
  • koiranheisi (voimakas punainen)
  • koivuangervo (oranssinpunainen)
  • kultaherukka (punainen)
  • marjaomenapensas (punakeltainen)
  • mongolianvaahtera (oranssinpunainen)
  • pensashanhikki (kukassa lokakuulle asti)
  • sinikuusama (keltainen)
  • villaheisi (punainen)
  • virpiangervo (keltainen)
  • vuohenkuusama (keltainen)

Köynnökset

  • alppikärhö (valkoiset siemenhahtuvat)
  • japaninkelasköynnös (keltainen)
  • villiviinit (loistavan punainen)

Syyspäiväntasaus on tänä vuonna lauantaina 23. syyskuuta. Tuolloin voimme virallisesti hyvästellä menneen kesän ja toivottaa syksyn tervetulleeksi.

<p data-block-key="efnjw">Syksyisen kaunis maisema – tunnelma on miltei aistittavissa! (Kuva: Pixabay)</p>
Syksyisen kaunis maisema – tunnelma on miltei aistittavissa! (Kuva: Pixabay)
Piha
hyötykasvit
pensaat
kasvimaa
puut
pihatyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Pihlajan oksia täynnä oranssisia pihlajanmarjoja
Herkkuja pihlajanmarjoista
Vuonna 2024 pihlajat notkuvat marjoista. Oranssisina hehkuvat pihlajanmarjatertut värittävät syksyistä maisemaa. Mutta tiesitkö, että pihlajanmarjoja voi hyödyntää myös keittiössä? Nappaa tästä muutama vinkki talteen.
20227_79062.jpg
Valinnan vaikeus
Mitä pitäisi ottaa huomioon, kun miettii puutarhaan uusia pensaita ja puita? Voiko hankkia vain "kaikkea kivaa" vai kannattaisiko asiaa miettiä hieman etukäteen?
20172_48287.jpg
Puutarhamyymälä Muhevainen
Puutarhamyymälä Muhevaisen monipuolisista valikoimista löydät kaikki pihan ja parvekkeen kasvit ja paljon muuta istutuksiin ja puutarhanhoitoon. Pihakasvien lisäksi myymälöistä löytyvät myös siemenet, mullat, lannoitteet, ruukut ja käsityökalut - eli kaikki, mitä puutarhassasi tarvitset. Muhevaisen palveluvalikoimaan kuuluvat lisäksi myös pihasuunnitelmat ja neuvontakäynnit. Anna asiantuntijan auttaa! 
20232_80869.jpg
Perustetaan uusi kasvimaa
Uuden kasvimaan paikaksi valitaan pihalta aurinkoinen ja lämmin kohta, jossa ei seiso vesi. Aurinko parantaa kasvisten makua ja kohottaa niiden vitamiinipitoisuutta. Kasvimaa on hyvä sijoittaa myös tuulilta suojattuun paikkaan, koska kylmät tuulet jäähdyttävät maan ja toisaalta kesän lämmin tuuli nopeuttaa maan kuivumista.
Rautaharava nojaamassa puuhun, maassa syksyn oranssisia lehtiä.
Puutarhurin työvälineet
Kunnon työvälineillä on puutarhassa ilo tehdä työtä. Nykyään myös lapsille löytyy mukavia, pieniin käsiin sopivia puutarhatyövälineitä. Turvallisuuteen, ergonomiaan ja kestävyyteen kannattaa satsata myös puutarhassa.
202310_83230.jpg
Muista siirtää kellot!
Kellojen siirto talviaikaan tapahtuu joka vuosi lokakuun viimeisenä sunnuntaina, jolloin kelloa siirretään tunti taaksepäin. Kellojen siirto päätettiin taannoin lopettaa vuoteen 2021 mennessä, mutta vielä saamme toistaiseksi nauttia tästä pienestä puuhasta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton