• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Milloin pihlajanmarjakoin torjunta kannattaa?

Näin toimit kesällä

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 25.08.2025
apple-tree-4525789_1920

Pihlajanmarjakoin toukat voivat vioittaa sekä pihlajan että omenan raakileita, joten oikea-aikainen torjunta ehkäisee sadonmenetyksiä. Pihlajanmarjakoi on tuttu kiusankappale pihoilla ja puutarhoissa. Torjunta onnistuu parhaiten, kun se tehdään oikeaan aikaan toukkien kehitysvaiheen mukaan. Torjunta-ajankohta ajoittuu kesä–heinäkuun taitteeseen – seuraa lämpösummia ja pihlajan kukintaa, jotta pysyt oikeassa aikataulussa.

Milloin on pihlajanmarjakoin torjuntahetki kanta-Hämeessä 2025?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Kotipuutarhassa paras hetki torjua pihlajanmarjakoita on kukinnan aikaan, jolloin ripustetaan feromoniansoja oksille houkuttelemaan koiraita naaraiden tuoksulla. Kun koiraat jäävät liima-ansaan kiinni, ne eivät pääse parittelemaan. Tältä vuodelta Kanta-Hämeessäkin on siis jo torjunnan kannalta liian myöhäistä.

Tänä vuonna on oletettavasti paljon pihlajanmarjakoita omenoiden kimpussa, sillä viime vuosi oli niiden lisääntymiselle suotuisa runsaan pihlajanmarjasadon vuoksi. Ne hakeutuvat lisääntymään mieluiten pihlajanmarjoille, mutta tänä vuonna niiden ensisijainen ravintokasvi on kovin vähäsatoinen. Jotta feromoniansat olisivat tehokkaita, niitä pitääkin käyttää useita puuta kohti ainakin sellaisina vuosina, jolloin pihlajanmarjakoiden odotetaan olevan runsaslukuisia.

Feromoniansoja myy mm. Biotus Oy, jonka verkkokauppa löytyy osoitteesta https://tarhurinapu.fi

Pihlajanmarjakoin torjunta kotipuutarhassa on torjunta-ainein hankalaa, eikä kuluttajakäyttöön ole oikein sopivia aineitakaan pyretriinipohjaisia aineita lukuunottamatta. Pyretriinissäkin on sama ongelma kuin muissakin torjuntamyrkyissä, eli ne tappavat myös puutarhan hyvikset, esimerkiksi munia ja toukkia syövät petohyönteiset ja pölyttäjät. Ammattiviljelmillä käytetään oikean torjunta-ajan määrittelemiseksi kukinnan aikaista feromonipyydystä, jonka avulla havaitaan perhosen lisääntynyt lento. Nämä vaatimattomat pikku perhoset munivat omenan raakileille sinne tänne huonosti havaittavia, yksittäisiä munia. Munista kuoriuduttuaan toukat kaivautuvat nopeasti raakileen sisälle turvaan, joten munien tai toukkien torjunnan aikaikkuna on lyhyt.

Puutarhamyymälä Muhevaisen banneri
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton