• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Milloin lehmuksen voi leikata?

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 26.03.2025
202211_80306.jpg

Lukijan kuva kysymykseen.

Pihamme lehmus on kasvanut liian kookkaaksi ja varjostavaksi. Miten ja milloin se kannattaisi leikata?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Lehmuksen latvusta voi pienentää varhain keväällä tai keskikesän korvilla tai vähän sen jälkeen. Kesällä tehty leikkaus on sikäli suotuisa, että silloin kiivaimman kasvun aika alkaa olla ohitse, eikä uusia versoja kasva yhtä innolla kuin kevätleikkauksessa.

Latvusta pienennetään usean vuoden aikana vähän kerrallaan, jotta puu ei ala voimaan huonosti. Sitä leikataan lyhentämällä oksia niiden haarautumiskohdista. Kovin paksuja oksia ei suositella leikattavaksi, jotta haavapinnasta ei tule suurta. Suuret leikkaushaavat paranevat hitaasti ja niistä voi päästä haitallisia sienitauteja puun sisään. Esimerkiksi oksia, jotka ovat 7 cm halkaisijaltaan, voi hyvin leikata. Tappeja ei pidä jättää. Niihin kasvaa heikkoja vesiversoja, jotka tekevät latvuksesta luutamaisen. Vesiversoja kannattaa kaikin tavoin välttää, sillä ne kasvavat nopeasti pituutta ja sama varjostusongelma uusiutuu ennen aikojaan. Vesiversojen kasvua hillitsee myös usealle vuodelle jaettu, maltillinen leikkaamistahti.

Suuren puun leikkaamiseen kannattaaa pyytää apua arboristilta, joka on puiden asiantuntija. Sen lisäksi, että hänellä on osaamista arvioida juuri kyseistä puuta ja sen leikkaamisen yksityiskohtia, hänellä on keinot tehdä työ turvallisesti.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20239_83128.jpg
Miten chili kannattaa säilöä? Asiantuntija vastaa
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
202211_80192.jpg
Kimalaisen pesä ilma-aukossa? Asiantuntija vastaa
Onko haittaa, kun kimalainen on tehnyt pesän nähtävästi tiilitalon ilma-aukkoon, sokkelin yläpuolelle.
20238_82950.jpg
Miksi kärhö ei kuki? Asiantuntija vastaa
Miksi 3 v. kärhö ei kuki, vain kasvaa valtavasti.
202211_80077.jpg
Mikä kuvassa oleva kasvi on? Asiantuntija vastaa
Ulko-oveni vieressä olevasta pensaasta on alkanut viime kesänä ja nyt jälleen kasvamaan putkimaista kasvia. En ole varma, onko kyseessä vaaraton koiranputki vai mahdollisesti jopa myrkkykeiso (lehdet näyttävät jotenkin samanlaisilta).
20238_82740.jpg
Mansikan syyslannoitus? Asiantuntija vastaa
Mikä lannoite on paras mansikan syyslannoitukseen ja minkä verran lannoitetta laitetaan yhdelle taimelle? Käykö kanankakkarakeet syyslannoitukseen?
202210_79867.jpg
Mikä tuhosi osan omenapuuta? Asiantuntija vastaa
Viime kesänä noin puolet nuorehkosta omenapuustani kuoli (kaksi haaraa). Lehdet kuivuivat ja putosivat pois, en nähnyt näkyviä tuholaisia. Ajattelin, että ehkä syynä oli vain kuivuus. Tänä keväänä varmistui, että oksat eivät enää herää henkiin vaan olivat kuivuneet, joten leikkasin ne pois. Samalla huomasin noin parin-kolmen millin pyöreitä reikiä oksissa. Onko jokin tuholainen porautunut oksiin ja aiheuttanut oksien kuoleman, ja onko koko puu (ja lähipuut) vaarassa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton