• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Mikä aiheuttaa humalan vaaleat laikut?

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 26.03.2025
20234_81550.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Humalan lehtiin on ilmestynyt vaaleita, pyöreitä laikkuja. Mitä ne ovat?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Jos vaaleilla laikuilla tarkoitetaan valkoisia tai harmaita laikkuja, veikkaisimme humalan kärsivän härmäsienitartunnasta. Se on yleisin humalan vaiva. Taudin alkuvaiheen tunnusmerkistön pyöreät laikut täyttävät, mutta jos vaiva pääsee pahaksi, voi härmäisyys levitä ja peittää koko lehden. Humala saa härmän, jos se kärsii kuivuudesta tai liiallisesta paahteesta tai näistä molemmista. Myös runsas ja pitkäkestoinen ilmankosteus, joka hautuu lehdistössä, edistää härmän leviämistä.

Härmän paras torjuntakeino onkin istuttaa se sille sopiviin olosuhteisiin, jossa se kasvaa vahvaksi ja kykenee torjumaan tauteja. Humala on kostean, syvämultaisen ja ravinteikkaan paikan kasvi. Se menestyy varjossakin, vaikka pitää myös valosta, ei kuitenkaan polttavasta paahteesta.

Vaaleita laikkuja voi esiintyä muistakin syistä. Esimerkiksi hyönteisten imentävioitukset voivat näyttäytyä muuta lehdistöä vaaleampina, pieninä ja pyöreinä laikkuina, jotka muuttuvat kellertäviksi. Mm. kirvat ja vihannespunkit tekevät imentävaurioita. Tuholaiset iskevät humalaan useimmiten samasta syystä kuin härmäsienikin saa tilaisuutensa. Siksi kasvupaikan olosuhteilla on humalan menestymiselle olennainen vaikutus.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton