Sinivuokko herää kevääseen
(Kuva: Shutterstock)
Sinivuokkoeli lehtosinivuokko (Hepatica nobilis) on kevään varhaisimpia kukkijoita. Sen herkät kukat värittävät metsänpohjia jo huhtikuussa, vaikka kukinnan huippu osuukin yleensä toukokuun puolelle. Toisinaan sinivuokko innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä – ja säiden salliessa vaikka keskellä talvea.
Nimestään huolimatta sinivuokko ei periaatteessa kuulu vuokkojen (Anemone) sukuun, vaikka joskus siitä näkeekin käytettävän Carl von Linnén antamaa nimeä Anemone hepatica. Eri vuokkolajien sukulaisuussuhteita on tutkittu monipuolisesti, mutta kasvitieteilijät eivät ole päässeet yksimielisyyteen sukujen rajaamisesta. Jos asioita katsottaisiin laaja-alaisesti, niin taksonomian sääntöjen mukaan pitäisi kaikki lähisukuiset vuokot, mukaan lukien sinivuokot (Hepatica), kylmänkukat (Pulsatilla) ja eräät muut pienemmät suvut periaatteessa yhdistää samaan Anemone-sukuun.
Sinivuokko on monivuotinen leinikkikasvi
Sinivuokko on leinikkikasvien heimoon kuuluva, monivuotinen ruohokasvi. Se kasvaa 10–15 cm korkeaksi, ruusukemaiseksi mättääksi. Sinivuokon lehdet ovat tummanvihreät, kolmihalkoiset, herttatyviset ja nahkeat. Lehtilavat ovat kooltaan 4–8 x 5–9 cm. Sinivuokon kukat kehittyvät yksittäin varsien latvoihin. Sinivuokosta tunnetaan monenlaisia väri- ja lehtivariaatioita; kukat ovat yleensä nimensä mukaisesti siniset tai sinivioletit, mutta valkoisia, punaisia sekä kirjaviakin yksilöitä löytyy. Kalkkipitoisessa, emäksisessä maassa kasvaessaan kukat voivat tulla hortensian (Hydrangea) kukkien tavoin vaaleanpunaisiksi. Lehdiltään valkolaikkuinenkin muoto on melko yleinen, mutta kerrottuterälehtinen ja lehdiltään kahteen kertaan halkoinen muoto ovat jo harvinaisia.
Kukinnan jälkeen aloittavat sinivuokon uudet lehdet kasvunsa. Lehdet kasvavat kesän ajan, talvehtivat vihreinä ja lakastuvat seuraavana kesänä. Sinivuokon kukkanuput valmistuvat myöhäissyksyllä ja ovat oitis valmiita puhkeamaan kukkaan ilmojen lämmetessä (kukkivista yksilöistä on havaintoja jopa tammi–helmikuulta). Onneksi karaistunut sinivuokko ei yöpakkasia säikähdä eikä edes kunnon takatalvi aiheuta korvaamatonta tuhoa.
Sinivuokon hedelmät ovat vuokoille ja muille leinikkikasveille tyypillisiä pähkylöitä. Muurahaiset levittävät pähkylöitä, sillä pähkylöissä on niitä houkutteleva lisäke eli elaiosomi. Sinivuokko leviääkin luontaisesti vain muurahaisten levittämien siementen avulla.
Lehtomaisten metsien kasvi
Suomen luonnossa sinivuokkoa voi tavata tuoreissa ja kuivissa lehdoissa sekä lehtomaisissa metsissä. Se suosii vettä läpäiseviä moreenimaita, kuten harjuja ja mäkiä ja karttaa savikoita, kuivia kankaita sekä pysyvästi kosteita paikkoja.
Sinivuokko on suosittu puutarhakasvi, jota on yleisesti siirretty luonnosta puutarhoihin. Ennen lajin osittaista rauhoittamista sinivuokkoja kerättiin keväisin myytäväksi kaupunkien toreille, esimerkiksi Helsingissä. Moni lajin nykyesiintymistä on myös seurausta ihmisten siirtoistutuksista kotipuutarhoihin ja mökkien pihoille. Taajamien tuntumassa se onkin selvästi huvennut, sillä sinivuokko ei pysty kasvullisesti laajentamaan aluettaan ja koko tuppaan kaivaminen voi hävittää lajin luontaiselta kasvupaikaltaan.
Tiesitkö? Sinivuokko on Suomessa leskenlehden ja valkovuokon tavoin kevään ensimmäisiä kukkijoita ja sen kukinnan edistymistä seurataan meillä muun muassa Luontoliitonvuosittaisessa kevätseurannassa. Sinivuokko on myös Hämeen maakuntakukka ja tuoreiden lehtojen indikaattorilaji. Sinivuokko poistettiin rauhoitettujen lajien listalta vuonna 2005.
Lisää tietoa vuokoista:
löytyy tietoa, kuvia ja hoito-ohjeita vuokoista ja
Keskustelupalstaltalöytyy mielenkiintoista luettavaa.
Aiheeseen liittyvää
Myrkylliset sisäkasvit?
Piha-alueen sadevesiviemäröinti
Viherrakentaminen on sesonkityötä
Hilkka ja mustanmerenruusu eli torpankukka (Achimenes)
Sipulin suosio kasvussa
Luetuimmat
Uusimmat