• Etusivu
  • Hoitotyöt

Seppelvarpu ja marunat ovat syyskuun kasvit

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.03.2013
20099_18602.jpg

Seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’)

Seppelvarpua aurinkoon ja varjoon

Rento- ja pitkäversoinen seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’) pärjäsi erinomaisesti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen peittopensaskokeissa eri puolilla Suomea. Se talvehtii ilman vaurioita Kuopion korkeudella saakka vyöhykkeillä I–IV, kun maa on läpäisevä. Seppelvarpu viihtyy jopa varjossa, mutta auringossa pensaasta tulee tuuheampi ja ruskaväristä kirkkaampi.

Seppelvarvusta tulee 30–50 senttiä korkea ja noin metrin levyinen. Koska maahan kaartuvat oksat juurtuvat nivelistään multaan, kitkeminen olisi hankalaa. Tämän vuoksi mullan tulee olla rikkakasvitonta, ja katteita kannattaa käyttää. Seppelvarpua ei tarvitse leikata usein, ja se kasvattaa uudet versot nopeasti jopa alasleikkauksen jälkeen.

Seppelvarvun liuskoittuneet pikkulehdet puhkeavat melko varhain keväällä. Myös ruskehtavankeltainen tai lähes oranssi syysväri kehittyy aikaisin. Kesä–heinäkuun vaihteessa avautuvat kellanvalkoiset, 2–6 sentin kokoiset kukinnot erottuvat heikosti lehdistöstä.

Marunat eivät kavahda kuivuutta

Ryytimäisesti tuoksuvat marunat (Artemisia-suku) kasvavat aurinkoisilla paikoilla. Maa saa olla karua ja kuivaa, kunhan se vain läpäisee vettä tehokkaasti. Lehdistä tulee runsaassa valossa lähes valkoiset, minkä ansiosta marunat ovat koristeellisia koko kasvukauden. Marunoita voi istuttaa matalaksi aidaksi, jolla rajataan vaikkapa kasvimaa tai kukkapenkki nurmikosta. Marunoista kehittyy tiheän pallomaisia, kun niiden versot typistetään alkukesällä.

Suomessa viljellään eniten noin metrin korkuista hopeamarunaa (Artemisia ludoviciana), jolla on kapeat pajumaiset lehdet. Se menestyy erinomaisesti jopa vähälumisilla alueilla ja leviää melko voimakkaasti. Koiruohoa eli malia (Artemisia absinthium) hyödynnetään paitsi koristekasvina myös vermutin ja absintin mausteena. Kasvi on 30–100 senttiä korkea.

Hopeamaruna (Artemisia ludoviciana)
Hopeamaruna (Artemisia ludoviciana)

Puolipallomainen, 15–40 senttiä korkea ohotanmaruna (Artemisia schmidtiana) sopii hillittykasvuista perennaa kaipaavalle. Sen lehdet ovat liuskaiset, samoin maanmyötäisen hiekkamarunan (Artemisia stelleriana). Rentovartinen, korkeuttaan leveämpi hiekkamaruna kannattaa suojata talveksi havuilla.

Kasvikortistoon

Lähde: Taimistoviljelijät ry

Ohotanmaruna (Artemisia schmidtiana 'Nana')
Ohotanmaruna (Artemisia schmidtiana 'Nana')

Tiesitkö, että samaan Artemisia-sukuun kuuluu myös mausteena tuttu rakuuna (Artemisia dracunculus) sekä allergiaoireita aiheuttava pujo (Artemisia vulgaris)?

Hoitotyöt
kasvit
kesä
kasvimaa
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20226_71449.jpg
Päihitä pihan tuholaiset - kätevät kotikonstit käyttöön!
Puutarhassa on ötököitä, jos minkälaisia. Kaikki eivät kuitenkaan ole vihollisia, vaan osa kotipuutarhurin oivia pikkuapulaisia, jotka mielellään hoitavat likaisen työn puolestasi. Näille hyville tyypeille kannattaa luoda sopiva toimintaympäristö, jotta ne taistelevat kanssasi pahiksia vastaan, parantavat maan laatua ja pölyttävät kukkia.
20176_49452.jpg
Hedelmäpuut sopivat jokaiseen pihaan
Hedelmäpuu on kotipuutarhassa niin hyötykasvi kuin koristepuu. Kevään hehkeyttä korostavat upeat kukinnat; ensimmäisenä kukkaan ehtivät kirsikkapuut, heti perään kiirehtivät luumupuut ja niiden jälkeen pihat täyttyvät omenankukista. Jos pihan aurinkoisella puolella on tilaa usealle puulle, niin eri lajit myös täydentävät toisiaan!
20232_68741.jpg
Yrttimaan voi perustaa ikkunalaudalle
Yrttitarhan perustaminen on helppoa, jos ostat kaupan vihannesosastolta tai taimimyymälästä valmiita yrttiruukkuja, jotka voi istuttaa kotipuutarhaan tai isompaan astiaan.
20232_69133.jpg
Taimikasvatuksella aikaistamaan kasvukautta
Taimikasvatus on keino, jolla aikaistetaan ja pidennetään kasvukautta. Suomen kesä on niin lyhyt, etteivät kaikki meillä viljeltävät vihannekset ehtisi tuottaa satoa tai kukat kukkia ennen pakkasia, ellei taimia esikasvatettaisi sisällä. Onneksi valoisa ikkunalauta sopii hyvin taimikasvatuspaikaksi. Liian aikaisin ei kuitenkaan kannata siemeniä kylvää, sillä liian vähäisessä valossa taimista kasvaa pitkiä ja honteloita.Maalis–huhtikuussa on aika kylvää pitkää taimikasvatusaikaa vaativat kasvit, kuten tomaatti. Nopeakasvuisten vihannesten kylvö jätetään toukokuunalkuun, etteivät taimet ehtisi venyä sisällä liikaa. Tarvittaessa lisävaloa voi antaa erityisellä kasvilampulla.
20221_74399.jpg
Haahkakanta vähenee - haahka ei enää hyödy ilmaston lämpenemisestä
Helsingin yliopiston tutkimusten mukaan haahka ei enää hyödy ilmaston lämpenemisestä, sillä lisääntyneet petomäärät vaikuttavat lajin pesintään entistä voimakkaammin. Tämä selittää haahkakannan viimeaikaista dramaattista vähenemistä.
202112_73908.jpg
Hyasintti on helppo joulukukka
Hyasintti on yksi joulun suosituimmista kukista. Sen yksikköhinta on joulukukista edullisin ja usein niitä tuodaankin kotiin enemmän kuin yksi kerrallaan. Hyasintti ei viileyttä hätkähdä, joten kevyt kääre riittää suojaamaan sitä kotiin asti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton