• Etusivu
  • Hoitotyöt

Rikkaruohojen torjunta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 31.05.2021
20066_214.jpg

Nyt ne jo nousevat, nokkoset, vuohenputket, juolavehnät… - miten rikkaruohoista pääsee eroon?

Rikkaruohot saattavat pian vallata tilan toisilta kasveilta, joten niistä täytyy tarpeen vaatiessa hankkiutua eroon. Kitkeminen on rankka, mutta tehokas tapa. Pienemmällä pihalla mullat voi seuloa talikon kanssa käsin ja kerätä tarkkaan pois kaikki juolavehnän ja muiden monivuotisten rikkaruohojen juuret. Rikkakasvien valtaaman alueen voi myös tukahduttaa puhtaaksi kaikesta vihreästä asettamalla kesän ajaksi paksun, valoa läpäisemättömän katteen peitoksi haluttuihin kohtiin.

Maan jyrsimisellä voit torjua muun muassa voikukkaa, pujoa, nokkosta, hierakkaa, maitohorsmaa, rönsyleinikkiä ja vuohenputkea. Sen sijaan juolavehnä, rikkanenätti, peltovalvatti ja pelto-ohdake vain villiintyvät jyrsimisen pilkottua ja levitettyä niiden juurenkappaleita. Myös siementävien rikkakasvien kanssa on oltava tarkkana, sillä jyrsintä muokkaa siemenet maahan ja tarjoaa niille otolliset kasvuolosuhteet. Jyrsi siis vasta kitkemisen jälkeen.

Kivipolkujen, muurien ja laattojen rakoihin kasvaneet rikkakasvit voit myös liekittää. Nestekaasulla tuotettava lämpö ohjataan suuttimen avulla tuhottavaan kasvustoon. Maata ei tarvitse möyhentää, joten rikkakasvien mullassa olevat siemenet eivät nouse maan pinnalle. Paloturvallisuuden lisäksi on muistettava, että liekki voi vahingoittaa myös säästettäviä kasveja.

Kasvimaata perustavan kannattaa muistaa kesannointi. Kesannoitaessa maata muokataan rautaharavalla, kuokalla, heiluriharalla tai talikolla 3–4 kertaa kesän aikana. Tavoitteena on nostaa rikkakasvit maan pintaan kuivumaan. Mitä useammin rikkakasvi joutuu aloittamaan kasvun uudelleen, sitä varmemmin sen juurakossa oleva vararavinto kuluu loppuun ja lopulta kasvi kuolee. Kesannointiin voidaan yhdistää myös vihantalannoituskasvin kylvön.

Rikkakasveja ja muita hävitettäväksi tuomittuja kasveja voi torjua myös biologisesti hajoavilla, kasvipohjaisilla torjunta-aineilla. Ne eivät rasita ympäristöä eivätkä elollista luontoa, joten ne sopivat käytettäväksi myös pohjavesialueilla. Aineet vaikuttavat vihreiden kasvinosien kautta juuristoon, joten varo aineiden joutumista koristekasveille. Sopivia käyttökohteita ovat piha- ja puistokäytävät, kivi- ja betonilaattojen saumat sekä pensaiden ja puiden alustat. Luomuruiskutteita on markkinoilla monenmerkkisiä. Tehoaineita niissä ovat mm. pelargonihappo ja etikkahappo. Tutustu torjunta-aineiden käyttöohjeisiin, käyttörajoituksiin ja levityksen turvaohjeisiin tarkoin ennen tuotteen hankintaa myymälässä.

Hävitä puutarhasi sitkeimmät rikkakasvit ja sammalet - juurineen

Jos maa on hyvin rikkaruohottunutta ja halutaan päästä ongelmasta eroon nopeasti, niin tällöin on parasta vaihtaa pintamulta kokonaan. Jos uuden, rikkaruohottoman mullan päälle asentaa vielä saman tien siirtonurmikon, lopputuloksena on jokseenkin varmasti täydellinen samettinurmi vuosiksi.

Torju rikkakasvit ennalta

Kukkapenkki ja kasvimaa kannattaa kattaa varsinkin taimien ollessa pieniä. Katteet – esimerkiksi ruohosilppu kasvimaalle ja kevyt kuorikate perennoille – estävät siemenrikkakasvien taimettumisen ja samalla tasapainottavat maan kosteusolosuhteita.

Jos istutat paikalle pensaita, kata paljas maa 5–10 sentin kerroksella kuorikatetta tai koristekiviä. Kuorikatteen alle voit laittaa lisäksi kerroksen kosteaa sanomalehtipaperia, joka päästää kosteuden hyvin läpi ja torjuu osaltaan rikkaruohojen kasvua.

Toinen hyvä vaihtoehto on istuttaa pystykasvuisten pensaiden alustoille ja välialueille maanpeiteperennoja, jotka muodostavat nimensä mukaisesti tiiviin kasvuston ja tukahduttavat rikkaruohot alleen.

Huomio

Huomio

Rikkaruohoista pääsee siis eroon seuraavilla konsteilla:


1.

Kitke

, kitke,kitke...

2. Tukahduta kasvit peittämällä ne tiiviillä materiaalilla 1-2 kasvukauden ajan.

3. Muokkaa maa jyrsimellä (tehoaa voikukkaan, pujoon, nokkoseen, hierakkaan, maitohorsmaan, rönsyleinikkiin ja vuohenputkeen)

4. Liekitä laatta- ja muurisaumoista tunkevat rikkakasvit.

5. Kesannoi:
Muokkaa ja paranna maata, mutta älä viljele yhteen kesään mitään tai katkaise rikkakasvit kuoliaiksi toistuvasti, aina kun ovat 10 cm pitkiä.

6. Käytä torjunta-aineita:
Kemiallista rikkakasvien torjuntaa käytetään kotipuutarhassa yleensä vain nurmikolla ja hiekkateillä. Ruiskutuksessa on oltava tarkkana: se on tehtävä kasvin oikeassa kehitysasteessa. Aamu ja ilta ovat parhaat ajankohdat. Ennen sadetta ei kannata ruiskuttaa eikä myöskään liian kuumalla ilmalla, koska silloin pisarat kuivuvat pois liian nopeasti.

7. Suosi kateviljelyä:
Musta muovi tai suodatinkangas + sepeli/kuorikate/koristekivi katteena.

Rikkakasveja torjutaan, koska

  • ne vievät arvokasveilta ravinteita ja vettä
  • ne tukahduttavat ja pakottavat arvokasvit kasvamaan ruman muotoisiksi
  • ne rumentavat ympäristöä ja estävät pihan käyttöä.

Hankalien rikkakasvien kuten juolavehnän ja vuohenputken torjunta käy helposti ylivoimaiseksi. Niiden leviäminen pitää estää heti alkuunsa.

Yksivuotiset rikkakasvit pitää poistaa ennen kukinnan päättymistä, etteivät ne ehdi siementämään. Monivuotiset rikkakasvit täytyy puolestaan kitkeä juurineen, sillä ne leviävät juurillaan.

Istutusalustojen rikkaruohontorjunta
Kun arvokasvusto alkuvuosien aikana pidetään mulloksella, siitä tulee tasainen ja peittävä. Tuuheassa kasvustossa eivät rikkakasvit viihdy. Mulloksella pito vaatii ensimmäisinä vuosina 3-6 perkaus-kertaa/vuosi.
Työmenetelmä: haraus tai käsinperkaus.

Kukkaryhmien rikkaruohontorjunta
Perataan 4-5 kertaa vuodessa.

Sora-alueiden rikkaruohontorjunta
Käytävät ja sora-alueet harataan 2-3 kertaa vuodessa tai käsitellään rikkaruohojen torjunta-aineella.

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202211_80293.jpg
Luumupistiäinen pilaa hedelmän? Asiantuntija vastaa
Ovatko luumupistiäisen vioittamat luumut syötäviä?
20185_53242.jpg
Viisi vinkkiä vihreälle parvekkeelle
Nyt on paras aika laittaa parvekkeet kesäkuntoon. Näiden Puutarhaliiton vinkkien avulla pääset nauttimaan kukoistavasta parvekkeesta myöhäiseen syksyyn asti:
20201_62256.jpg
Keppihevosella yli esteiden
leikkejä ja tytöt ratsastaneet esteitä. Harrastus koki uuden tulemisen vuoden 2010 tienoilla, jolloin julkaistiin Venla-Maria Uutelan kirja keppihevosista. Nykyään pääsee jo kisaamaan peräti suomenmestaruustasolla keppihevosten kanssa. Kotipihallekin pystyt luomaan aidon kisatunnelman pystyttämällä omia esteitä. Kokosimme muutaman idean, millä saat tehtyä edulliset esteet.
20134_34664.jpg
Nyt on herkkusienten herkkuaika
SIENIVIIKKO 15.-21.4.Kauppapuutarhaliiton tiedoteRuokakaupasta voi poimia tuoreet sienet koriin milloin vain. Hyvää sienisatoa riittää kautta koko vuoden. Kevään edistyessä kaivetaan grillit esiin, ja vappuna herkutellaan ihanilla grilliherkuilla.
Kirjava muratti
Monipuolinen muratti: köynnös, koriste ja kestävä kasvi samassa paketissa
Muratti (Hedera helix) on kauniiden lehtiensä ja helppohoitoisuutensa ansiosta löytänyt paikkansa niin kodeista kuin osana kesäkukkaistutuksiakin. Se on ainavihanta köynnöskasvi, jonka lajikkeet eroavat toisistaan lehtien muodon, koon ja värin perusteella. Muratilla onkin lukuisia lehtimuotoja ja vihreän yksivärisen muodon lisäksi valkoisen ja keltaisen sävyillä kuvioituja lehtiä.
20176_49449.jpg
Ihailetko vanhaa, harmaata pintaa?
Vesiohenteinen ja ympäristöystävällinen SIOO:X-tuote on kehitetty puupintojen suojaukseen sekä hoitoon. Sioo:x vaikuttaa mekaanisesti ilman myrkkylä. Pinta pysyy tuulettuvana ja Sioo:x ehkäisee sekä halkeilua että tikkuuntumista. Puupinta on käsittelyn jälkeen tiivis, pehmeä ja miellyttävä jalkapohjalle. Ulospäin pinta on kaunis ja tasaisen harmaasävyinen, peittämättä kuitenkaan puun syitä.Tehokas käsittely suojaa käsiteltyä pintaa sieniltä, tummumista, levää, sammalta, hometta, lahoamista ja tuhoelämiä vastaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton