• Etusivu
  • Kasvillisuus

Siirtonurmikon hoitaminen

Asennetun nurmikon jälkihoito

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.10.2023
202310_83271.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Nurmikko muodostaa usein ympäristöviihtyvyyden kannalta kotipihan peruskasvillisuuden, jonka tulisi viheriöidä aina myöhäissyksyyn asti. Se muodostaa myös sen osan pihaa, jolla toimitaan ja oleskellaan. Jotta siirtonurmi pystyisi täyttämään sille asetetut toiveet, kannattaa sitä – huolellisen perustamistyön jälkeenkin – hoitaa säännöllisesti. Leikkaamisen ja kastelun lisäksi säännöllinen ilmastointi, kalkitus ja lannoitus auttavat nurmikkoa pysymään kauniina vuosikymmenien ajan.

Siirtonurmen hoito juurtumisen aikana

Heti nurminauhojen levityksen yhteydessä nurmi kastellaan aivan litimäräksi. Nurmikkoa kastellaan säätilasta riippuen noin kaksi viikkoa siten, että juuristo pysyy kosteana. Nurminauhan ei tarvitse "uida" vedessä, mutta kostea sen pitää alapuolelta olla. Tämän pystyy toteamaan nostamalla nurminauhaa jostain kohtaa "tukasta". Syys-lokakuussa asennetun siirtonurmen kohdalla on huomioitava, että juurtuminen jatkuu seuraavana keväänä – tämä täytyy muistaa myös kastelun osalta!

Siirtonurmi leikataan ensimmäisen kerran, kun ruoho on 8–10 cm pitkää, vaikka juurtuminen olisikin vielä kesken. Älä anna nurmen kasvaa liian pitkäksi. Lannoita noin kuukauden kuluttua asennuksesta nurmikon yleislannoitteilla.

Nurmikon hoito

Miltei kaikille kasveille yleisiä vaatimuksia ovat riittävä maan ilmavuus ja hyvä veden ja ravinteiden pidätyskyky. Näin on myös nurmikon osalta. Pihat joutuvat alttiiksi varsin kovalle kulutukselle, joten pohjamaan on läpäistävä vettä: märkänä pysyvä maa tiivistyy liikaa. Kovettuessaan maa vastustaa juurten kasvua ja tiivis maa sammaloituu helposti. Syksyllä ja talvella tiivis maa on usein täysin veden (jään) kyllästämä ja seurauksena on nurmikon juuriston tuhoutuminen.

Mikäli sammal on päässyt valtaamaan nurmikkoa, on maata ilmastoimalla (esimerkiksi rankasti haravoimalla tai talikolla reikiä maahan pistellen ja hiekkaa maahan lisäämällä), kuivattamalla ja hoitolannoituksella mahdollista saada nurmikko elpymään ja tilaa varsinaisille heinälajeille.

Nurmikon leikkuukorkeus on 4–5 cm maan pinnasta. Nurmea ei saa päästää kasvamaan liian pitkäksi. Nurmikkoa ei kannata leikata pitkien kuivien kausien aikana, ettei nurmikko turhaan kuivu ja jopa pala. Tärkeä seikka nurmikon hoidossa on myös ruohonleikkurin terien terävyys. Mikäli leikkuuterä on terävä, kasvi kärsii leikkuusta hyvin vähän. Tylsä terä sen sijaan riipii kasvustoa ja aiheuttaa ylimääräistä rasitusta ja kasvun kärsimistä suuremmasta leikkuujäljen haihdutuspinnasta johtuen.

Nurmikkoa pitää kastella kuivina kausina, etteivät mehevämpänä kasvavat lajit katoa nurmikosta, kun kuivemmissa olosuhteissa viihtyvät lajit valtaavat kasvutilaa. Kuivassa viihtyvät lajit eivät yleensä pysy kovin rehevinä ja pitkäkestoisina, varsinkaan kevään ja syksyn aikaan.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Kalkitus on yksi maanparannuksen kulmakivistä. Liian happamassa maassa ravinteet eivät ole kasville käyttökelpoisessa muodossa. Suomen maaperä on luonnostaan melko hapanta, ja lisäksi kalkkia kuluu kasvien käyttöön maasta vuosittain hurja määrä: noin 100 g/m2. Kalkin tarve riippuu maan pH:sta. Normaali maa on hyvä kalkita vähintään parin vuoden välein, noin 10–20 kg /100 m². Jos maa on hapanta, kalkkia pitäisi levittää jopa 40–80 kg / 100 m². Maanäyte-analyysi kertoo tarpeen tarkasti.

Lannoitus antaa kasvustolle tuuheutta, ja vaikka se lisää kasvua, ei leikkaustarve lisäänny kovin paljon, kun siemenseoksessa on käytetty lyhytkasvuisia lajeja ja lajikkeita. Siirtonurmi lannoitetaan noin kuukauden kuluttua asennuksesta nurmikon yleislannoitteella. Vuosittaista kevyttä ylläpitolannoitusta ei kannata unohtaa.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20242_83397.jpg
Kesäkuun kasvit kukkivat valkoisin kukin
Upean kirjava, puna-vihreä-valkoinen laikkuköynnös kiipeilee ylöspäin ja sen vahvasti kielolta tuoksuvat kukat tuottavat loppukesästä maukkaita, kiivin kaltaisia hedelmiä. Karun ja kuivan maan hopeahärkki puolestaan verhoaa maat ja kivimuurit sielläkin, missä vain harva muu kasvi viihtyy.
202310_83186.jpg
Jaloruusujen talvisuojaus
Jaloruusut on vartettu kestävään perusrunkoon, jonka tarkoituksena on antaa aralle ruusulle talvenkestävyyttä. Jos jalo-osa kuitenkin paleltuu kokonaan, voi seurauksena olla perusrungon versojen valtaama ruusupenkki. Siksi talvisuojaukseen kannattaa kiinnittää huomiota.
20105_21686.jpg
Ovikatos suojaa
Fastlock Canopy-ovikatos kohentaa talon ilmettä ja suojaa sisäänkäyntiä sateelta ja lumelta, mutta päästää valon läpi. Katoksen kaarevan muodon ja luistavan katemateriaalin ansiosta lumi ei keräänny katoksen päälle.Fastlock Canopy-katosta on saatavana puurunkoisena ja alumiinirunkoisena versiona, molempia kahta eri kokoa: yksilehtiselle ja kaksilehtiselle ovelle. Asennusvalmiiseen ovikatospakkaukseen sisältyvät katoksen runkorakenne, mittaan leikatut Fastlock Uni-valokatepalat sekä kaikki tarvittavat kiinnikkeet. Canopy-katosten katemateriaalina on Icopalin polykarbonaatista valmistettu laadukas Fastlock Uni -valokate.
20127_31708.jpg
Heinäkuun kaunein kukka
Kuvasimme heinäkuun alussa kesän kauneimpia, kukkivia kasveja ja kokosimme niistä finalistit äänestystä varten. Viime viikkojen ajan heinäkuun finalistien kesken oli käynnissä äänestys, jossa ääniä sateli kesäkuiseen tapaan kaikille kuvatuille kasveille. Kuitenkin huiman äänisaaliin (53 % annetuista äänistä) kerännyt voittaja erottui heti äänestyksen alusta alkaen.Kaikkien heinäkuun kauneinta äänestäneiden kesken arvotaan 50 euron arvoinen taimilahjakortti Rengon Taimitarhalle. Heidän runsaista valikoimistaan löytyy varmasti mieluisia lajeja voittajan puutarhaan!Voittajaan otetaan yhteyttä tämän viikon aikana - oletkohan se juuri Sinä? Kiitos kaikille äänestäjille.
Rakentajan sivustot yhdessä kuvassa
Rakentajan uudistus jatkuu
Puutarha.net on osa Rakentaja-tuoteperhettä, johon kuuluu myös Rakentaja.fi, Rakentaja Pro, Omataloyhtio.fi ja Talovertailu.fi. Palveluissa vieraillaan yli miljoona kertaa kuukausittain. Tuoteperheen ensimmäinen sivu, Rakentaja.fi, avattiin jo vuonna 1998.
20095_16800.jpg
Värivoimaa tomaateista
Tomaatti kuuluu kasvisten viiden värin jaottelussa punaisen eli vahvan voimavärin ryhmään. Tomaatin väri sykähdytti ihmisiä jo ennen kuin oli tieteellisiä tuloksia värien vaikutuksesta elintoimintoihin. Niinpä ranskalaiset ja italialaiset kutsuivat tomaattia alkujaan nimillä lemmenomena ja kultaomena, pomme d'amour ja pomodoro.Nykyään tiedetään, että tomaatin punainen väri tulee lykopeeni-nimisestä yhdisteestä, joka on karotenoidi. Lykopeeni tutkitusti suojaa ihmisen soluja ehkäisten niitä syöpämuutoksilta. Lykopeenin puutteella on todettu yhteyttä miesten eturauhassyöpään. Lykopeeni myös hidastaa verisuonten tukkeutumista ja auttaa nujertamaan sydän- ja verisuonitauteja.Ruoasta nauttimisen kannalta on pelastavaa, että tomaatin terveyshyödyt eivät häviä, vaikka tomaatteja keittää, grillaa ja soseuttaa kuinka. Pikemminkin päinvastoin. Lykopeeni imeytyy elimistöön kaikkein parhaiten lämpimistä, öljytilkalla höystetyistä ruoista. Tomaatin saa keittää vaikka ketsupiksi, ja lykopeeni on tallella. Kesällä tomaatti maistuu ihan sellaisenaan, mutta myös grillissä paahdettuna.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton