• Etusivu
  • Hoitotyöt

Siirtonurmella helposti ja nopeasti valmista

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.10.2023
202310_387.jpg

Siirtonurmella saat tasalaatuisen, terveen ja kasvuintoisen nurmikon puutarhaasi - ja nopeasti! (Kuva: Puutarha.net)

Pitäisikö uudistontille saada vihreää pintaa? Kaipaako vanha nurmikkosi uusimista tai rinne ruohottamista? Joskus aiemmin ajateltiin, että siirtonurmea käytetään vain urheilukenttien ja firmojen edustusnurmia perustettaessa, mutta siirtonurmea on asennettu pitkään myös omakotitalojen ja taloyhtiöiden pihoille. Siirtonurmi onkin helppo ja nopea tapa saada aikaan kaunis ja laadukas nurmikko.

Milloin siirtonurmi on kylvönurmea parempi vaihtoehto?

Siirtonurmen edut tavalliseen nurmikkoon perustuvat jo siirtonurmessa käyttävään siemenseokseen. Esimerkiksi Vihervakan nurmikka-nata-seos on valittu parhaista, toisiaan täydentävistä lajikkeista, jotta samaan "pakettiin" on saatu talven-, poudan-, kulutuksen- ja leikkuunkesto-ominaisuudet.

Siirtonurmi on tiheä, rikkaruohoton, vahvajuurinen ja tasainen nurmimatto, jota on ilo katsella ja joka on isommankin kuluttajan tallusteltavissa kolmessa viikossa. Nurmirullaa on helppo käsitellä ja sen asentaminen on nopeaa.

Siirtonurmikko on muuten edullisempi kuin uskoisikaan. Siemenkulu on tietenkin vain pieni osa siirtonurmeen nähden, mutta kylvämällä perustettu nurmikko on "valmis" vasta kenties parin, kolmen vuoden kuluttua. Tällä välin mahdolliset rankkasateet saattavat huuhtoa kylvetyt siemenet mukanaan, alueen käyttö on hankalaa – ja rikkaruohot saavat jalansijaa tulevalta nurmikolta. Ajan säästön ja lopputuloksen varmuuden lisäksi säästöä syntyy reilusti muun muassa nurmikon alkuhoidon ja kalliin rikkaruohontorjunnan jäädessä pois.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Siirtonurmi sopii kaikkiin niihin paikkoihin, joihin yleensäkin nurmikkoa käytetään. Siirtonurmella voi korostaa tontin parhaita alueita, kuten sisääntuloa tai oleskelualueen ympäristöä. Näyttävä nurmikko muutenkin hyvin hoidetulla pihamaalla on kuin piste i:n päällä. Lapsiperheissä siirtonurmi on oivallinen tuote siksi, että kurainen piha saadaan nopeammin käyttöön ja siivoustarve sisätiloissa vähenee ainakin kuran osalta.

Muita erinomaisia kohteita ovat kaltevat luiskat, joissa tavallinen kylvetty nurmikko ei tahdo sateiden jäljiltä pysyä. Kun nurminauha tapitetaan kiinni kasvualustaansa, ei ukkoskuuroista tarvitse huolestua. Myös talven tuhoamat notkelmat voidaan helposti korjata siirtonurmella, ensin toki täytetään notko hyvällä kasvualustalla ja tiivistetään se tasaiseksi.

Hyvä nurmikko vaatii hyvän kasvupohjan

Hyvän kasvukerroksen teko on työläs, raskas ja koko prosessin kallein vaihe. Se pitää kuitenkin tehdä myös kylvönurmelle. Jos tässä "fuskaa", niin nurmikko ei ole pitkäikäinen.

Kasvualusta tehdään valmiiksi hyvissä ajoin ennen rullien saapumista pihalle: asennuksen pitää tapahtua vuorokauden sisällä toimituksesta.

  • Kasvualustan kerroksen paksuuden tulee olla vähintään 15–20 cm (tiivistettynä).
  • Multavaan maahan sekoitetaan karkeaa soraa 30–40 % ilmavuuden ja kantavuuden lisäämiseksi. Tämä vähentää merkittävästi nurmen sammaloitumista, kun juuristo saa riittävästi happea.
  • Kalkkia sekoitetaan kasvualustaan vajaa kilo/m2. Tämä parantaa nurmen poudan kestävyyttä, väriä ja etenkin pH-tasoa, jolloin maan ravinteet ovat hyödynnettävässä muodossa. Yleensä mullan toimittajat ovat kalkinneet mullan valmiiksi, mutta tämä kannattaa varmistaa.
  • Pinta muotoillaan ja tiivistetään tasaiseksi, jottei vettä kerääviä painanteita pääse syntymään.

Jos kyseessä on vanhan nurmikon uusiminen, on varminta rikkoa vanha nurmi ja jyrsiä se hienoksi. Isoimmat juurakot ja turpeet kerätään pois. Lisätään kalkkia sekä hiekkamultaa ja kaikki ainekset sekoitetaan jyrsimellä vanhan pohjamaan kanssa. Tämän jälkeen tehdään tiivistys ja rullien levitys tai siementen kylvö.

(Kuva: Puutarha.net)
(Kuva: Puutarha.net)

Asentaminen on mukavaa puuhaa. Valmista nurmea syntyy niin nopeasti, ettei naapuri tahdo silmiään uskoa.

  • Kasvualusta kastellaan nihkeäksi.
  • Nurmirullat levitetään tasaiseksi matoksi siten, että pääty ja sivusaumat tulevat aivan tiiviisti yhteen ja reuna-alueet muotoillaan sopiviksi.
  • Jyrkemmissä luiskissa nurmimaton voi kiinnittää puutapeilla alustaansa juurtumisen ajaksi.
  • Lopuksi pinta jyrätään kevyesti ja kastellaan runsaasti (niin, että pohjamaakin kastuu kunnolla).

Kasteleminen on tärkeää: Nurmi ei saa päästä kuivumaan kahden viikon juurtumisajan aikana. Tänä aikana myös turhaa tallaamista tulee välttää, jotta juurtumisrauha on taattu. Juurtumisvaiheen jälkeen siirtonurmikkoa hoidetaan kuten mitä tahansa muutakin nurmikkoa; leikataan, lannoitetaan ja kalkitaan tarpeen mukaan.

(Kuva: Puutarha.net)
(Kuva: Puutarha.net)
Hoitotyöt
nurmikko
kasvualusta
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20232_80943.jpg
Miltä nurmikkosi näyttää talven jälkeen?
Talvivauriot ovat nurmikon pahimpia tuhonaiheuttajia. Parhaiten talvesta selviävät huolellisesti ja hyvällä siemenseoksella perustetut nurmikot. Tasapainoinen ja oikein ajoitettu lannoitus parantaa talvenkestävyyttä.
200612_2688.jpg
Golfkentän nurmi
Kotipihallako golfia?Noin neljäsataa vuotta sitten, Skotlannissa, St. Andrewsin kaupungin portilla olevan Swilcan Bridgen edustalla kaupunkiin pääsyä odottelevat kalastajat ja muut tuotteitaan tuovat ihmiset alkoivat kehitellä golfin alkumuotoja. Mahtoivatko ymmärtää, millaisen maailmanlaajuisen harrastuksen saivat aikaan? Nyt maailmalla pelataan golfia miljoonien ihmisten voimin tuhansilla kentillä. Meillä täällä Suomessakin on noin 120 kenttää. Lisää tulee harrastajamäärien kasvun mukaan, muutama vuodessa. Pelaajia on vähän alle 110 000.Yleisin, 18-väyläinen kenttä vaatii pinta-alaa 40 - 80 ha. Kun tuo alue on pelikäytössä se tarkoittaa, että jokainen kentän kohta on pelialuetta eli on jonkin tasoisen hoidon kohteena. Metsäalueet raivataan niin, että pallo löytyy ja peli voi jatkua. Samoin vesiesteet, hiekkaesteet ja reuna-alueet pyritään hoitamaan niin, että pitkiä ruuhkia ja odotteluja ei tulisi.Eniten hoitoa tarvitsevat tietysti nurmialueet, joilla pallon pääasiassa pitäisi kulkea. Nurmetettuja kentänosia ovat: viheriöt (greeni) n. 1,2 ha, lyöntipaikat (tee) n. 1,2 ha, väylät (fairway) 10 - 20 ha sekä karheikko (rough), jota voi olla 30 - 40 ha kentästä riippuen.Otsikon mukaan pohdiskelen, mitä eroja tai yhtäläisyyksiä kotipihalla ja golfkentällä on. Harvalla on kotinsa takapihalla kymmenien hehtaarien nurmikoita. Jätetään pinta-alat omaan arvoonsa ja keskitytään siihen, mitä nurmen pinnalla ja pinnan alla on.
20234_49628.jpg
Kaunis ja kestävä nurmikko – näin valitset oikeat siemenet ja kasvualustan
Nurmikon perinteinen perustamistapa on kylväminen. Laadukasta ja kestävää kylvönurmikkoa tavoiteltaessa tärkeään rooliin nousee kaksi seikkaa: siemenseos ja kasvualusta. Näille vaatimuksia sanelevat ja valintaan vaikuttavat muun muassa nurmikon käyttötarkoitus, kulutuksen keston vaatimukset, kasvupaikan valo- ja kosteusolot sekä tulevan hoidon taso.
20204_64174.jpg
Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?
Pihan rikkakasvit eivät ilahduta ketään, mutta hyvä uutinen on, että ne on mahdollista saada aisoihin oikeilla hoitotoimenpiteillä. Ota käyttöön hyödylliset vinkit!
18_P_25474.jpg
Boschin nurmikon ilmaaja
Sammaleet pois ja nurmikko kasvamaan! Tehokkaan 1100 W:n Powerdrive™-moottorin ja patentoidun "Jet-Collect" -keräysjärjestelmän yhdistelmä mahdollistaa nopean ja tehokkaan nurmikon ilmaamisen.Lisätietoa ruohonleikkureista ja ilmaajista...
20232_80868.jpg
Rahkasammal – tulevaisuuden kasvualusta
Soiden pinnalla kasvavasta rahkasammalesta voidaan valmistaa puutarhaviljelyyn nykyaikaisia kasvualustoja. Nämä kasvualustat ovat ominaisuuksiltaan samoja tai parempia kuin muut tunnetut kasvualustat. Sammalen vedenpidätys- ja kasvien juurille välttämätön ilmatila on paras mahdollinen niin ammatti- kuin harrastekäytössä. Sammalesta tehdyt kasvualustat eivät homehdu muiden kasvualustojen tavoin. Sammalen nostoon soveltuvat kitusuot, joilla ei ole taloudellista tai luonnonsuojelullista arvoa. Nostettu suoalue uudistuu entiselleen 25–30 vuodessa. Sammalen nostosta ei aiheudu haitallisia ilmasto- ja vesistöpäästöjä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton