• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Miten tuija leikataan spiraaliksi?

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 25.03.2025
20237_82510.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Haluisin leikata timanttituijani spiraaleiksi, mihin aikaan se olisi hyvä tehdä ja ennen kaikkea, miten se tapahtuu? Ohjetta olisin vailla. Tuijat ovat n. 1 m korkeita.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Tuija muotoilu onnistuu, kun leikataan kerralla riittävän vähän, vain viimeistä vuosikasvua lyhentäen. Tuija haarottuu hyvin, kun ei leikata liian syvältä, sillä puutuneista versoista ei kasva uutta oksaa ja spiraaliin voi jäädä aukkoja. Viimeisimmän vuosikasvun tunnistaa vihreästä, puutumattomasta versosta. Vanha verso on ruskea.

Koska leikkaus on aloitettava maltillisesti, ei spiraaalin muotoa saa ensimmäisellä leikkauskerralla kovin vahvasti esiin. Muoto korostuu, kunhan leikkauksia on tehty muutaman kerran. Hyvä aloitusaika leikkaukselle on näin kesällä, kun uutta vuosikasvua on jo tullut. Syksyllä voi tehdä toisen leikkauksen, koska tuijat kasvavat vielä loppukesälläkin.

Asettele naru spiraalin muotoon tuijan pintaan latvasta tyvelle. Se toimii leikkauslinjan ohjaajana, merkkinä spiraalin korkeimmista kohdista, eli linjalangan välit leikataan lyhyemmiksi. Leikkaa viimeiseksi myös hiukan linjalangan kohdalta, sillä se edistää tuuhettumista ja tasapainoista ilmettä. Tavoitteena on, että vuosikasvun pituus on joka kohdassa spiraalia lopulta sama.

Muotoile latva kapeammaksi kuin tyvi. Leikkaa terävillä saksilla (keittiösaksetkin ovat hyvät) ja pilvisellä säällä tai varjossa, jos tuijat ovat ruukkuun istutettuja. Helteellä ja auringon paahteessa leikkaus stressaa puuta ja voi näkyä sen voinnissa eikä kasvu jatku toivotulla tavalla.

Leikkaa siis vähän kerrallaan ja tarkastele työn edistyessä kokonaisuutta. Jos sattuu virhenipsaus, se ei pilaa työtä, sillä uusi kasvu piilottaa virheen ja sen voi korjata seuraavilla muotoilukerroilla. Tuijan kasvaessa korkeutta samaa spiraalin muotoa jatketaan ylöspäin. Muoto säilyy tuijassa niin kauan kuin säännöllisiä leikkauksia vähintään kerran vuodessa jatketaan.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202211_80061.jpg
Mikä pensas tämä on? Asiantuntija vastaa
Naapurilla kasvaa tämä ihanasti kukkiva, noin 2 metriä korkea ja leveä pensas. Hän ei muista nähneensä siinä marjoja, tai sitten ne ovat niin pieniä. Tuoksusta emme tiedä – hajuaisti mennyttä...
20239_83128.jpg
Miten chili kannattaa säilöä? Asiantuntija vastaa
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
20238_82731.jpg
Mikä pensasruusu? Asiantuntija vastaa
Mikähän pensasruusulaji on sellainen, jolla on tummanvihreät, hopeansävyiset lehdet ja jonka kukat ovat yksinkertaiset sekä aniliininpunaiset? Pensas kasvaa noin 2 metrin korkuiseksi. Luulen, että kyseessä on joku vanha lajike. Hankkisin sen pihaani, kun saisin selvitettyä lajin.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20238_82950.jpg
Miksi kärhö ei kuki? Asiantuntija vastaa
Miksi 3 v. kärhö ei kuki, vain kasvaa valtavasti.
202211_80077.jpg
Mikä kuvassa oleva kasvi on? Asiantuntija vastaa
Ulko-oveni vieressä olevasta pensaasta on alkanut viime kesänä ja nyt jälleen kasvamaan putkimaista kasvia. En ole varma, onko kyseessä vaaraton koiranputki vai mahdollisesti jopa myrkkykeiso (lehdet näyttävät jotenkin samanlaisilta).

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton