• Etusivu
  • Kasvillisuus

Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) viihtyy missä vain

Tiina Painokallio
Päivitetty 04.04.2025
20229_79585.jpg

Tämä Itä-Afrikasta lähtöisin oleva, kiiltävälehtinen, helppohoitoinen, kestävä, näyttävä ja joka paikkaan sopeutuva huonekasvi on vakiinnuttanut paikkansa monenlaisissa sisustuksissa; niin kodeissa kuin julkisissa tiloissakin. (Kuva: Shutterstock)

Moni kasviharrastaja on hankkinut tämän kauniin ja sopeutuvaisen huonekasvin jo ennen kuin se oli saanut suomenkielisen nimensä. Palmuvehka tunnettiin pitkään tieteellisen nimensä mukaisesti Zamioculcas-nimisenä. Huonekasvina vehkakasveihin kuuluva palmuvehka on tuttavuus, joka on kasvattanut tasaisesti suosiotaan 1990-luvulta lähtien.

Palmuvehka on ikivihreä, noin puoli metriä korkeaksi kasvava kasvi, jonka juuret ovat hyviä varastoimaan vettä. Palmuvehkan lehdet eli varret kasvavat pystyasennossa tanakoiksi ja kookkaiksi; varsista kasvaa 6–8 paria vihreitä ja jäykkiä, noin 10 cm kokoisia lehdyköitä. Lehdykät ovat vihreitä, kiiltäviä ja sileitä. Varjossa kasvaessaan lehdistä tulee tummemman vihreät.

Palmuvehkan kukinto on vehkakasveille tyypillinen, noin 5 cm pitkä tähkä suojuslehtineen. Väriltään se vaihtelee kirkkaankeltaisesta ruskeaan ja pronssiseen. Kasvi kukkii yleensä loppukesästä tai alkusyksystä; mutta hyvin harvoin.

Huom! Kasvi on lievästi myrkyllinen ja voi aiheuttaa paikallisia iho-oireita.

Ohje

Ohje

Tiesitkö tämä palmuvehkasta?

  • Ilmanpuhdistaja: Palmuvehka tunnetaan myös ilmanpuhdistusominaisuuksistaan.
  • Kasvutapa: Palmuvehka kasvaa hitaasti, mutta se voi saavuttaa jopa 1-1,5 metrin korkeuden sisätiloissa.
  • Kukinta: Vaikka palmuvehka kukkii harvoin sisätiloissa, sen kukinto on vehkakasveille tyypillinen suojuslehden ympäröimä.
  • Tuholaiset ja taudit: Palmuvehka on yleensä melko vastustuskykyinen tuholaisille ja taudeille, mutta se voi joskus kärsiä juurimädästä, jos sitä kastellaan liikaa.
  • Valo-olosuhteet: Vaikka palmuvehka sietää hyvin varjoa, se kasvaa parhaiten kirkkaassa, epäsuorassa valossa. Suora auringonvalo voi polttaa sen lehdet.

Palmuvehkan hoito

Tämä viherkasvi sopeutuu miltei minkälaisiin oloihin vain. Se sietää varjoa, kuumuutta, kuivuuttakin. Sen voi sijoittaa vaikka ikkunattomaan eteistilaan ja kastelun voi unohtaa kuukaudeksikin. Kesällä kasvi viihtyy myös ulkona. Sitä voi siis kasvattaa niin auringossa kuin varjoisassakin paikassa ja tavallinen huoneenlämpö on sille sopiva kautta vuoden.

Palmuvehka varastoi vettä tehokkaasti mehevään juurakkoonsa ja kasvi viihtyykin paremmin kuivahkossa kuin kosteassa mullassa. Keväästä syksyyn palmuvehkaa kastellaan reilummin, mutta mullan annetaan kuivahtaa kunnolla kasteluiden välillä. Talvella etenkin vähävaloisessa paikassa kasvavaa palmuvehkaa kastellaan varovasti.

Kasvukaudella palmuvehka tarvitsee lannoitetta 1–2 kertaa kuukaudessa. Lepokaudella ei tarvitse lannoittaa ollenkaan. Kuolleet lehdet kannattaa poistaa sitä mukaa, kun niitä tulee. Lehti leikataan tyveä myöten poikki. Multa vaihdetaan ruukun käydessä ahtaaksi; uusi ruukku ei saa olla liian suuri, etteivät kasvin juuret mätäne.

Lisäys on helpointa juurakkoa jakamalla. Ota kasvi ruukusta ja halkaise mukulamainen maavarsi kahtia terävällä puukolla. Jos mahdollista, käsittele haavapinnat puuhiilipölyllä; se estää taudinaiheuttajien pääsyä haavaan (puuhiilipölyksi kelpaa hiiltyneestä halosta irtoava pöly tai käsittelemättömästä grillihiilestä murentamalla saatu pöly). Anna jaetun kasvin olla pöydällä muutama päivä, jotta haavapinnat kuivahtavat. Istuta sitten jakopalat omiin ruukkuihinsa.

Palmuvehkaa voi lisätä myös pistokkaista, joko varsipistokkaasta tai ottamalla lehdykät pistokkaaksi. Kokonainen lehti leikataan tyveltä poikki ja laitetaan korkeaan maljakkoon juurtumaan. Kun lehden tyvelle on kasvanut juuria, sen voi istuttaa ruukkuun. Palmuvehkan kasvattaminen pistokkaasta voi tosin viedä aikaa, sillä kasvilla on tapana kasvattaa tarpeellinen juurakko ennen varsia.

Ohje

Ohje

Muuta tietoa palmuvehkasta

  • Käsien pesu aina käsittelyn jälkeen on suositeltavaa.
  • Tunnetaan myös nimillä zamioculcas, tikapuukukka, palmusaniainen, zamia ja leidipalmu.
  • Auringossa kasvu on nopeampaa; varjossa tummempaa.
  • Liikakastelun seurauksena kellastuttaa lehtiään.
<p data-block-key="0aahh">Yhdistämällä useampi palmuvehka saadaan näyttävän kokoinen huonekasvi vaikka tilanjakajaksi. Kultaköynnös viihtyy samanlaisissa kasvuoloissa kuin palmuvehkakin. (Kuva: Puutarha.net)</p>
Yhdistämällä useampi palmuvehka saadaan näyttävän kokoinen huonekasvi vaikka tilanjakajaksi. Kultaköynnös viihtyy samanlaisissa kasvuoloissa kuin palmuvehkakin. (Kuva: Puutarha.net)
Ohje

Ohje

Haluatko tietää enemmän?

Puutarha.netin Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 kasvilajista ja -lajikkeesta. Myös huonekasveja mukana; lue lisää palmuvehkasta.

Puutarha.netin Keskustelupalstalla on myös asiaa, ohjetta ja vinkkejä miltei aiheesta kuin aiheesta. Palmuvehkastakin on oma viestiketjunsa. Keskustelupalstalta saa nopeasti apua ja neuvoja; kysy ja kommentoi rohkeasti!

Kasvillisuus
kasvit
huonekasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20226_78547.jpg
Erikoisempia huonekasveja
Monen kukkakaupan ja puutarhamyymälän valikoimasta löytyy myös erikoisempia ja eksoottisempia huonekasveja. Selkeiden hoito-ohjeiden avulla kokemattomampikin viherpeukalo saa kasvit voimaan vehreästi. Kevättä odotellessa voi kotiaan uudistaa ja piristää myös iloisen värisillä ruukuilla.
20227_68804.jpg
Lisää huonekasveja pistokkaista tai jakamalla
Monia huonekasveja voi nopeasti lisätä jakamalla vanhoja kasveja tai ottamalla niistä pistokkaita. Lisäystapa vaihtelee kasvien kasvutavan mukaan. Ruusukemaisesti ja heinämäisesti kasvavia kasveja lisätään jakamalla. Köynnöstävät ja rentovartiset kasvit taas saa uudistettua pistokkaista. Jos kasvi muodostaa rönsyjä, on rönsyn juurruttaminen nopea tapa aikaansaada uusi kasviyksilö. Paras ajankohta lisätä huonekasveja on yleensä kevät, kun kasvit ovat elinvoimaisia.
20234_78812.jpg
Bonsai – kärsivällisyyttä ja taidetta pienoismuotoilussa
Kasvi, jolle on erilaisin taivutuksin ja leikkauksin saatu aikaan kääpiömäinen kasvu, on bonsai. Bonsai-pienoispuun tulee säilyttää kasvin luonnollisia piirteitä mahdollisimman hyvin. Bonsain kasvatus on ikivanhaa, kärsivällisyyttä vaativaa taidetta, jossa kasvi ja ruukku muodostavat tyylikkään, aistikkaan kokonaisuuden.
201910_50632.jpg
Huonekasvit lisäävät hyvinvointiamme
Suojaudumme jo melko tunnollisesti tupakansavulta, pakokaasuilta ja auringon haitalliselta uv-säteilyltä, mutta terveyttämme voi uhata myös huono sisäilma. Tuulettaminen parantaa sisäilman laatua; edellyttäen että ulkoa virtaava ilma on puhdasta. Matala ilmankosteus on myös selkeästi yhteydessä huonoon sisäilman laatuun. Kun ilmankosteus on 35 - 65 % luokkaa, ollaan terveellisellä tasolla – sekä kasvien että ihmisten näkövinkkelistä. Talviaikaan sisäilma on helposti liian kuivaa.Keinotekoisista rakennus- ja sisustusmateriaaleista sekä elektronisista laitteista erittyy erilaisia, orgaanisia yhdisteitä - ja ihmisistä erittyy bioeritteitä (lähes 150 erilaista eritettä). Pahimmillaan sisäilman epäpuhtaudet aiheuttavat herkillä ihmisillä oireyhtymän nimeltä "sairas rakennus". Sen yleisimpiä tunnuspiirteitä ovat silmien, nenän ja kurkun ärsytys, allergiat, astma, limakalvojen tukkeutuminen, väsymys ja päänsärky.
20231_80736.jpg
Huonekasvien lepokausi alkaa
Huonekasvien valontarpeissa on eroja, mutta lähes kaikki kasvit kärsivät talvella valon puutteesta. Pimeimpään vuodenaikaan kasvit kannattaa siirtää valoisimmalle ikkunalle. Ikkunan edestä siirretään verhot ja kaihtimet päiväksi kokonaan sivuun kaiken mahdollisen luonnonvalon saamiseksi. Kasvien turhaa kääntelyä vältetään, koska kasvi kallistuu kohti valoa saadakseen kaiken mahdollisen valon lehdilleen. Kiiltävälehtisten kasvien valonsaantia voi parantaa pitämällä kasvit puhtaana pölystä kostealla sienellä tai talouspaperilla pyyhkimällä. Kasvien säännöllinen suihkuttaminen vähentää myös tuholaisten esiintymistä.
20225_78235.jpg
Myrkylliset huonekasvit
Hurmaava habitus, viettelevät värit, tyrmäävä tuoksu; ne houkuttelevat tarttumaan huonekasvin ruukkuun ja viemään sen kotiin. Huonekasvit lisäävät viihtyisyyttä ja tuovat ihmisille hyvää mieltä, mutta osa vaatii kasvattajaltaan myös varovaisuutta käsittelyssä ja sijoituspaikassa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton