TAKAISIN

Lehtipensasaidan leikkaukset
Istutusleikkaus aina keväällä

Päivitetty: 15.6.2022

Istutusleikkaus tehdään aina keväällä joko istutuksen yhteydessä tai syksyllä istutetuille taimille seuraavana keväänä. Piiskataimet leikataan noin 10 sentin korkeudelta ja haaroittuneet aitataimet 2–3 silmun päältä. Tarkoituksena on saada taimet haaroittumaan mahdollisimman alhaalta ja näin aidasta tulee tiheä alhaalta saakka. Myös vapaasti kasvavan aidanteen taimet leikataan samalla tavoin. Jos astiataimi on hyvin haaroittunut alhaalta asti, sitä ei tarvitse leikata.

Istutusleikkaus uudelle pensasaidalle.Istutusleikkaus uudelle pensasaidalle.

Hoitoleikkaus keväällä - tarpeen vaatiessa kesälläkin

Leikkaus tehdään varhaiskeväällä, maalis-huhtikuussa ennen kasvuunlähtöä. Ensimmäisinä vuosina edellisen kesän hyvin haaroittunutta kasvua jätetään vain 10–20 cm verran yläosaan, sivuun hieman enemmän. Voimakaskasvuista pensasta saa leikata kesällä toisen, ellei kolmannenkin kerran vastaavalla tavalla versoja typistäen.

Varsinaiset hoitoleikkaukset aloitetaan, kun aita alkaa olemaan halutun korkuinen. Leikkausten avulla aita pyritään pitämään tiheänä ja mahdollisimman pitkään samoissa mitoissa.

Kasvun voimakkuus sanelee leikkauksen: joko kerran kesässä (heinäkuussa) tai kahdesti kesässä (kesäkuussa ja elokuussa). Aidan leveys ja korkeus pyritään pitämään mahdollisimman vakiona eli saman kesän ruohomaista kasvua jätetään vain pari senttiä. Keväällä voi lisäksi korjailla edellisen kesän leikkausjälkeä.

Kaunista jälkeä saadaan laadukkaalla pensasleikkurilla.Kaunista jälkeä saadaan laadukkaalla pensasleikkurilla.

Kavennusleikkaukset

Jos toivottu muoto menetetään säännöllisistä hoitoleikkauksista huolimatta ja aidasta tulee liian korkea, leveä tai alaosa alkaa olla harva, niin kasvustoa voidaan madaltaa ja kaventaa hieman reippaammalla kädellä. Kavennusleikkaus tehdään kasvin ollessa lepotilassa eli varhain keväällä, 4–5 vuoden välein. Lepotilassa olevaa aitaa voidaan leikata parikymmentä senttiä. Samalla poistetaan kuolleet sisäoksat.

Kunnon koneilla työ sujuu mukavasti ja joutuisasti.Kunnon koneilla työ sujuu mukavasti ja joutuisasti.

Nuorennusleikkaus (alasleikkaus)

Huom! Kaikki lajit eivät kestä alasleikkausta. Tarkista ohjeet lajikohtaisesti.

Aikaisin keväällä ennen kasvuun lähtöä koko pensasaita katkaistaan 2–3 silmun korkeudelta. Leikkaus on taas tehtävä tarpeeksi alhaalta, sillä uudet silmut puhkeavat varmimmin leikkauspinnan läheltä.

Hyvin huonokuntoinen tai vanha pensasaita ei ehkä enää jaksa uusiutua leikkauksilla. Tällöin on parasta kaivaa vanha aita juurineen pois ja hankkia uudet taimet tilalle. Maan väsymisen vuoksi myös kasvupaikan multa on hyvä vaihtaa uuteen kasvualustaan.
Bosch_Puutarha_1920x500