TAKAISIN

Marraskuun vinkit

Julkaistu: 30.10.2018

Etelä-Suomessa marraskuu on lyhyiden ja harmaiden päivien, syysmyrskyjen, syyssateiden ja monesti myös ensilumen aikaa. Pohjoisessa se on kaamoksen alun ja alkutalven aikaa.


Marraskuu
eilen torin laitaan kasvoi
mandoliinipuu

(Miljoonasade)
Meillä ei ehkä mandoliinipuita kasva, sillä marraskuussa maa on Etelä-Suomessakin yöpakkasten seurauksena usein jo roudassa - ja useimmat ruohovartiset kasvit kuolleet eli tulleet martaiksi. Lapissa on keskimäärin jo lokakuun alkupäivinä satanut ensilumi ja heti marraskuun alussa alkaakin Pohjois-Suomessa pysyvän lumen aika. Etelä-Suomessa marraskuu on pääosin synkkä ja lumeton, sateet tulevat useammin vetenä tai räntänä kuin lumena (tosin lyhyet lumiset jaksot ovat yleistyneet etelämpänäkin). Ensilumi sataa etelärannikollamme marraskuun puolivälin paikkeilla. Runsaiden syyssateiden jälkeen sademäärät vähenevät selvästi marraskuun aikana, mutta valitettavasti auringonpaisteesta saadaan nauttia enää todella harvoin.

Marraskuussa lähes kaikki muuttolinnutkin ovat jo muuttaneet etelään (paitsi eräät Etelä-Suomessa vielä tähänkin aikaan majailevat vesilinnut ja rastaat, jotka siirtyvät etelämmäksi vasta jäiden tulon aikaan).
Marraskuu on koko Suomessa todella synkän harmaa... Puutarhassakin on hiljaista ja hämärää, syysmyrskyt ovat puhaltaneet lehdet pois puista ja yöpakkaset puraisseet kasvit. Onneksi piha-alueet on jo siistitty, kasvimaat ja perennapenkit kunnostettu ja kasvihuone puhdistettu.

Vielä on toki aikaa varmistaa puiden ja pensaiden suojaukset, pystyttää lintujen talviruokintapaikat ja katsoa lumilapiot ja -kolat valmiiksi. Kesän ahertaneet kotipuutarhurit voivat nyt siirtyä sisätiloihin ja huoltaa ja kunnostaa pihakalusteita, puutarhan työkaluja ja koneita - tai käpertyä hyvien (puutarha)kirjojen kanssa sohvan nurkkaan suunnittelemaan ja ideoimaan tulevan kesän kasvukautta.

Muuta puuhaa kotipuutarhurille?

Kasvien ystävä ja käsistään kätevä kotipuutarhuri keksii varmasti kaikenlaista iltapuhdetta myös marraskuun pimeisiin iltoihin, mutta kootaan nyt kuitenkin muutamia ideoita:
 
  • Syksyisistä lehdistä voi askarrella kaikenlaista: niistä voi muotoilla ruusuja, tehdä kransseja, prässätä ja tehdä vaikka kortteja tai tauluja.
  • Muistakin luonnonmateriaaleista, kuten puiden oksista, riidenliekosta, tuohesta, kävyistä, sammalesta ja jäkälästä, havujen oksista sekä kaikista muista mahdollisista luonnon aineksista näppäräsorminen tekee vaikka minkälaisia koristeita niin sisä- kuin ulkotiloihinkin; itselle tai lahjaksi!
  • Valaise hämäryyttä ulkona lyhdyillä tai valosarjoilla - ja valosarjoja voi ottaa mukaan myös sisätiloihin ja tunnelmaa luoda myös kynttilöin ja tuikuin. Muista kuitenkin turvallisuus.
  • Hanki amarylliksen sipuli ja hyödä se itse loistoon. Lue lisää amarylliksestä.
  • Tee jäälyhtyjä tai jäädytä kaunismuotoisia jääkoristeita puutarhaan; väriä saat vaikka punajuuren mehusta! Koristeita lumesta ja jäästä.
  • Kokeile tai opettele jotain uutta; alkutalven harmautta voi piristää aloittamalla jonkin uuden harrastuksen tai osallistumalla johonkin mukavalle kädentaitokurssille; kiinnostaisiko vaikka olkipukintekokurssi?
  • Nyt on aikaa myös kaikenlaiselle muulle askartelulle tai käsityölle; ilahduta vaikka ystävääsi itsetekemilläsi villasukilla tai valmista joulukortit omin käsin. Lähipiirisi varmasti arvostaa itse tehtyä ja ajatuksella annettua.


Tee se itse -palstalta löytyvät ohjeet myös havupallon, -köynnöksen ja -kranssin tekemiseksi. Hyviä vinkkejä ja ohjeita löydät myös Puutarha.netin Keskustelupalstan monipuoliselta Käsityöt-alueelta!

Katso myös, minkälaisia ideoita Puutarhaliike Reiman Kirkkonummelta on toteuttanut luonnonmateriaaleista - tai mitä muut jäsenemme ovat saaneet aikaan!
Ei kannata siis antautua Miljoonasateen laulun tavoin harmauden valtaan tai antaa syysmasennukselle tilaa. Marraskuun harmaina päivinäkin voi nähdä maisemassa kauneutta - ja tehdä kaikenlaista kivaa. Ympäristöään voikin piristää monin eri tavoin; mielikuvitus vain töihin! Anna luonnon inspiroida ja hyödynnä sen tarjoamia materiaaleja - etsi vinkkejä netistä, käy kirjastossa ja tutustu kaupan lehtivalikoimaan;
tähän aikaan vuodesta lehdet ovat ideoita tulvillaan!
 
Luonto on kaunis marraskuussakin.Luonto on kaunis marraskuussakin.



Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu

(Miljoonasade)

 

Puutarha.net on kanssasi kesät talvet, kellon ympäri

- Kasvikortisto auttaa kasvien valinnassa ja pihan suunnittelussa.
Huom! tietoa ja kuvia myös sisäkasveista.
- Keskustelupalstalta löytyy aina juttuseuraa - ja puhetta riittää miltei aiheesta kuin aiheesta.
- Rakentaja.fi verkkokaupasta tilaat tuotteet edullisesti ja kätevästi.
- Puutarha.net; aina palveluksessasi!

Tervetuloa mukaan aina kasvavaan joukkoomme:
Puutarha.net on osa Rakentaja.fi -konseptia; kirjautumalla jäseneksi saat ilmaiseksi käyttöösi kaikki Rakentaja.fi -palvelut!
Tutustu ilmaisiin Jäsenpalveluihin - ja liity jäseneksi!

Mukavaa ja idearikasta marraskuuta!


 

Kynttilöillä luot tunnelmaa myös ulkona. Kuva: Puutarhaliike ReimanKynttilöillä luot tunnelmaa myös ulkona. Kuva: Puutarhaliike Reiman