• Etusivu
  • Hoitotyöt

Syyslannoituksen aika on nyt

Rakentajan toimitus
Päivitetty 20.02.2023
20232_80867.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Heinä-syyskuu on oikea aika antaa monivuotisille kasveille syyslannoitus. Syyslannoitus parantaa kasvien talvenkestävyyttä ja lisää seuraavan vuoden kukintaa ja satoa.

Suurille pensaille sekä hedelmä- ja koristepuille lannoite annetaan suoraan juuristoalueelle, mistä kasvi saa sen nopeimmin käyttöönsä. Puun aktiivisimmat juuret ovat yhtä kaukana rungosta kuin latvuksen uloimmat oksatkin. Puun ympärille maahan tehdään rautakangella reikiä, joihin lannoite sijoitetaan. Kastelu nopeuttaa lannoitteen liukenemista.

Perennoille lannoite voidaan levittää kasvin juurelle maanpintaan. Lannoitteen rakeet harataan kevyesti pintamultaan tai katetaan ohuella kerroksella puutarhamultaa. Kastelu nopeuttaa lannoiterakeiden liukenemista.

  1. Tee rautakangella reikä tai lapiolla syvä viilto maahan.
  2. Ripottele lannoiterakeet tehtyyn reikään.
  3. Polkaise jalalla reikä kiinni.
  4. Kastelu nopeuttaa lannoitteen liukenemista.
Ohje

Ohje

Lannoitteen antaminen

  1. Tee rautakangella reikä tai lapiolla syvä viilto maahan.
  2. Ripottele lannoiterakeet tehtyyn reikään.
  3. Polkaise jalalla reikä kiinni.
  4. Kastelu nopeuttaa lannoitteen liukenemista.

Syyslannoitukseen käytetään esimerkiksi rakeistettua Syksyn PK-lannoitetta. Se sisältää eloperäisessä muodossa olevaa fosforia ja kaliumia sekä hivenravinteita. Kaliumvahvistaa kasvia talven kylmyyttä vastaan ja fosforilisää seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumista ja siten parantaa seuraavan vuoden kukintaa ja satoa. Syksyn PK-lannoitteessa ja Syyspanoksissa ei ole lainkaan kasvien talvilepoon siirtymistä häiritsevää typpeä.

Biolan Syksyn PK-lannos parantaa talvenkestoa ja parantaa tulevan kesän kukintaa. (Kuva: Biolan)
Biolan Syksyn PK-lannos parantaa talvenkestoa ja parantaa tulevan kesän kukintaa. (Kuva: Biolan)
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20232_80865.jpg
Lannoituksella puutarha kukoistamaan!
Puutarhasta saamme ravintoa kaikille aisteille. Täyteläiset värit, herkulliset tuoksut ja mullan tuntu sormissa antavat rentouttavaa vastapainoa kiireiseen arkeen. Omasta puutarhasta saa lisäksi herkullista ja terveellistä maisteltavaa ruokapöytään.
20166_46733.jpg
Saako pihaan rakentaa?
Meillä olisi tarkoitus rakentaa puuvaja pihan perälle - onko se sallittua? Mistä saisi tietoa ja mitä tulisi ottaa huomioon? T: kotinikkariOtahan ensin selvää kuntasi rakennusvirastosta tai kunnan kotisivuilta, mitä ohjeita siellä annetaan pihanrakentamiseen liittyen. Rakentamisen rajat ja rajoitteet vaihtelevat alueittain – ja jopa kunnittain.Yleensä pienimpiin ja rakennusjärjestyksen kannalta vähäpätöisempiin rakennelmiin ei lupaa tarvita - vähän isomman rakennelman ollessa kyseessä riittää toimenpideilmoitus kunnan rakennusviranomaisille.Rakennushankkeesi ei välttämättä ole vain sinun ja kunnan rakennusviranomaisten välinen asia; myös naapurien mielipide on huomioitava. Tyypillinen naapurien huomioon ottamiseen liittyvä pykälä koskee rakennusten ja rakennelmien etäisyyttä naapuritontista. Yleisenä ohjeena voidaan pitää sitä, että rakennuksen tulee olla vähintään korkeutensa etäisyydellä rajasta – sitä lähemmäksi rakentaminen vaatii ainakin naapurin luvan. Viisas pihanrakentaja ottaa aina huomioon myös naapurit!Lue lisää:Tarvitaanko piharakentamiseen lupa?
202211_79918.jpg
Päärynäpuu elossa vai kuollut? Asiantuntija vastaa
Istutin keväällä 2020 päärynäpuun pihallemme. Seuraavana keväänä näytti, että puu taisi kuolla talvella, mutta sitten se alkoikin kasvattaa alhaalta uutta oksaa. Nyt näyttää taas pahalta. Onkohan järkevä istuttaa uusi vai odotella vielä? Mietin vaan, että jos puu on vartettu, niin kasvaako minulla päärynän sijaan kohta joku pihlaja?
20233_81073.jpg
Persilja on varsinainen vitamiinipommi
Persilja (Petroselinum crispum) on kaksivuotinen, ruohovartinen yrtti. Persiljan alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta tämän Apiaceae-heimoon kuuluvan kasvin arvellaan olevan kotoisin Välimeren itäosista tai Aasian länsiosista. Nykyisin persilja kasvaa villinä monin paikoin Etelä-Euroopassa ja Aasiassa.
20104_21574.jpg
Piharakentaminen lisää kiinteistön arvoa
Viheraluerakentajat Ry:n teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan piharakentaminen lisää kiinteistön arvoa. Arvonnousu voi olla suurempi kuin pihan rakentamiskustannukset, jos rakentaminen toteutetaan harkitusti ja kohdistetaan tutkimuksessa ilmi tulleisiin kiinteistönvälittäjien nimeämiin pihan alueisiin.Kauppatieteiden maisteri Inari Janssonin tekemässä tutkimuksessa selvitettiin piharakentamisen vaikutusta kiinteistön arvoon. Lisäksi tutkittiin, mitkä pihan ominaisuudet nostavat ja laskevat kiinteistöhintaa tehokkaimmin. Tutkimuksen kohteena olleen omakotikiinteistön arvo nousi laadukkaan piharakentamisen ansiosta 11,5%, mikä on enemmän kuin rakentamisen aiheuttamat kustannukset.Tutkimustulosten mukaan kiinteistöhintaa nostavia pihan ominaisuuksia omakotipihoilla ovat erityisesti pihan sisääntulon kiveykset ja istutukset sekä oleskelupaikalle rakennettu viihtyisä terassi ja sen suojaaminen katseilta. Kerrostalopihoilla arvonnousua tuottavat kulkureittien laadukkaat pinnoitteet, asukkaiden yhteinen oleskelualue ja hoidetut istutukset erityisesti sisääntulon yhteydessä.
20218_71749.jpg
Mitä kuuluu metsiemme marjasadolle?
Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Runsaasta kukinnasta ja onnistuneesta pölytyksestä huolimatta mustikkasato jää kuivuuden takia enintään keskinkertaiseksi. Havaintometsien raaoista mustikoista hieman yli 60 prosenttia on päässyt kypsiksi marjoiksi saakka, kun pitkäaikainen keskiarvo on yli 80 prosenttia.– Kuivuus on verottanut selvästi mustikkasatoa. Kuivuus pienentää myös kypsän mustikan kokoa, joten täydet mustikkasangot ovat monin paikoin työn takana tänä vuonna, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton