• Etusivu
  • Rakentaminen

Juhannuksena herkutellaan ja tehdään taikoja

Rakentajan toimitus
Päivitetty 19.01.2024
20241_83373.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Vanha kansa tietää, että "Mitä enemmän juhannuksena sataa, sitä huonompi tulos hedelmäpuista, mutta juurikasvit menestyvät". Kukin toivokoon tämän perusteella, tarpeensa mukaan, joko sadetta tai poutaa…Pääasia, että herkkuja saadaan ruokapöytään, jos ei omasta maasta, niin kaupan hyllyiltä.

Perinteiset juhannusruoat ovat liittyneet karjatalouteen: lehmät ovat alkaneet lypsää paremmin päästyään laitumelle ja on voitu tehdä maitoruokia. Keski-Pohjanmaalla ja muuallakin Pohjois-Suomessa ovat emännät keitelleet tuntikausia punaista juhannusjuustoa, Savossa on tehty maitovelliä ja muurinpohjalettuja, Karjalassa piirakoita ja munamaitoa, Hämeessä ja Satakunnassa räiskäleitä ja juustoja. Uudempiin perinneruokiin kuuluu nuotiolla käristettävä makkara ja juhannuspöytään pyritään saamaan uusia perunoita. Juhannuksen jälkiruuaksi voi näiden suomalaisten perusherkkujen täydentäjäksi pyöräyttää vaikka amerikkalaisen raparperipaistoksen.

Varhaisperuna on perinteinen juhannusherkku, josta saadaan satoa vuosittain keskimäärin 12 000 kg/ha. Kasvatus avomaalla vaatii 60–70 vrk, joten istutus on tehtävä jo huhtikuun lopulla, jos satoa halutaan juhannuspöytään. Maukkaimmillaan varhaisperuna on nostopäivänä. Perunan säilytykseen on paras viileäkaapin reilun kymmenen asteen lämpötila. Pimeässä säilytetyt perunat eivät viherry. Vihertyneitä perunoita ei pidä syödä.

Varhaisperunan paras kypsytystapa on höyrytys. Vedessä keitettäessa ne laitetaan keitinveteen vasta, kun vesi on alkanut kiehua. Varhaisperuna kypsyy noin 15 minuutissa. Keitinvesi kaadetaan heti perunoiden kypsyttyä pois, ja perunoiden annetaan kuivahtaa hetki ennen tarjoilua.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Juhannus

Juhannussalko on laivan mastoa muistuttava korkea tanko, joka koristellaan erilaisilla seppeleillä ja köynnöksillä. Ruotsissa juhannussalosta tuli 1800-luvulla kokon sijaan juhannuksen keskeinen symboli. Suomen ruotsinkielinen väestö Ahvenanmaalla, Länsi- ja Etelä-Suomen rannikolla ja saaristossa ja lähin suomenkielinen naapurusto omaksui saman tavan. Tosin jo 1700-luvulla länsisuomalaisissa herraskartanoissa oli pystytetty salkoja. Nykyään juhannussalko on maassamme leimallisesti suomenruotsalainen tapa.

Juhannuskokko rakennetaan paikkaan, josta tuli ei pääse leviämään ympäristöön. Perinteen mukaan kokon sytyttää kylän vanhin mies tai joku muu arvossa pidetty henkilö. Sytyttäjä voi olla myös kunniavieras.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Taajama-alueella avotulen teko on yleensä kokonaan kielletty. Haja-asutusalueella juhannuskokkoa voi polttaa omalla maalla tai maanomistajan luvalla silloin, kun metsäpalovaroitus ei ole voimassa, paikka on soveltuva kokon polttoon ja kun kokon poltto ei häiritse naapureita. Tulta on vartioitava kokon sytyttämisestä sammuttamiseen asti. Kokkoa tulee polttaa palamattomassa paikassa, kuten hiekalla, kalliolla tai veteen rakennetulla lautalla. Pidä runsaasti vettä, esimerkiksi ämpäreissä, kokon lähettyvillä. Palojätteet tulee sammuttaa aina vedellä, sillä tuhka saattaa pysyä kuumana jopa vuorokausia, muistuttaa mm. Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Perinteisen vastan/vihdan tekeminen alkaa olla kadonnutta kansanperinnettä. Tee Se Itse -ohjeista löydät ohjeet tähän juhannussaunomista juhlistavaan vekottimeen.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
  • Vanhojen tarinoiden mukaan tulevan puolison voi nähdä unessa, kun poimii juhannusaattona 7, 9 tai 13 erilaista luonnonkukkaa ja sujauttaa ne tyynyn alle. (Kukkien lukumääräsuositus vaihtelee paikkakunnittain, mutta on aina pariton.)
  • Jos kaalit istuttaa juhannusyönä hameen helmat ylös nostettuina, niin kaalit kasvavat takuulla isommiksi kuin naapurin pellolla. Lannoituksella ei siis ole mitään tekemistä kaalinkerien koon kanssa!
  • Juhannusyönä neliapilan löytäneestä henkilöstä tulee loppuelämänsä varrella tavattoman onnekas.
Ohje

Ohje

Juhannusyö on taikojen yö myös puutarhassa:

  • Vanhojen tarinoiden mukaan tulevan puolison voi nähdä unessa, kun poimii juhannusaattona 7, 9 tai 13 erilaista luonnonkukkaa ja sujauttaa ne tyynyn alle. (Kukkien lukumääräsuositus vaihtelee paikkakunnittain, mutta on aina pariton.)
  • Jos kaalit istuttaa juhannusyönä hameen helmat ylös nostettuina, niin kaalit kasvavat takuulla isommiksi kuin naapurin pellolla. Lannoituksella ei siis ole mitään tekemistä kaalinkerien koon kanssa!
  • Juhannusyönä neliapilan löytäneestä henkilöstä tulee loppuelämänsä varrella tavattoman onnekas.
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20237_44479.jpg
Syksyn puutarhajäte hyötykäyttöön
Syksyn lehdet ja muu puutarhajäte voidaan hävittää omalla tontilla kompostoimalla. Kompostoinnin aikana jätteestä kypsyy erinomaista maanparannusainetta omassa puutarhassa käytettäväksi. Puutarhajätteet, kuten lehdet, haravointijäte, naatit, risut ja leikkuujäte on helppo kompostoida eristämättömässä kompostorissa, kehikossa tai aumassa.
202112_73918.jpg
Ensimmäinen suomenkielinen puunhoitoalan työtekniikkaopas on julkaistu
Arboristit, nuo hurjapäät, keikkuvat puussa köyden varassa sahan kanssa, hoitoleikaten puuta tai kaataen sen paloina ahtaassa paikassa. Toisinaan työt hoidetaan nostokorista tai avuksi otetaan nosturi. Työ sisältää riskejä tekijälle ja ympäristölle, ja työtapojen on oltava harkittuja ja turvallisia.
Poika picnicillä talvisessa maisemassa talvileikkien lomassa
Hakusessa punaiset posket ja iloinen mieli
Suomen talvi on muuttunut vuosi vuodelta yhä epävakaisempaan suuntaan, eikä koskaan voi olla varma mitä kunakin päivänä taivaalta sataakaan. Lumiset kelit eivät kestää kauaa, joten onkin kiva keksiä koko perheelle puuhaa esimerkiksi talvisten leikkien parissa.
Parvekepuutarha
Paljon kysyttävää parvekekasvatuksesta
Miten saada parveke kukoistamaan ja mitkä kukat viihtyvät siellä?
201910_60385.jpg
Sipulikukkien syysistutus
Kevään ensimmäiset sipulikukat tuovat kevään tunnun tullessaan- miten varmistan kevään kukkaloiston; mitä sipuleita, miten ja minne?Keväällä kukkivien sipulikukkien istutusaika on syksyllä. Syksyllä ovat myös kaikki puutarhamyymälät ja markettienkin viherpisteet tulvillaan sipuleita; isoja ja pieniä, joista tulee kukintoja sateenkaaren eri väreissä. Tehdäänpä siis pieni kukkasipulikertaus, niin tiedot ovat ostoksille lähdettäessä tuoreessa muistissa!Katso sipulikukat Kasvikortistossa!
Ituja kulhossa
Itujen kasvatus
Syötävien itujen kasvattaminen on hyvä keino saada tuoretta vihreää, kun pimeimpänä aikana haluaa vaihtelua ulkomaisiin vihanneksiin. Idut sisältävät B-, E-, A- ja C-vitamiineja ja niissä on lisäksi hyvälaatuista proteiinia, entsyymejä, runsaasti kuitua ja kivennäisaineita, kuten rautaa ja sinkkiä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton