• Etusivu
  • Rakentaminen

Joulun jätteet hyötykäyttöön – näin lajittelet ekologisesti

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.05.2025
202312_79766.jpg

Vältä kertakäyttöä – valitse helposti kierrätettäviä käärepapereita ja säästä siistimmät seuraavaan jouluun. (Kuva: Pixabay)

Joulun ja joulupyhien aikana sekä sen jälkeen meiltä itsekultakin löytyy runsaasti hävitettävää materiaalia. Muistetaan kuitenkin, että suurin osa niistä on kierrätyskelpoista ja niille löytyvät omat kierrätyspaikkansa. Käydäänpä asioita vähän kertauksena läpi. Mietitään samalla, voisimmeko kierrättää, uusiokäyttää tai toimia jotenkin ekologisemmin.

Kynttilät: vähennä, valikoija käytä materiaali uudelleen

  • Kynttilöiden loppuja voi sulattaa ja luoda niistä uusia kynttilöitä.
  • Suosi hautakynttilöinä oikeita, uudelleen käytettäviä lyhtyjä tai vaikka jäästä tehtyä lyhtyä (seurakunnalta voi saada myös ohjeita sopivista kynttilälyhdyistä). Joillakin seurakunnilla on järjestetty joulukynttilöitä varten oma energiakierrätyspisteensä.
  • Tuikkukynttilöiden metallikuoret, hautakynttilöiden metalliset hatut ja ulkotulien foliot kelpaavat puhtaina pienmetallikeräykseen.
  • Muista myös, että tunnelman ja muistamisen voi hoitaa yhdelläkin kynttilällä.

Minimoi ruuantähteet

  • Pyri aina ostamaan oikea määrä ruokaa, säilytä sitä oikein ja pakasta ylimääräiset, jotta ruokajäte jäisi minimiin.
  • Suosi jouluruuissa kestovuokia. Kertakäyttöiset alumiinivuoat palautetaan puhdistettuina metallinkeräykseen.
  • Älä kaada kinkunrasvoja viemäriin. Kovetettuina (esimerkiksi jäähdytys ulkona tai imeytys talouspaperiin) rasvat voi kierrättää biojätteeseen. Sekajätteeseen rasvan voi toimittaa vaikka kertakäyttöpulloon, –pakasterasiaan tai hyvin suljettuun maitopurkkiin pakattuna.
  • Kerää ruuantähteet biojätteeseen.
<p data-block-key="mxaz6">Jäljelle jääneet kynttilänpätkät voi sulattaa uusiksi – metallikuoret ja foliopäällykset kuuluvat pienmetallikeräykseen. (Kuva: Pixabay)</p>
Jäljelle jääneet kynttilänpätkät voi sulattaa uusiksi – metallikuoret ja foliopäällykset kuuluvat pienmetallikeräykseen. (Kuva: Pixabay)
<p data-block-key="u8gko">Älä kaada kinkunrasvaa viemäriin! Biojäte tai tiiviisti pakattu sekajäte on oikea osoite rasvalle. (Kuva: Pixabay)</p>
Älä kaada kinkunrasvaa viemäriin! Biojäte tai tiiviisti pakattu sekajäte on oikea osoite rasvalle. (Kuva: Pixabay)

Lahjapaperit sekajätteeseen

Joulupaperit ovat voimakkaasti päällystettyjä ja sisältävät paljon painoväriä, teippejä ja tarroja, mikä vaikeuttaa niiden hyödyntämistä raaka-aineena. Tästä syystä niitä ei saa laittaa paperinkeräysastioihin lehtien ja mainosten sekaan, eikä keräyskartonkiastioihinkaan.

Isommat ja siistimmät lahjapaperit kannattaa tietenkin säästää uudelleen käyttöä varten, mutta pienemmät paperit ja muoviset lahjanarut kuuluvat sekajätteeseen.

EKOVINKIT: Mitäpä jos voisit osaltasi kannustaa lahjansaajia kierrättämään tai uusiokäyttämään lahjapapereita? Näin ennaltaehkäistäisiin entistä tehokkaammin jätepaperin syntymistä. Näppäriltä onnistuu esimerkiksi paketointi ilman teippiä, jolloin paperien viikkaaminen seuraavan joulun pakettien kääreeksi on helpointa.

Kääreeksi voi myös valita ruskeapohjaista, "oikeaa" paperia tai paperimassasta käsintehtyä paperia. Ruskeapohjainen paperi sopii kartonginkeräykseen ja massasta tehty puolestaan paperinkeräykseen. Myös vanhoista julisteista, tapettirullan jäämistä, seinäkalentereista tai lehdistä saa hyviä ja hauskoja lahjapapereita, jotka käyvät nekin paperinkeräykseen. Myös uudelleen käytettävät kartonkikassit tai jäännöskankaista ommellut joulupussit ovat hyvä lahjojen peittämiseen.

Lahjanarut myös

Tavallinen kiiltävä muovinaru lajitellaan sekajätteen joukkoon. Paperiset lahjanarut sopivat kartonkikeräykseen.

Lahjanarulle voi toki myös keksiä uusiokäyttöä esimerkiksi seuraavan vuoden paketoinnissa tai vaikkapa joulukoristeiden askartelussa. Koristerusetit ja kangasnauhat voidaan ainakin kierrättää seuraavan vuoden paketteihin.

EKOVINKIT: Lahjanaruksi käyvät myös vaikkapa jämälangat (pienet määrät luonnonkuituisia biojätteeseen, muut sekajätteeseen), erilaiset nauhat ja paperinarut. Välttämättä paketti ei tarvise narua ollenkaan.

Muut pakkausmateriaalit

Muoviset pakkausmateriaalit, kuten esimerkiksi muovikalvot ja -pussit, kuplamuovi ja styroksi kuuluvat muovikeräykseen.

Kartonki-, pahvi- ja paperipakkaukset tulee myös kierrättää. Mieti ensin, voisitko säilyttää pakkauksia uudelleenkäyttöä varten. Mikäli päädyt kuitenkin hävittämään pakkaukset, niin tilan säästämiseksi ne tulee aina litistää, pakata tiiviisti sisäkkäin ja laittaa keräyskartonkiastiaan.

<p data-block-key="mxaz6">Vältä kertakäyttöä – valitse helposti kierrätettäviä käärepapereita ja säästä siistimmät seuraavaan jouluun. (Kuva: Pixabay)</p>
Vältä kertakäyttöä – valitse helposti kierrätettäviä käärepapereita ja säästä siistimmät seuraavaan jouluun. (Kuva: Pixabay)
<p data-block-key="u8gko">Riisu koristeet ja hyödynnä joulukuusi: haketa se pensaiden juurelle tai polta kuivana puuna, jos se on sallittua. (Kuva: Pixabay)</p>
Riisu koristeet ja hyödynnä joulukuusi: haketa se pensaiden juurelle tai polta kuivana puuna, jos se on sallittua. (Kuva: Pixabay)

VINKKI: Mitäpä jos päällystäisit vaikkapa kenkälaatikon kauniilla paperilla? Huolellisesti tehty ja koristeltu pakkaus kestää kierrossa useita vuosia!

Joulukalenteri ja joulukortit

Lasten joulukalenterin sisältä irroitetaan muovi- ja alumiinifolio-osat ennen päälipahvin kierrättämistä kartonkikeräykseen. Voit toki ensin leikata joulukalenterin yksityiskohdista kivoja pakettikortteja seuraavaksi jouluksi.

Joulukortitkin voi uusiokäyttää: liimaa kartonkia tai paperia taustapuolen peitoksi ja leikkaa jälleen yksityiskohdat pakettikorteiksi tai käytä koko kortti uudelleen joulukorttina. Voit myös kysyä päiväkodista haluaisivatko he hyödyntää tällaista jouluista askartelumateriaalia. Muuten joulukortit lajitellaan kartongin joukkoon.

Joulukuusi hyötykäyttöön

Taloyhtiöissä kuusille on useimmiten järjestetty erillinen nouto joulun jälkeen. Tavallisesti kuusi jätetään jätetilan viereen odottamaan noutajaansa. Muista kuitenkin riisua kuusi koristeista. Paikallinen jätelaitos antaa tarvittaessa asiasta tarkempia ohjeita.

Omakotitaloissa tai muissa pienkiinteistöissä kuusi on helpointa ja järkevintä hakettaa pensaiden juurelle (tai omaan kompostiin) tai karsia kuusi ja polttaa kuiva runko tulisijassa.

Muovikuuset ovat yleensä PVC-muovia ja kuuluvat rikkoutuneina siksi sekajätteeseen.

Sähkö- ja elektroniikkajäte erilliskeräykseen

Esimerkiksi rikkinäiset jouluvalot viedään erilliseen, niille osoitettuun ongelmajätteen keräyspaikkaan (SER-piste). Ennen kuin heität pimenneen valosarjan kokonaan pois, niin ota selvää löytyykö siihen vaihtolamppuja.

Uutta sarjaa ostettaessa kannattaa myös aina ostaa muutama vaihtolamppu. Selvitä myös, miten uusi sarja toimii: jos yksi lamppu sammuu, sammuuko koko sarja vai jäävätkö loput ehjät lamput palamaan?

VINKKI: Jos poltat valoja paljon, niin muista, että tutkimusten mukaan LED-valosarjat kuluttavat vähiten sähköä.

Lisätietoa kierrättämisestä: kierrätys.info

Rakentaminen
jätehuolto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Eurojen säästäminen
Ruokahävikki verottaa kukkaroasi!
Ruokahävikki verottaa jokaisen ihmisen kukkaroa noin 125 euroa vuodessa Luonnonvarakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan. Koko Suomen mittakaavassa tämä tarkoittaa 120–160 kiloa syömäkelpoista ruokaa vuodessa, joka on vuositasolla 23–26 kiloa henkeä kohti jaettuna. Kotitalouksien hävikki on vieläpä kaikkein suurin 30 % osuudella kaikesta ruokahävikistä. Tasaisena kakkosparina tulevat teollisuus 20 % ja ravitsemuspalvelut 20 %. Perää pitävät kauppa 18 % ja alkutuotanto 12 %. Jos siis pystyisimme nipistämään jokainen edes kilon hävikistä vuodessa, olisivat hyödyt jo ilmastollisestikin merkittäviä.
kuva sokeritoukasta
Sokeritoukka kotona – tunnistus, torjunta, ansat ja tehokkaat keinot eroon pääsemiseksi
Sokeritoukka on yleinen kotien haittaeläin, joka viihtyy kosteissa nurkissa ja ilmestyy esiin pimeällä. Vaikka se ei pure tai levitä tauteja, sen nopea liike ja sitkeys tekevät siitä ei-toivotun vieraan. Tässä artikkelissa opit tunnistamaan sokeritoukat, estämään niiden leviämisen ja rakentamaan tehokkaita ansoja kotona.
202111_73400.jpg
Saako taloyhtiön roskalavaa tonkia aarteiden toivossa?
Roskalavaryhmässä käy kuhina. Nyt on hyvää tavaraa tarjolla, kannattaa käydä tarkistamassa.Toisen roska on toisen aarre, niinhän se menee, mutta saako roskalavalta ottaa mitä haluaa ja kuka tahansa? Entä voiko taloyhtiö joutua vastuuseen, jos dyykkari teloo itsensä lavalle kömpiessä tai saa kauniin nojatuolin mukana kutsumattomia vieraita? Lakimies Markus Talvio Jurinetistä tietää vastaukset.
20181_51394.jpg
Onko jätevesien käsittelyn uusi lainsäädäntö sinulle tuttu?
Arviolta 100 000 rantakiinteistön omistajaa joutuu tekemään jätevesiremontinJätevesien käsittelyä koskeva lainsäädäntö uudistui huhtikuussa 2017. Biolanin teettämä tuore kuluttajakysely kertoo, että kiinteistönomistajat ovat epävarmoja lainsäädännön velvoitteista. Myös vanhoihin kiinteistöihin tarvitaan pikaisia jätevesiremontteja. Biolanin marraskuussa teettämään jätevesikyselyyn vastasi 923 suomalaista pientaloasujaa tai mökkiläistä.Jätevesijärjestelmä on kunnostettava ensi vuoden lokakuuhun mennessä, jos rakennus sijaitsee luokitellulla pohjavesialueella tai enintään 100 metrin päässä rannasta. Tietysti sillä ehdolla, että se ei jo täytä uuden lain vaatimuksia. Biolanin teettämän kyselyn vastaajista lähes 80 prosenttia oli tietoinen takarajan päivämäärästä. Sen sijaan yli puolet vastaajista ei tiennyt, että tämä velvoite koskee myös vanhoja kiinteistöjä.‒ Kaikkien ennen vuotta 2004 rakennettujen ja rannassa tai pohjavesialueella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmät pitää kunnostaa määräpäivään mennessä. Rantamökit ovat suurin yksittäinen ryhmä, jossa tarvitaan jätevesiremontteja määräaikana mennessä. Arviolta noin 100 000 rantakiinteistölle tarvitaan parannuksia jätevesiasioihin seuraavan kahden vuoden aikana, arvioi Biolan Ekoasuminen Oy:n toimitusjohtaja Matti Hakala.
joku avaa lavuaarin viemäriä karhupumpulla
Miksi viemäriin ei saa laittaa mitä vain?
Viemäriverkoston toimivuus on tärkeää jokaisen kodin asumismukavuuden kannalta. Viemäriin ei kuitenkaan saa laittaa mitä vaan, tai ongelmia voi ilmaantua. Esimerkiksi viemäriin laskettu kinkkurasva voi jähmettyessään viemärin seinämiin muodostaa putkitukoksen, joka pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vesivahingon.Jos viemäriin laittaa mitään sinne kuulumattomia aineita tai esineitä, voi se olla haitaksi sekä viemärille ja ympäristölle. Tässä artikkelissa käydään läpi mitä viemäriin voidaan laittaa ja miksi tiettyjä asioita, kuten kinkkurasvaa, ei voi ja kannata laittaa viemäriin.
20211_68191.jpg
Metallin kierrätys - tuubista toimeen!
Metallin kierrätyksen voisi ajatella olevan hyvin suoraviivaista hommaa. Mutta kuten kaikessa kierrätyksessä, on metallissakin omat sudenkuoppansa ja niksinsä. Metallin kierrätykseen taloyhtiöissä vaikuttaa 1.7.2021 voimaan tullut jätelaki. Tähän mennessä alle 20 asunnon taloyhtiöissä, joista syntyi alle 50 kg metallijätettä viikossa, metallin kierrättäminen on ollut vapaaehtoista. Nyt pienmetallin keräysastiat tulevat myös jo viiden asunnon taloyhtiöihin.
20227_79033.jpg
Varo valvomattomia SER-talkookeräyksiä
Kuluttajan voi olla vaikea tunnistaa, toimiiko esimerkiksi taloyhtiössä yleistyneiden sähkö- ja elektroniikkalaitteiden avolavakeräysten järjestäjä laillisesti. Lähimmän virallisen, maksuttoman vastaanottopisteen voi etsiä verkkopalvelussa kierrätys.info.
20237_65910.jpg
Jätelaki kieltää biojätteen rahtaamisen mökiltä kodin roskikseen
Biolan selvitti kyselyllä, miten tunnollisesti mökillä lajitellaan jätteitä. Mökillä näytetään ottavan myös jätteiden lajittelulomaa. Vastaajista 60 prosenttia tunnustaa, että hommassa ollaan selkeästi leväperäisempiä mökillä kuin kotona. Moni heittää mökillä keittiön biojätteet sekajätteeseen. Äärimmäisen kehno vaihtoehto on tunkio, joka houkuttelee rottia. Tunkiolle ei myöskään jätelain mukaan saa heittää ruokajätteitä. Jätelain mukaan sallittua ei ole sekään toimintamalli, että biojäte napataan mukaan ja viedään kotiin kompostiin tai biojätekeräykseen. Jo vuonna 2011 säädetty jätelaki edellyttää kaikkia asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöjä liittymään kunnan järjestämään jätehuoltoon. Mökin biojäteongelmista pääsee eroon kompostorilla tai kompostoivalla kuivakäymälällä.
20239_83144.jpg
Haravoinnin tarpeellisuus
Pihassa riittää neliöitä ja koko alueen haravointi on melkoinen urakka. Kuinka tärkeää on haravoida syksyn lehdet maasta? Olisiko vallan mahdoton ajatus jättää työ tekemättä?
20216_71356.jpg
Miten jätteiden litistäminen säästää taloyhtiölle selvää rahaa?
Taas ovat talon roska-astiat sekaisin! Miten ihmeessä naapuri ei taaskaan ole osannut pistää muoveja oikeaan astiaan! Pahvinkeräysastiakin pursuaa yli laitojen. Ei ihme, sehän on täynnä ilmaa.Ei ole yhdentekevää, miten taloyhtiön roskikset täytetään. Oikea jäte oikeassa roskiksessa ja esimerkiksi pahvien litistäminen niin, ettei astia pursua yli äyräiden, säästää rahaa taloyhtiöltä ja näkyy myös osakkaiden kukkarossa. Jäteyhtiöt nimittäin perivät lisämaksua, jos astiat pursuavat yli.
Puutarha.netin etusivu
Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi.Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.
202111_73689.jpg
Ilmastonmuutos luo suotuisat olosuhteet vieraslajien nopealle leviämiselle
Haitalliset vieraslajit ovat merkittävä uhka luonnon monimuotoisuudelle. Kun ilmasto lämpenee, vieraslajit saavat yhä paremmat mahdollisuudet levitä Suomen luontoon. WWF:n viikonloppuna päättyneellä talkookaudella vapaaehtoiset poistivat vieraslajeja luontoarvoiltaan rikkailta luonnonsuojelualueilta ja niiden liepeiltä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton