• Etusivu
  • Hoitotyöt

Hulevesi hallinnassa viherkaton avulla

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Rakennusbetoni ja Elementti Oy
Julkaistu 01.02.2017Päivitetty 25.04.2023
20174_48819.jpg

Hulevesi hoidossa kauniin viherkaton ansiosta Hollolassa.

Hulevesien hallintaan kuuluu osana sadeveden pidättäminen jo katoilla. Viherkatot pidättävät ja käsittelevät vettä siellä, missä hulevesi syntyy.Viherkattojen avulla voidaan pienentää valuntahuippuja, koska valunta viivästyy ja kokonaisvalunta yli puolittuu veden imeytyessä viherkattoon ja haihtuessa siitä takaisin ilmaan.

Rakennusbetoni ja – Elementti Oy on tutkimus- ja kehitystoiminnassaan panostanut viherkattoihin. Omilla teollisuuslaitoksen katoilla sijaitsevat koeviherkatot ovat osa Helsingin Yliopiston johtamaa Luomus-hanketta.

Rakennusbetoni tuotteistaa ekologista viherkattotuotetta yrityksille ja kuluttajillekin sopivia paikallisia tuotteita ja kasveja hyödyntäen. Kiertotaloutta hyödyntämällä katoille toteutetaan paikallisiin ketokasveihin pohjautuvaa, luokitukseltaan ekstensiivista tai puoli-intensiivista viherkattoa (Semi Intensive; Meadowroofs; Dry meadow roofs).

Viherkatoilla menestyviä kasveja.
Viherkatoilla menestyviä kasveja.

Kompostimultaan ja kevytsorabetonin sivutuotteena syntyvään soraan perustuvaan kasvualustaan, lumppukuidusta tehtyyn huopaan ja kierrätyskaislaan nojaava viherkattoratkaisu on paikallinen, uniikki ja tiukan tieteellisen tutkimuksen alla oleva ratkaisu. Niittykasvimatto on välittömästi valmis ja peittävä kasvillisuudeltaan ja omaa korkean biodiversiteetin. Tähän voidaan toki kasvivalinnoilla vaikuttaa.

Niittykasvillisuus on luonnossa esiintyvien lajien muodostamaa ruoho- ja heinäkasvillisuutta. Katoille sopivat yleensä kuivan ja paahteisen paikan ketokasvit. Varjoisille katoille valitaan puolivarjoisan tai varjoisan paikan lajeja, jotka kestävät myös kuivuutta. Ketokasvien kukinta ja ulkoasu vaihtelevat kasvilajista riippuen. Ketokatoilla voi esiintyä myös maksaruohoja. Kasvivalinnoissa pyritään kasvillisuuteen, jota ei tarvitse niittää. Niittykatoilla voidaan kasvattaa myös kuivan paikan olosuhteissa menestyviä maanpeiteperennoja ja varpukasveja.

Hulevesi hoidossa Hollolassa; kasvilajivalinnoilla vaihtelua!
Hulevesi hoidossa Hollolassa; kasvilajivalinnoilla vaihtelua!

Viherkatot ovat monella tapaa meille hyödyksi. Valumavesien määrän pienenemisen lisäksi koemme vihertävän ympäristön miellyttävänä sekä esteettisesti että äänimaailmaltaan. Viherkatot on todettu hyvin äänisaastetta absorboivaksi pinnaksi, joten melu vähenee viherkattoja sisältävissä kortteleissa. Ei pidä myöskään unohtaa monimuotoisuuden merkitystä eliöstömme kannalta.

Parhaimmillaan viherkatot muodostuvat kukkiviksi keitaiksi, joissa viihdytään ja jopa tuotetaan jokapäiväistä ruokaamme!

Kiinnostuitko? Jäikö jokin askarruttamaan sinua?

Rakennusbetoni- ja Elementti Oy on valmistanut betonisia AKO Garden -päällystetuotteita yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Toimintaa ohjaa ajatus erikoistumisesta ja yritys valmistaakin erikoisbetonituotteita, jotka ovat vaatineet pitkää kehitystyötä ja osaamisen lisäämistä. Tuotantolaitokset sijaitsevat suuren pohjavesialueen päällä, joka osaltaan on kannustanut yritystä miettimään erityisesti ympäristöystävällisiä ratkaisuja. AKO Garden -tuoteperheeseenkuuluu mittava määrä erilaisia, pientalojen pihoille suunniteltuja tuotteita; erilaisten pihakivien ohella saatavilla viherkattoa, kiviaineksia sekä luonnonkiviä.

Haluaisitko sinäkin pihaasi AKO Garden-tuotteita?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin asiantuntija ottaa yhteyttä mahdollisimman pian!

Rakennusbetoni ja Elementti Oy
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20172_48338.jpg
Pyöreä kivipatio miellyttää silmää ja kestää kulutusta
Mieti ensin sopivan houkutteleva ja rauhaisa paikka, jossa haluat kahvihetkesi viettää. Sen jälkeen vain tartut tuumasta toimeen, niin ei aikaakaan kun saat hienoa jälkeä aikaiseksi. Pyöreän muotokielen Kehäkivi on suunniteltu juuri tähän tarkoitukseen.
20174_48817.jpg
Harmittaako härme?
Härme saa uudet tiili- tai betonipinnat näyttämään ikäviltä. Pintaan ilmestyvä vaalea, laikukas tai harsomainen kerros harmittaa varsinkin uuden pihan omistajaa.
20174_48833.jpg
Kanittaako kukkapenkin reunus?
Pihan kunnostajalla on yleensä valtava tarve saada hallintaansa luonnon entropia eli epäjärjestys. Tämä tarve näkyy tarpeena eritellä ja rajata pihan erilaisia toiminnallisia alueita omaksi, paremman järjestyksen tilaksi. Oletteko samaa mieltä?
20099_18602.jpg
Seppelvarpu ja marunat ovat syyskuun kasvit
Seppelvarpua aurinkoon ja varjoonRento- ja pitkäversoinen seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’) pärjäsi erinomaisesti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen peittopensaskokeissa eri puolilla Suomea. Se talvehtii ilman vaurioita Kuopion korkeudella saakka vyöhykkeillä I–IV, kun maa on läpäisevä. Seppelvarpu viihtyy jopa varjossa, mutta auringossa pensaasta tulee tuuheampi ja ruskaväristä kirkkaampi.
20238_65622.jpg
Sipulikukilla varmistat kevään kukkaloiston
Nyt on aika valita ja istuttaa kukkasipulit kevättä ajatellen. Pitkän talven jälkeen kaipaamme värejä ja niitä sipuli- ja mukulakasveissa onneksi riittää. Valkoiset lumikellotavautuvat jo lumihangelle. Keltaista tuovat narsissit, sinistä saat sinililjoilla, helmililjoilla, krookuksillaja kevätkurjenmiekoilla. Tulppaaneissa on miltei kaikki mahdolliset värit.
20232_66881.jpg
Uutuus 2016: Biolan Puutarhan Talvisuoja
Talvi voi yllättää puutarhurin, joten siihen kannattaa varautua ajoissa. Talvella kasveja koettelee pakkanen sekä kuivattava tuuli ja myyrät, jänikset sekä peurat voivat aiheuttaa lisätuhoja. Myöhemmin talvella puita ja pensaita rasittaa lumen aiheuttama paino. Talvisuojauksella estetään talven aiheuttamat vauriot puutarhakasveille, eikä keväällä tarvitse elvyttää vaurioituneita kasveja.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton