• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Voiko männyn juuria säästää, kun juuret ovat rikkoneet asfaltin?

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 25.03.2025
Asvalttijuuret AdobeStock_399754850

(Kuva: Adobe Stock)

Iso mänty on rikkonut juurillaan piha-alueen parkkipaikan asfalttia taloyhtössämme. Juuret ovat noin 15 cm koholla asfaltista. Olemme uusimassa asfaltin ja työ vaatii vanhan asfaltin repimisen sekä maa-aineksen muokkaamisen ja tasoittamisen. Onko mitään keinoa yrittää säästää juuria vai kuoleeko mänty ajanmittaan?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Puiden juuristoilla on todella valtava voima. Siitä osoituksena taloyhtiönne pihan asfaltointi on antanut juurille periksi. Tilanne ei ole aivan harvinainen, mutta sitäkin harmillisempi. Uutta pinnoitetta tehtäessä voisi miettiä, miksi juuristo on päässyt vaurioittamaan pihan pinnoitetta.

Jos maa on asfaltin alla painunut, juuristo ikään kuin nousee pintaan. Kantavan kerroksen parantaminen, lisätäyttö ja uusi asfaltointi saattavat ratkaista tilanteen. Asfaltoinnin poistossa pitää olla erityisen varovainen, jotta juurille ei tule lisävaurioita.

Toinen syy tapahtumalle voisi olla se, että puu on alun perinkin istutettu siten, että juuret pääsevät kasvamaan asfaltin alle. Tai parkkipaikka on ehkä perustettu puun juuristoalueelle ottamatta huomioon juuriston tarpeita. Silloin yksinkertaisesti ongelma ilmenee, kun juuret kasvavat kokoa. Tilannetta voi yrittää pelastaa lisätäytöllä, jos se on mahdollista. Kovin paksulti ei uutta täyttöä kuitenkaan saa juurten päälle laittaa, sillä puut eivät siitä pidä. Ongelma saattaa myös uusiutua muutaman vuoden kuluttua.

Jos on kyse yhden juuren aiheuttamasta ongelmasta, juuren poistaminen voi ratkaista tilanteen. Katkaisu tehdään niin, että haavakohta jää mahdollisimman pieneksi. Juurta ei siis saa mitenkään höylätä matalammaksi. Katkaisun voi tehdä vain, jos se ei vaaranna puun pystyssä pysymistä. Yleensä yhden juuren poisto ei ole vaarallista, mutta näkemättä paikkaa asiaa on vaikea arvioida.

Männyllä on yleensä paalujuuri, joka on sille vahva ankkuri. Mutta se pääsee muodostumaan vain, jos puun alla on riittävän syvä kasvualusta, eikä esimerkiksi kalliota tai tiukkaa savea. Paalujuuren pitokykyyn ei saa liikaa luottaa. Juurten ankkurointikykyyn voivat vaikuttaa myös maan muodot puun kasvualueella. Esimerkiksi jyrkkä rinne tai maan alle menevät rakenteet voivat estää juurten kasvua. Silloin yhdenkin ison juuren katkaisu voi olla riski.

Suosittelemmekin kutsumaan paikalle arboristin arvioimaan, mikä on paras tapa ratkoa tämä ongelma, sillä näkemättä paikkaa on vaikea antaa oikeaa toimenpidesuositusta.

Puutarhamyymälä Muhevaisen banneri
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20235_81926.jpg
Mikä sieni tämä on? Asiantuntija vastaa
Kuivan puunoksan pinnalla on musta hyllyvä sieni. Mikä se on?
20237_82501.jpg
Miksi syreeni ei kuki? Asiantuntija vastaa
Muutin ja otin mukaan myöskin syreenini. Muuton jälkeen uudessa paikassa se ei ole kukkinut. Nyt siis kaksi kukkimatonta kesää.
Tammi on komea ilmestys
Tammen kevät heräilee hitaasti – näin tuet sen kasvua: Asiantuntija vastaa
Istutimme 2024 keväällä tammen (avojuurinen siirto, noin 140 cm). Vaikuttaa siltä että kasvi juroo ja silmuja on nyt toukokuussa 2025 havaittavissa vain yksi. Puun pintaan on muodostunut paikoin vihreää kerrosta. Mitä kannattaa tehdä?
20218_71995.jpg
Mistä johtuu puna- ja mustaherukoiden sienitaudit? Asiantuntija vastaa
Mistä johtuu puna- ja mustaherukoiden sienitaudit näin kuumana kesänä? Voisiko syynä olla puuhakekäytävät pensaiden välillä (ei ole pensaiden alla)? Voiko mustia marjoja syödä, kun lehdissä on ruostetta? Marjat näyttävät olevan ok. Punaisissa marjoissa viat näkyvät.
202211_80309.jpg
Porkkanan lannoitus? Asiantuntija vastaa
Kuinka paljon puuntuhkaa porkkanamaahan kg/m2? Entä kuinka paljon boorilannoitetta neliölle?
20235_81929.jpg
Mustaherukan mato? Asiantuntija vastaa
Mustaherukan marjaan ennen sen kypsymistä kaivautuu (syö) vihreä mato/toukka, joka kuivattaa marjan ja melkein koko oksan. Vaikka pensas on huonovointisen näköinen, ei se nyt juuri kuole näihin toukkiin. Näitä on esiintynyt muutamana vuonna.Mikähän olisi torjunta-aika ja millä aineella?
Riippapihlaja Sorbus aucuparia
Ongelmia kasvualustassa? Asiantuntija vastaa
Pihallani on vanha, jo pystyyn kuivunut/kuollut riippapihlaja, jonka haluan säilyttää sen kauniin rungon vuoksi. Sen juurelle olen tehnyt kukkapenkin, jossa keväisin kukkivat krookukset ja narsissit. Paikka on paahteinen. Muita kasveja en jostain syystä ole onnistunut siinä kasvattamaan, kokeilussa ovat olleet mm. tulikellukat ja marketat. Nyt keväällä laitetuista 6 kappaleesta markettoja on hengissä enää kaksi.Voiko maapohjassa olla jotain ongelmaa? Keväisin olen aina lisännyt uutta puutarhamultaa ja istutusten yhteydessä lannoittanut. Pitäisikö koko multa vaihtaa vai onko muita vaihtoehtoja maan parantamiseksi? Paikka on etupihalla, näkyvällä paikalla, joten toivon saavani sen siistimmäksi.
20235_81620.jpg
Ananaskirsikan istutus? Asiantuntija vastaa
Voiko ananaskirsikan taimen istuttaa syvempään uudelleenistutuksessa?
20238_82941.jpg
Millainen kasvi sopisi hiekkaiseen alustaan? Asiantuntija vastaa
Minulla on pihallani iso kivi. Kivessä on sellainen isohko kolo, johon olen laittanut lähinnä sellaista hiekkaa, jota on tullut, kun olen kaivanut pihassani istutusreikiä. Mikä olisi sellainen kivikkokasvi, joka kasvaisi melkeinpä vaan hiekassa? On siinä hieman multaakin mukana.
20235_81638.jpg
Vanha kataja repeytyi? Asiantuntija vastaa
Vanhan kolmihaaraisen katajan yksi haara repeytynyt lumen painosta. Mitä pitäisi tehdä?
202312_83334.jpg
Menestyykö suomalainen mansikka Espanjassa? Asiantuntija vastaa
Vuosi sitten toin tänne Espanjaan mansikan rönsyjä, joista talven aikana saimme mansikoita ihan mukavasti. Ystävällinen naapuri on kesän aikana kastellut niitä ja ne ovat hyvinvoivia ja vihreitä. Nyt kysymys kuuluu, mitä pitäisi tehdä, jotta tänäkin talvena saisimme mansikoita? Eli miten alan kukittamaan? Puutarhoissa täällä en ole nähnyt mansikan taimia, mutta keväällä kyllä mansikoita tulee myyntiin. Toki paikallinen puutarhuri osaisi neuvoa, mutta kieli ei taivu espanjaan.
202312_83331.jpg
Milloin vanhan syreenin voi jakaa? Asiantuntija vastaa
Meillä on omakotitalon pihalla seinän vierustalla vanha syreeni, mikä on alkanut osittain kuolla ja uusia vesoja pukkaa ympärille.Osittain vanhaa syreenin kasvua tunkee katolle ja on seinässä kiinni, tämä pitäisi poistaa. Haluaisimme säilyttää tästä pensaasta osan, jotta isän istuttamasta syreenistä jäisi hieno pensas paikalleen (isäni oli ammattipuutarhuri). Ongelmana on myös, että syreenin juurelle on pesiytyny koiran- tai puistopökkösieni (en ole varma kumpi). Haluamme poistaa maan kokonaan pensaan alta ja varoalueelta. Sieni on inhottava ja leviää kovaa vauhtia. Miten ja missä vaiheessa voisimme ottaa talteen syreeniä ja saada uuden kasvun pensaalle, puhdistetussa maassa? Miten tässä pitäisi toimia?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton