• Etusivu
  • Kasvillisuus

Taikinamarja

Rakentajan toimitus
Päivitetty 17.09.2013
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg

(Ribes alpinium)

Taikinamarja on 80–150 cm korkea, varpumainen, kaksikotinen pensas. Lehdet ovat vihreät ja kolmiliuskaiset, isohampaiset ja 2–4 cm pitkät. Lehdet ovat molemmin puolin nystykarvojen verhoamat. Taikinamarja on kaksikotinen kasvi. Kesäkuun alussa hedepensaisiin puhkeaa 20–30 pientä, kellanvihreää kukkaa ja emipensaisiin terttuja, joissa on 2–5 kukkaa. Taikinamarjan marjat ovat punaisia, mauttomia ja jauhoisia ja marjan hedelmäliha tuntuu tarttuvan kieleen taikinankaltaisesti, josta marjan suomenkielinen nimi lienee peräisin.

Taikinamarja kasvaa luontaisesti Etelä-Suomessa, Pohjanlahden rannikolla Keski-Pohjanmaalle asti ja idempänä Etelä-Savon korkeudelle. Pensaat kasvavat lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä, etenkin kivikkoisissa ja kallionseinämien alaisissa paikoissa ja hikevillä harjunrinteillä. Taikinamarjaa käytetään myös koristekasveina puutarhassa.

Taikinamarjaan tulee keväällä lehdet hyvin aikaisin (Suomen etelärannikolla jo huhtikuun lopulla), joten se sopii esimerkiksi kevätsipulikukkaryhmien taustalle. Se sopii myös aita- ja aidannepensaaksi koska on nopeakasvuinen, hyvin leikkausta kestävä ja viihtyy sekä auringossa että varjossa.

Satoa taikinamarjasta?

Marjoja voi syödä, ne eivät ole myrkyllisiä. Marjaa on käytetty muiden marjojen lisänä ja lehtiä teeaineksissa. Marjamehua voidaan sekoittaa voimakkaamman makuisiin mehuihin. Taikinamarjan aromi on melko karvas ja marja on pehmeä.
Taikinamarjaa on yleisemmin käytetty koristepensaana, sillä se sietää myös karuja ja kuivia maita sekä leikkaamista.

Taikinamarjan poiminta-aikaa on elo-syyskuun alkupuoli.

Huomio

Huomio

Erotatko taikinamarjan muista heukoista?

Taikinamarja kuuluu herukoiden sukuun ja se muistuttaa hyvin paljon punaherukkaa, mutta marjojen maut ovat aivan erilaiset (taikinamarjan marjat ovt melko mauttomat punaherukkaan verrattuna). Taikinamarjan lehdet ovat pienemmät ja marjavarret pystyjä, kun ne punaherukalla ovat riippuvia.

Lähde: www.arctic-flavours.fi

Kaipaatko lisää tietoa taikinamarjasta?

Lue mitä Puutarha.netin Kasvikortistossa kerrotaan taikinamarjasta.

Taikinamarjalla on myös oma viestiketjunsa Puutarha.netin Keskustelupalstalla!

Kasvillisuus
pensaat
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Älä tapa nurmikkoa syksyllä
Piha kuntoon OSA 3/6: Kuinka nurmikkosi voi?
Uudet kiinteistön omistajat - ja jotkut jo pidempäänkin sillä asuneet - kaipaavat helposti konkreettisia neuvoja pihapiirinsä kunnostamiseen. Tähän tarpeeseen vastaa Piha kuntoon -artikkelisarja, jonka kolmannessa osassa pistetään nenä nurmikkoon ja tarkastellaan nurmimattomme kuntoa.
20224_73557.jpg
Ovatko kellastuneet tuijat kuolemassa?
Viime syksynä ovat raja-aitana olevat tuijat muuttuneet sisältä ruskeiksi. Oksien päissä on vielä vihreitä neulasia, mutta tuijat ovat olemukseltaan harvat. Tuija-aita on rinteessä, maa on aika kovaa savimaata. Istutettaessa lisättiin sekoitettuna uutta ostomultaa, osa havupuumultaa.Tuijat ovat kasvaneet hyvin, tosin aika harvoja ovat, kun en ole ymmärtänyt niiden oksia leikata, jotta tuuhettuisivat.Mennyt kuiva kesä on varmaan vaikuttanut asiaan. Välillä yritin niitä kastellakin, mutta koska ovat rinteessä, niin kasteleminen on vähän hankalaa. Miten niitä kevään tullen pitäisi hoitaa? Voiko tuijia leikata mihin vuodenaikaan tahansa?
puutarhassa istuttamassa kädet mullassa
Havupuut ja -pensaat
Lehtipuiden ja -pensaiden lisäksi kannattaa pihaan istuttaa myös havukasveja; puita ja pensaita. Niitä osaa arvostaa viimeistään talvella, kun muut puut ja pensaat ovat lehdettömiä. Havukasveja voi istuttaa myös vapaasti kasvaviin aidanteisiin, yksilöpuiksi tai tilan salliessa ryhmäksi.
20227_79004.jpg
Leikkaa oikein ja oikeilla työkaluilla
Pensaat säilyvät elinvoimaisina 20–30 vuotta. Osa lajeista ei tarvitse leikkausta ja toiset vaativat sen vuosittain. Pensaat leikataan kuitenkin vasta tarvittaessa. Säännöllinen, säästeliäs leikkaus tukee parhaiten tasaista kasvua, tarpeeton saksiminen vain heikentää kasvin terveyttä.
20241_83361.jpg
Pensaiden istutusetäisyydet
Pensaan kasvutapa ja -korkeus on syytä tuntea, jotta välttyy turhilta yllätyksiltä. Pensasaita voi olla vapaasti kasvava aidanne tai halutun muotoiseksi ja korkuiseksi leikattu, säännöllisen muotoinen aita. Pensasaidan perustamiseen kannattaa käyttää avojuurisia taimia, jotka istutetaan lehdettöminä keväällä tai syksyllä. Ne myydään edullisissa nipuissa.
20227_77188.jpg
Omenapuiden leikkaaminen
Omenapuu, jota ei leikata, tulee pian liian tiheäksi ja tuottaa huonompaa satoa. Tiiviissä kasvustossa taudit alkavat vaivaamaan eikä valoa pääse riittävästi latvuksen sisälle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton