• Etusivu
  • Kasvillisuus

Yhdistele kasveja oman maun mukaan

Rakentajan toimitus
Päivitetty 10.01.2024
20085_10984.jpg

Yhden lajin istutusten vastapainoksi on nyt trendikästä yhdistellä rohkeasti syötäviä kasveja kukkien joukkoon. Hyvinkin erilaisia kasvilajeja istutetaan samaan astiaan ja istutuksiin haetaan rehevyyttä ja vastakohtia: vastavärejä, vastakkaisia lehtimuotoja, eri tyyppisiä kasvutapoja. Lehtisalaatit, yrtit ja mansikat sopivat mainiosti kesäkukkien joukkoon. Yksittäiset ruukut ja amppelit saa pelastettua sisälle, jos ilma yllättäen kylmenee.

Värioppia istutusten sommitteluun

Värien maailmassa on muutamia perusoppeja ja kikkoja, jotka on mielenkiintoista tuntea, kun lähtee miettimään esimerkiksi ison ruukun kasvivalintoja.

Vastavärit (keltainen – violetti, sininen – oranssi, punainen – vihreä) vaikuttavat toisiinsa karkottavasti sekä korostavasti ja ovat rajapinnassaan jopa hieman väreileviä. Tilan tuntuakin saa väreillä luotua: Kylmät värit eli sininen ja vihreä tuntuvat jäävän kauemmas taka-alalle, kun taas lämpimät värit kuten oranssi ja ruskea työntyvät todella lähelle katsojaa. Myös keltainen ja punainen tulevat lähemmäs. Turvallinen ja harmoniaa lisäävä tapa on käyttää sommitelmassa vain saman sävyisiä kukkia. Kannattaa myös muistaa, että yksi puhdas ja kirkas väri samentaa murrettuja värejä entisestään. Auringon valon määräkin muuttaa värien näkyvyyttä: keltaiset ja punaiset värit hehkuvat keskipäivän auringossa, siniset sävyt ovat voimakkaimmillaan vasta iltapäivällä ja valkoiset kasvit erottuvat illan hämärtyessä viimeisinä. Istutusryhmien suunnittelun ääreen kannattaa siis hetkeksi pysähtyä.

Kunnon kasvualusta

Amppelien ja ulkoruukkujen mullalta vaaditaan paljon, koska multatila on suhteellisen pieni ja kasvit kuluttavat lämpimällä parvekkeella tai seinustalla paljon sekä vettä että ravinteita. Biolan Multa Kesäkukille sisältää vettä varastoivia kastelukiteitä ja paljon pitkävaikutteisia ravinteita. Näin kasteluvälejä voidaan pidentää.

Paahteisella paikalla kesäkukkien kasvualusta kuivahtaa helposti kastelujen välillä kokonaan. Siksi hyvä parvekekasvimulta sisältää myös kevytsoramurskaa, joka takaa veden tasaisen imeytymisen kuivumisen jälkeenkin ja mullan rakenne pysyy ilmavana ja kevyenä.

Ravinteikastakin kukkamultaa on lannoitettava kesän aikana, jotta koko kesän kukkivat kasvit jaksavat kukoistaa taukoamatta. Helppo tapa on laittaa istutuksen yhteydessä multaan varastolannoite, josta ravinteita liukenee vähitellen kasvien käyttöön.

20085_10943.jpg

Varastolannoitukseen voidaan käyttää hidasliukoisia lannoitteita, kuten Biolan Luonnonlannoitetta. Istutuksen yhteydessä taimien väliin tehdään kuoppa, johon lannoiterakeet annostellaan. Oikea annostus riippuu kasvilajista ja istutusastian koosta, mutta keskimäärin 0,5 dl Luonnonlannoitetta multalitraa kohti on riittävä määrä. On tärkeää, että varastolannoite jätetään yhtenäisiksi keoiksi taimien väliin eikä sekoiteta koko multamäärään. Lannoite kannattaa vielä lopuksi peittää multakerroksella. Kukka-astioita, joissa on varastolannoitus, voidaan kastella pelkällä vedellä ja kasvit jaksavat kukkia koko kesän.

Parvekepalsta on tyylikäs punottu kantokahvallinen kori, johon on pakattu valmiiksi oikea määrä luonnonmukaista erikoismultaa parvekekasveille. Parvekepalstassa on helppoa kasvattaa niin kukat kuin pikkuvihanneksetkin. Parvekepalstaan voidaan kylvää siemenet tai istuttaa valmiit taimet. Taimikasvatus voidaan aloittaa siinä sisällä.

>>Lisää puutarhan tuotteista

20085_10941.jpg
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202211_80061.jpg
Mikä pensas tämä on? Asiantuntija vastaa
Naapurilla kasvaa tämä ihanasti kukkiva, noin 2 metriä korkea ja leveä pensas. Hän ei muista nähneensä siinä marjoja, tai sitten ne ovat niin pieniä. Tuoksusta emme tiedä – hajuaisti mennyttä...
20204_63908.jpg
Keppihevosille esteitä kotikonstein
Tytöt ja pojan ovat jo vuosikymmeniä hyppineet ja juosseet keppihevosten kanssa. Pojat leikkineet cowboy-leikkejä ja tytöt ratsastaneet esteitä. Harrastus koki uuden tulemisen vuoden 2010 tienoilla, jolloin julkaistiin Venla-Maria Uutelan kirja keppihevosista. Nykyään pääsee jo kisaamaan peräti suomenmestaruustasolla keppihevosten kanssa. Kotipihallekin pystyt luomaan aidon kisatunnelman pystyttämällä omia esteitä. Kokosimme muutaman idean, miten teet edulliset esteet.
20228_79338.jpg
Mitä kasveja rinteeseen tonttien väliin? Asiantuntija vastaa
Naapurin tontti on noin metrin korkeammalla kuin omamme. Raja on pengerretty jyrkäksi rinteeksi, joka on mursketta. Haluaisin rajalle joitain kasveja myös näkösuojaksi. Paikka on aurinkoinen ja kuuma. Ehdotuksia?
puutarhassa istuttamassa kädet mullassa
Havupuut ja -pensaat
Lehtipuiden ja -pensaiden lisäksi kannattaa pihaan istuttaa myös havukasveja; puita ja pensaita. Niitä osaa arvostaa viimeistään talvella, kun muut puut ja pensaat ovat lehdettömiä. Havukasveja voi istuttaa myös vapaasti kasvaviin aidanteisiin, yksilöpuiksi tai tilan salliessa ryhmäksi.
20091_14575.jpg
Sipulin suosio kasvussa
Sipuli kiinnostaa kaikkialla niin kuluttajia kuin tutkijoitakin, koska sipuli on niin oleellinen osa ruoanvalmistusta. Lisäksi sipuli tiedetään terveysvaikutteiseksi, suorastaan lääkkeenomaiseksi kasvikseksi. Kansainvälisessä kaupassa sipuli on tomaatin jälkeen arvokkain vihannes. Sipuli säilyy hyvin ja kestää kuljetusta, joten sitä on helppo markkinoida jopa maanosasta toiseen.
202112_74017.jpg
Istuta jouluruususi ulos
Jouluruusu (Helleborus niger) on herkän kaunis, joulun aikaan kukkiva perenna. Se on viime vuosina nostanut jälleen suosiotaan joulukukkana; se on kenties hieman arvokkaampi, mutta helppohoitoinen ja ilahduttaa pitkään.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton