• Etusivu
  • Rakentaminen

Kompostointi on arjen ekoteko

Rakentajan toimitus
Päivitetty 24.01.2024
20182_51807.jpg

Pienillä muutoksilla ekoasuminen onnistuu!

Suomalaiset tuottavat henkilöä kohden keskimäärin 480 kiloa jätettä vuodessa. Tästä alle puolet viedään kaatopaikalle ja vain neljäsosa päätyy kierrätykseen. Esimerkiksi maatuvaa talousjätettä viedään luvattoman paljon sekajätteen joukossa edelleen kaatopaikoille. Sekajäte on kalleinta jätettä. Se on kaatopaikoille myös ongelma, sillä biopohjaiset talousjätteet synnyttävät metaania, joka on haitallinen kasvihuonekaasu. Lisäksi biojäteperäiset suoto- ja valumavedet kuormittavat pohjavesiä ja ympäristön vesistöjä.

Lähikompostointi on päivän sana

Kompostoituminen on luonnon oma tapa hävittää kuollut materiaali ja palauttaa sen sisältämät ravinteet käyttökelpoiseen muotoon. Pohjoisen vaativissa oloissa kompostoituminen tapahtuu parhaiten lämpöeristetyn pikakompostorin avulla.

Pikakompostorissa talousjätteet muuttuvat hallituissa oloissa nopeasti maanparannusaineeksi ja jälkikompostoinnilla edelleen mullaksi. Biolan lanseerasi vuonna 1978 Suomen ensimmäisen kompostorin. Tuotekehitystä on tehty jatkuvasti. Biolanin kompostorit ovat muun muassa talvitestattuja.

Lue lisää kompostoreista - ja kompostoinnista!

Tarvitsetko tietoa ja apua...
biojätteen kierrätyksessä, jätevesiratkaisuissa
tai uusiutuvan energian ratkaisuissa?
--> Lue lisää EKOASUMISESTA

Tiedätkö, mitä kompostorilta vaaditaan?

Hyvin toimivassa kompostorissa on pitävä kansi, joka suojaa haittaeläimiltä, haihtumiselta, lämmön karkaamiselta ja sateilta. Aukko on iso, jotta kompostin täyttö ja sekoittaminen sujuvat vaivattomasti. Tyhjennysluukku on riittävän suuri, jotta katekompostin saa helposti erimerkiksi lapiolla ulos kompostorista.

Kunnollisessa kompostorissa on huolehdittu tehokkaasta ilmanvaihdosta, suotoveden poistosta ja jyrsijöiden loitolla pitämisestä. Kun kompostori on kauttaaltaan lämpöeristetty, se toimii ympäri vuoden. Läpi vuoden käytettävässä kompostorissa on hyvä olla erillinen lämmönseurantamittari.

Lue lisää:Tiedätkö, millainen on hyvä kompostori?

Pistä pieneliöt töihin - biojätteestä saat mehevää multaa!

Keittiön biojäte sopii erinomaisesti kompostorissa jätteitä hajottavien pieneliöiden ravinnoksi. Keittiöstä kompostiin kelpaavat muun muassa ruuantähteet, vihannesten ja hedelmien kuoret, kostutetut pehmopaperit ja kahvinkeittimen suodatinpussit. Jotta kompostin toiminta pysyy hyvin käynnissä, jätteiden sekaan pitää heittää säännöllisin väliajoin kuivikeainesta. Tarvittaessa voidaan käyttää myös luonnonmukaista kompostiherätettä.

Kompostointi on suositeltavaa biomassojen kierrätystä. Sen avulla käännetään ekologisesti kestämätön talousjätteiden käsittely luonnonmukaiseksi ravinteiden kierrätykseksi ja hyötykäytöksi. Kompostoimalla saatu, ravinteikas ja humuspitoinen multa on erinomaista maanparannusainetta puutarhaan - ja ennen kaikkea ilmaista!

Lue lisää:Kompostointi käytännössä - tästä vinkit ja ohjeet kompostointiin!!

20237_51951.jpg

Biolan kompostorit saat edullisesti Rakentaja.fi verkkokaupasta

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Hallan uhatessa pelargonit sisälle. jpg
Erilaisia pelargoneja
Pelargoni, pielikki, pielikukka…Pelargonium-sukuun kuuluu noin 230 lajia, joista suurin osa on peräisin Afrikasta. Ensimmäiset pelargonit tuotiin Eurooppaan 1700-luvulla. Myynnissä olevat pelargonit ovat olleet lähes kokonaan noin 20 luonnonlajista kehitettyjä risteymiä. Pelargonit mielletään kesäkukiksi, sillä niiden säilyminen talven yli voi olla hankalaa. Jos esimerkiksi vapaa-ajan kodissa on talven yli pieni peruslämpö, kannattaa pelargonin talvettamista koittaa siellä.
20231_80730.jpg
Osaatko hoitaa huonekasvejasi talvella?
Kasvitkin kaipaavat lepoa.Lepoaikana kastelu ja lannoitus ovat vähäistä.
202211_80232.jpg
Tuijan kaato? Asiantuntija vastaa
Rivitalon pihallani tuija on kasvanut luhtitalon korkuiseksi. Sen rungosta on alkanut kasvaa uusi rungollinen tuija. Voinko kaataa suuremman rungon ja antaa uuden kasvun jatkaa kasvamista rungosta. Jos näin voi tehdä, pitääkö vanhaa runkoa jättää kuinka paljon? Tuijan lajiketta en tiedä, leveys on noin 3–4 m. Tuija on saanut kasvaa yksinään.
20224_77652.jpg
Kuinka syvälle bambu kuuluu istuttaa? Asiantuntija vastaa
Ideana olisi istuttaa bambu, mutta kuinka syvälle se pitää istuttaa? Onko kasvin kasvukorkeudella jotain tekemistä tämän istutussyvyyden kanssa?
20099_18602.jpg
Seppelvarpu ja marunat ovat syyskuun kasvit
Seppelvarpua aurinkoon ja varjoonRento- ja pitkäversoinen seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’) pärjäsi erinomaisesti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen peittopensaskokeissa eri puolilla Suomea. Se talvehtii ilman vaurioita Kuopion korkeudella saakka vyöhykkeillä I–IV, kun maa on läpäisevä. Seppelvarpu viihtyy jopa varjossa, mutta auringossa pensaasta tulee tuuheampi ja ruskaväristä kirkkaampi.
202110_73099.jpg
Nyt tarvitaan käytännön suunnitelma luontokadon pysäyttämiseksi
Maailman johtajat aloittivat neuvottelut luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi tällä viikolla Kiinassa ja etäyhteyksien välityksellä. Kokouksessa julkistettiin tärkeä linjanveto, mutta seuraavaksi puheiden on muututtava käytännön suunnitelmiksi, mittareiksi ja teoiksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton