Hiirenhännästä sammaltähteen – kansanomaisia kasvien nimiä

Esivanhemmillamme on ollut monille kasveille useita eri nimiä. Nimiä ei keksitty tyhjästä. Tyypillisiä nimeämisen perusteita ovat olleet muun muassa kasvin näkyvät ominaispiirteet, kuten ulkonäkö tai kasvupaikka. Esimerkiksi metsätähti, jonka kukinto on tähdenmuotoinen, on tunnettu nimillä aamutähti, iltatähti ja sammaltähti. Vanamon kellomaisiin kukkiin viittaavat nimitykset sirkunkello ja harakankello.

Piharatamon kukintoa kuvaa nimitys hiirenhäntä. Sananjalkaa on nimitetty myös kuolleenkouraksi, koska sen lehdet keväällä maasta noustessaan näyttävät nyrkissä olevilta käsiltä. Kukkineen voikukan siemenhöytyvät puolestaan ovat antaneet aiheen kasvin saamiin nimityksiin häkkivillapää, hökkörä, höyhenheinä, höytypää, pörhä-, pörhö- tai pörröpää, pörrinkäinen ja villapää.

Poimulehden nuoren lehden laskostetulta näyttävä muoto on antanut aihetta sellaisiin nimityksiin kuin harakanhame, hiirenhame tai hiirenhamonen ja huoranhameenkukka. Lehdellä usein näkyvän nestepisaran vuoksi kasvia on nimitetty myös kastelehdeksi tai kastehelmeksi.

Kasvupaikkaan viittaavat esimerkiksi siankärsämön nimet pientarekukka ja pellonvanhanen (pellonvanhin, pellonvanha ja pellonvanhus), ja kukinta-aika näkyy nimissä suvenihanainen eli valkovuokko ja keväänlempi eli kevätesikko. Voikukkaa on nimitetty myös ohrankukaksi, koska se kukkii silloin, kun on paras ohrankylvöaika.

Kansalliskukkamme kielon tieteellinen nimi Convallaria ja kielon englanninkielinen nimi lily of the valley viittaavat laakson liljaan. Suomessa kasvin kauniit, tuoksuvat kukat ovat jääneet nimeämisessä huomiotta ja nimitykset ovat liittyneet kasvin lehtiin. Kielo on siten ollut kansanomaiselta nimeltään tavallisesti lehmänkieli, lehmänkielheinä, kielheinä tai lehmänkielenkukka, joskus myös lehmänkielo. Paikoin kielo on tunnettu myös koirankielenä.

Nimien moninaisuudesta huolimatta monia keltakukkaisia kasveja, esimerkiksi voikukkaa, niittyleinikkiä, rentukkaa ja kulleroa, on paikoin nimitetty yksinkertaisesti vain keltakukiksi.

Lääkinnällisessä käytössä olleita kasveja on usein nimetty sairauden tai vaivan mukaan. Leiniheinää (poimulehti) käytettiin reumatismin eli leinin hoitoon, tuhkurinruohoa (nurmitädyke) tuhkarokkoon, lavantautiheinää (siankärsämö) lavantautiin. Nivelheinänä tai rampaheinänä tunnetun vanamon uskottiin auttavan nivelkipuihin. Köhäruohoksi tai köhäheinäksi nimitetyt tulikukat helpottivat yskää ja nykyinen alvejuuri-nimen alve viittaa lapamatoon, jonka häätämisessä alvejuuri on ollut tehokas. Vastaavia sairauksiin viittaavia kasvinimiä on paljon.

Piharatamo tunnetaan erityisesti raudan tekemän haavan parantajana. Tästä käytöstä tulee kasvin yleisin kansanomainen nimi rautalehti. Rautalehden lisäksi piharatamo on tunnettu mm. nimillä rauaslehti, raudanhaavanlehti, rautaheinä, rautaheinänlehti, haava(n)lehti ja laastarilehti.

Monet päivänkakkaramaiset kasvit on tunnettu samoilla nimillä esimerkiksi ennustuskukkana ja arpakukkana. Kasvin terälehdistä ennustamiseen viittaavat myös nimitykset elänkuolenkukka, pappilukkari sekä juu ja ei.

Luonnon ystävä ‑lehden kasvinimiluetteloissa esiintyvät myös nimitykset ruumiinheinä, ruumiinkukka tai kuolleenvuode. Nämä juontuvat tavasta laittaa kasveja arkkuun vainajan ruumiin alle. Näillä nimillä on mainittu monenlaisia kasveja: eräitä saniaisia, kuten kotkansiipi, alvejuuret ja sananjalka, hyväntuoksuista kelta- ja tuoksumataraa sekä maitohorsmaa ja ketoneilikkaa.

Kasvien nimissä näkyy myös olettamuksia niiden yliluonnollisista ominaisuuksista tai yhteyksistä kristinuskon henkilöihin.

Joitakin kasveja on nimitetty noitakasveiksi, mutta meille ei ole säilynyt tietoa siitä, miten niitä mahdollisesti on käytetty. Tällainen on esimerkiksi velholehti, jota Lönnrotkin nimitti noidanyrtiksi. Kulleroa on nimitetty myös noidanvaltikaksi, keltaliekoa taas noidankaaliksi.

Yhtenä myrkkykeison nimityksenä on ollut velhonputki. Kasvin varresta leikattu pala on ollut taikaesine, jonka avulla noita on voinut lähettää tauteja ihmisiin ja eläimiin. Nykyäänkin noidanlukko nimisenä tunnetun kasvin on kerrottu avaavan sopivan kuun vaiheen aikana kaikki lukot.

Maariankämmekän juurimukula muistuttaa rukoukseen liitettyjä käsiä. Nykynimi viittaa neitsyt Mariaan, mutta kansanomaisissa nimityksissä kasvi on usein ollut Jeesuksen kämmen, punainen Jeesuksen kämmen, Jeesuksen kämmenkukka tai kiesuksenkämmen. Myös valkolehdokkia on nimitetty Jeesuksen kämmeneksi tai valkoiseksi Jeesuksen kämmeneksi. Jeesuksenkukka on ollut yksi maitohorsman monista nimityksistä, ja myös ketoneilikkaa on nimitetty Jeesuksen veripisaraksi tai Jeesuksen kengännauhaksi.

Kiinnostavia ovat monet neitsyt Mariaan viittaavat "sänkyheinät", joiden on kerrottu olleen Marian vuoteen pehmikkeinä. Suomessa kasvaa useita maarianheinien sukuun kuuluvia heinälajeja ja ‑lajikkeita, jotka ovat saaneet virallisenkin nimensä neitsyt Marian mukaan. Kaikki vuodekasvit eivät ole olleet heiniä, sillä Maarian makkooheinä on punasolmukki, ja maarianpahnaksi on nimitetty kelta- ja tuoksumataraa.

Kasvinimityksiä on saatu myös lainoina naapurimaista, erityisesti Ruotsista, Virosta ja myös Venäjältä, kuten kamomillasaunion nimitys ramaska. Joidenkin kasvinimien alkuperää voi vain arvailla. Esimerkiksi poimulehdestä käytetyt nimitykset muorinturkki ja jäneksen pöytä voivat liittyä kasvista kerrottuihin tarinoihin, jotka ovat jo unohtuneet.

Luonnon ystävä ‑lehdet 1897–1910. Kansalliskirjaston digikirjasto, http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/

Leppälahti, Merja 2015: Kasvit entisajan elämässä. Apatura.

Lönnrot, Elias 1860: Flora fennica – Suomen kasvisto. Kokoelmassa Valitut teokset 4. Toimittanut Raija Majamaa, 59−112. SKS, 1992.

Lähde: Folkloristi Merja Leppälahti, Kotimaisten kielten keskus, Kielikello, kielenhuollon tiedotuslehti Sananen 2/2016