• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Voiko omenapuun istuttaa syksyllä?

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 26.03.2025
202211_80303.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Voiko vielä istuttaa omenapuun taimen, onko tälle syksylle liian myöhäistä (Jyväskylän alueelle)? Entä miten on koristepensaiden laita, esim. syyshortensia?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Syksy on erinomaista istutusaikaa, myös omenapuille. Nykyisin lähes kaikki taimet myydään astiataimina, jotka ovat jo juurtuneet kasvatusruukkuunsa. Siksi niitä voi istuttaa koko kasvukauden ajan, kunhan maa on sula ja kasvualustan voi muokata sopivaksi. Astiataimena voi syksyllä istuttaa arahkojakin kasveja juuri siksi, että niillä on jo juuristo olemassa, jonka avulla ne selviävät talven yli. Erityisen arkojen kasvien syysistutuksessa saattaa talvehtimisessa tulla ongelmia. Näitä voisivat olla esim ryhmäruusut.

Syksy on mainio aika istuttaa siksikin, että koko kasvuvoima kohdistuu juurtumiseen, kun kasvit eivät enää pyri kasvattamaan ja ylläpitämään lehtiä. Vaikka maan päällä ei juurikaan tapahdu kasvullisesti enää mitään, maan alla juuristo kehittyy vielä pitkään. Syksyllä jatkokastelukin on helpompaa, sillä kulutus vähenee ja luontaista kosteutta on enemmän kuin kevällä ja kesällä.

Talvehtiminen on toki kiinni monesta muustakin seikasta kuin istutusajankohdasta. Esimerkiksi viime talven sahaavat lämpötilat olivat rasitus monelle kasville, myös kasvupaikalleen vakiintuneille yksilöille.

Katso vinkkejä istutukseen

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton