• Etusivu
  • Rakentaminen

Tammikuun vinkit: Talven taikaa ja kevään odotusta – puutarhurin tammikuu

Taianomaista tammikuuta, iloa ja valoa uudelle vuodelle!

Tiina Painokallio
Päivitetty 15.12.20251 min
Jäiset marjat.jpg

Talvinen luonto tarjoaa kauneutta ja suojaa – kasvit ja eläimet ovat sopeutuneet kylmään kauteen. (Kuva: Pixabay)

Vuoden ensimmäinen kuukausi; keskellä Suomen sydäntalvea. Yleensä on kylmää, talvista ja lumistakin – mitenköhän nyt?

Tammikuussa vietetään loppiaista: Loppiainen 6.1.

Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, siis jopa vanhempi kuin joulu. Alkuaan loppiaista on vietetty Kristuksen syntymäjuhlana, ja sitä kutsutaankin joskus "vanhaksi jouluksi". Tämän lisäksi loppiaista on juhlittu Jeesuksen kastepäivänä ja Kaanaan häiden päivänä. Sana "loppiainen" kuvaa sitä, että juhlat loppuvat. Ruotsalaisten "trettondagen" kertoo, että joulusta on kulunut kolmetoista päivää.

Nykyään tuon pyhäpäivän suurin merkitys on paluu arkeen sekä juhlien ja joulunajan päättyminen. Kinkku on syöty, joulukoristeet riisutaan ja joulukuusi kannetaan ulos. Seuraavaan juhlaan, laskiaiseen on aikaa lähes kaksi kuukautta.

Ennen vanhaan loppiaisen säästä oli tapana ennustaa alkaneen vuoden säätä. Jos loppiaisena sataa riittävästi lunta hiiren jälkien peittämiseksi, ei tuona talvena ole lumesta puutetta. Toisaalta sanotaan, että "Loppiaisena on puoli talven lunta satanut". Mitenkähän tämä viisaus pitää tänä vuonna kutinsa?

Jollei tammikuu pauku, niin kyllä helmikuu helisee

Lounais- ja etelärannikolla voi joskus olla helmikuulle saakka ajoittaisia, lumettomia kausia. Yleensä tammikuun aikana pysyvä lumipeite kattaa yleensä pian jo koko Suomen, vain merialueet jatkavat jäätymistään.

Lämpötilat painuvat yhä enemmän pakkasen puolelle, Pohjois-Suomessa on tammikuussa usein kireää pakkasta, Etelä-Suomessa on leudompaa, useimmiten vain pikkupakkasta. Tammikuu on etelässä pakkaskelien ja hankien kasvamisen sekä lyhyiden ja pimeiden päivien aikaa. Pohjoisessa on kylmintä keskitalvea ja kaamoksen päättymisen aikaa.

Tammikuussa auringonpaistetta on entistä enemmän

Tammikuussa päivät alkavat pikku hiljaa pitenemään, vaikka ne ovatkin vielä hyvin lyhyitä. Edelleen on melko harmaata, varsinkin Etelä-Suomessa. Kuitenkin yhä useampi päivä alkaa olla selkeämpi, ja auringonpaistetunteja saadaan koko Suomessa entistä enemmän. Tammikuun loppupuolella tiaiset aistivat jo Etelä-Suomessa päivien pitenemisen ja aloittavat vienon liverryksensä.

Vaikka päivä olisi harmaa ja kelikin kurainen, niin ulos kannattaa aina mennä. Hengittää syvään raikasta ilmaa ja nauttia talvesta, se on loppujen lopuksi ihmeellistä aikaa.

<p data-block-key="wr73t">Tammikuussa päivät pitenevät, ja puutarhuri voi alkaa suunnitella tulevaa kasvukautta. (Kuva: Pixabay)</p>
Tammikuussa päivät pitenevät, ja puutarhuri voi alkaa suunnitella tulevaa kasvukautta. (Kuva: Pixabay)

Luonto tammikuussa

Lyhyt valoisa aika, lumipeite sekä kylmyys asettavat elolliselle luonnolle erikoisvaatimuksia. Aremmat kasvit talvehtivat juurakkoina, juurimukuloina ja siemeninä – karastuneimmat ja kestävimmät, kuten puut, pensaat ja varvut, elävinä versoinakin. Ne säästävät energiaa ja rakennusaineita kevään kasvukauden alkua varten.

Voit auttaa kasvejasi selviytymään pakkasista lisäämällä niiden päälle lunta. Olethan arimmat kasvisi vienyt säilöön tai peitellyt lämpimästi pakkaspeitteellä ja havuilla?

Kasvien ohella monet eläimet pärjäävät suojaavan lumihangen alla. Vaikka ilman lämpötila laskisi 20–30 pakkasasteeseen, niin lumen alla se jää nollan tuntumaan tai jopa plussan puolellekin. Esimerkiksi kanalinnut laskeutuvat talviyöksi lumen sisään kieppiin. Myös monet hyönteiset (valitettavasti myös tuhohyönteiset) talvehtivat munina tai peräti aikuisina suojaisissa koloissa. Kovista pakkasista on hyötyä nimenomaan tautien ja tuholaisten kurissapidossa. Suomen talvi kyllä yleensä tuhoaa talvehtivat itiöt. Päästäthän pakkasen käsittelemään myös kasvihuoneesi?

Tammikuun tarkistuslista puutarhurille

Pienilläkin teoilla on suuri merkitys. Vaikka tammikuu on puutarhassa hiljainen kuukausi, on silti paljon asioita, jotka kannattaa tarkistaa ja hoitaa ajoissa. Ensimmäiseksi on hyvä käydä pihalla katsomassa, että kasvien talvisuojaukset ovat yhä paikoillaan. Tuuli, suojasää ja lumikuorma voivat irrottaa havuja, pakkaspeitteitä ja suojakankaita. Tarvittaessa suojausta voi vahvistaa lisäämällä lunta kasvien päälle, sillä lumi toimii erinomaisena eristeenä.

Samalla kannattaa tarkistaa, etteivät puiden oksat ole taipuneet liikaa raskaan lumen alla. Liiallinen lumikuorma voi katkaista oksia, joten varovainen pudistaminen on paikallaan. Myös pensaat hyötyvät siitä, että lumi ja jää poistetaan niiden päältä kevyesti.

Tammikuu on hyvä hetki tarkistaa kompostin tilanne ja varmistaa, ettei se ole päässyt jäätymään kokonaan. Lisäksi pihan kulkureitit kannattaa pitää turvallisina, jotta talvella liikkuminen sujuu ilman liukastumisia. Nämä pienet tarkistukset helpottavat sekä talven kulkua että tulevaa kevättä.

Tammikuussa esivalmistellaan kevättä

Tuskin vuosi pääsee vaihtumaan, kun kotipuutarhuri jo alkaa heräilemään talvitorkuiltaan. Vai viipyilevätkö ajatukset vielä joulun pyhissä ja koristeluissa? Joka tapauksessa jo pieni valonpilkahdus taivaanrannassa ja kasvikuvastojen selaaminen saa sormet syyhyämään.

Mitä kylväisit tänä vuonna? Pysytteletkö tutuissa ja turvallisissa vai kokeilisitko jotain uutta ja erilaista? Jos ideanpuute iskee tai epäilet taitojasi, niin eri puutarhasivustoilta ja -kirjoista ehtii talvikuukausien aikana keräilemään ideoita. Onneksi Puutarha.net viihdyttää talvellakin.

Siemenluetteloita löytyy monelta eri yritykseltä, joten valinnanvaraa varmasti riittää ja kokeiltavaakin löytyy. Vielä tammikuussa ei kannata kylvämisellä kiirettä pitää, mutta tilata ne siemenet toki jo kannattaa.

<p data-block-key="050cd">Pian, hyvin pian, se kevät koittaa ja pääsemme kylvöpuuhiin!</p>
Pian, hyvin pian, se kevät koittaa ja pääsemme kylvöpuuhiin!

Useimpien siemenpussien kyljestä löytyy ohjeita itämisajasta, ulosistutuksesta ja kukinnasta. Tärkeintä on, että pienet taimet saavat tarpeeksi valoa, muuten ne kasvavat pitkiksi ja honteloiksi. Vihannesten esikasvatus aloitetaan samoin kuin kesäkukkien. Ensimmäisinä voi kylvää orvokit ja pelargonit, mutta pidetään sormet kurissa vielä helmikuuhun saakka.

Valmistaudutaan nyt rauhassa; luetaan kirjoja, hankitaan siemeniä ja varmistetaan tarvikkeiden riittävyys. Onko (valoa riittävästi) ruukkuja ja kylvölaatikoita? Löytyykö jo hyvää multaa? Pian pääsemme taas työntämään sormemme multaan ja ihailemaan kasvun ihmettä.

Tästä pääset kertaamaan kylvöohjeet

Sisäpuutarhurin tammikuu – kasvit ja valo keskitalvella

Tammikuu on haastavaa aikaa huonekasveille, sillä valoa on vähän ja ilma usein kuivaa. Useimmat huonekasvit ovat talvilevossa, eikä niiden kasvua kannata kiihdyttää liiallisella kastelulla tai lannoituksella. Kasteluväliä on hyvä pidentää ja antaa mullan kuivahtaa hieman kastelujen välillä. Kuiva huoneilma voi kuitenkin rasittaa kasveja, joten sumuttaminen tai ilmankostutin auttaa monia lajeja. Kasvien lehdet kannattaa myös pyyhkiä pölystä, jotta ne saavat hyödyn irti vähäisestäkin valosta.

Tammikuu on hyvä aika siirtää kasvit mahdollisimman valoisaan paikkaan, mutta pois patterien välittömästä läheisyydestä. Lisävaloa voi antaa kasvivalaisimilla, erityisesti jos esikasvatuksia on jo mielessä. Samalla voi tarkistaa kasvien kunnon ja poistaa kuivat tai vaurioituneet lehdet. Tuholaiset, kuten harsosääsket ja kirvat, viihtyvät sisällä ympäri vuoden, joten kasvit on hyvä tarkistaa säännöllisesti. Huolellinen hoito tammikuussa auttaa huonekasveja jaksamaan kevääseen asti hyvässä kunnossa.

Talvi antaa aikaa unelmoida – puutarhasuunnittelu tammikuussa

Tammikuu on erinomainen kuukausi pysähtyä ja katsoa puutarhaa ajatuksella, vaikka se onkin lumen peitossa. Nyt on aikaa miettiä, mikä pihassa toimii ja mikä kaipaisi muutosta. Muistiin voi kirjata edellisen kesän onnistumiset ja pettymykset, jotta samoja virheitä ei tarvitse toistaa. Haluaisitko lisää kukkivia perennoja, hyötykasveja tai helppohoitoisuutta? Myös pihan rakenteita, kuten kulkureittejä, istutusalueita ja oleskelupaikkoja, kannattaa pohtia rauhassa.

Tammikuu on hyvä hetki luonnostella istutussuunnitelmia ja tutustua kasvilajeihin ilman kiirettä. Kirjat, lehdet ja verkkosivustot tarjoavat runsaasti inspiraatiota tulevaan kasvukauteen. Samalla voi arvioida budjettia ja päättää, mitkä hankinnat ovat aidosti tarpeellisia. Kun suunnitelmat ovat valmiina ajoissa, keväällä säästyy aikaa ja rahaa.

Tammikuu muistuttaa, että puutarhanhoito ei ole vain tekemistä, vaan myös haaveilua ja ennakointia.

Rakentaminen
talvi
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Talvikauden voimaruokaa juureksista
Talvikauden voimaruokaa juureksista

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton