• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Milloin purppuraheisiangervolle ja pikkujasmikkeelle istutusleikkaus?

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen OyLue lisää
Päivitetty 25.03.2025
20239_83113.jpg

Purppuraheisiangervo (Kuva: Adobe Stock)

Olen istuttanut elokuussa viisi purppuraheisiangervoa ja yhden pikkujasmikkeen, olivat astiataimia. Ilmeisesti istutusleikkaus tehdään vasta keväällä? Tarkalleen milloin keväällä ja miten? Olen yrittänyt etsiä tietoa, mutta en ole ymmärtänyt. Kuinka paljon jätetään versoja ja mistä kohtia ne leikataan? Silmun yläpuolelta?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Astiataimille on luultavasti aikanaan jo taimistolla tehty varsinainen istutusleikkaus. Tulevana keväänä ei siis ole välttämätöntä leikata. Mutta jos lisähaaroittumista halutaan edistää, se kannattaa tehdä keväällä. Leikkauksen voi tehdä hyvinkin varhain, kunhan pahimmat pakkaset ovat jo loppuneet. Keväällä pensaiden kasvuvoima on suurimmillaan, joten se kannattaa käyttää täysimääräisesti hyväksi ja leikata ajoissa eli viimeistään ennen kuin silmut puhkeavat lehdiksi. Silloin uudet versot kasvavat voimakkaimmin.

Leikkaaminen itsessään tuuheuttaa pensasta ja haaroittuminen tapahtuu leikkauskohdasta. Leikkaa siis siitä kohdasta, josta haaroittumista toivot. Maata myöten ei kuitenkaa saa leikata – turvallista on jättää vähintään 15-20 cm oksaa jäljelle. Jos pensaissa on jo haarakohtia, kannattaa leikata niiden yläpuolelta ja jättää haarakohdan päälle ainakin pari silmua. Koska pensaissa voi olla yksilöllisiä eroja haaroittumiskohdissa, voit joutua tekemään kompromisseja leikkauskohdista, mikäli haluat, että leikatut pensaat jäävät tasakorkuisiksi. Aika tasaa toki myös leikkauksen jälkeen eri korkuisiksi jäävät pensaat.

Leikkaa oksat ulospäin osoittavan silmun yläpuolelta, jotta myös uusi oksa alkaa kasvaa ulospäin. Jos leikkaat pensaan sisäänpäin osoittavan silmun yläpuolelta, kasvaa ensimmäinen uusi oksa pensaan sisään. Leikkaa oksa ainakin sentin verran sopivan silmun yläpuolelta, jotta mahdollinen oksan pään kuivuminen ei kuivata myös ylimmäksi jäävää silmua. Jos on vaikea tunnistaa, mikä silmu osoittaa ulos, mikä sisään päin, ei kannata huolestua. Pensaat osaavat kyllä korjata muotonsa pikku hiljaa itsekin.

Puutarhamyymälä Muhevaisen banneri
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20238_82725.jpg
Jurova tammi? Asiantuntija vastaa
Meille istutettiin syksyllä 2022 viisi metriä korkea tammi. Sen silmut eivät ole avautuneet lainkaan. Osa oksista on kovia ja elottoman oloisia ja osa on taipuisia. Meille on sanottu, että tammi voi juroa istutuksen jälkeen. Millainen ennuste on tällaisella tammella?
20235_81647.jpg
Sinivaleunikon saatavuus? Asiantuntija vastaa
Mistä voisin ostaa sinivaleunikon taimia? Tai edes siemeniä?
20239_83128.jpg
Miten chili kannattaa säilöä? Asiantuntija vastaa
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20237_82622.jpg
Onko höyhenpensas pupujen herkkua? Asiantuntija vastaa
Olen istuttanut höyhenpensaan, kuuluuko se pupujen ruokalistaan?
202211_80006.jpg
Kestävä nurmikkoseos? Asiantuntija vastaa
Mikä on se kestävin nurmikkoseos, jossa apilaakin seassa ja jota on aikoinaankin käytetty menestyksekkäästi kestävien pihanurmien perustamiseen? Olen kokeillut joitain siemenmerkkejä, mutta niistä tuntuu tulevan vain hentoa (rairuohomaista) nurmea, joka kuolee yhden kesä jälkeen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton