TAKAISIN

Vesiaihe sopivaan paikkaan

Päivitetty: 11.5.2022

Kaikkialla ympärillämme on vettä. Se on elämän välttämätön edellytys. Vesi elementtinä on puhdistava sekä parantava, se luo rauhoittavaa ja vilpoista tuntua ja monet pitävät veden solinaa tyynnyttävänä. Kasviryhmiin vesi tuo viehättävän lisäulottuvuuden eikä vesiaiheen sijoittamiseen aina tarvita puutarhaa. Pienelläkin vesipinnalla kasveineen elävöittää vaikkapa parveketta tai olohuonetta.

suihkulähde vesielementti tai puro pihalle-750x422

Millainen allas?

Pieni tai iso, muovinen tai betoninen, tyyliltään karun selkeä tai vapaamuotoinen. Vesialtaaksi sopii mikä tahansa vedenpitävä astia. Esimerkiksi tynnyrinpuolikas, vanha pesusoikko tai kylpyamme soveltuvat pienen lammen perustamiseen. Valmisaltaita sekä allassettejä on eri kokoisia ja muotoisia. Allaskalvolla voi toteuttaa juuri sen kokoisen ja näköisen altaan kuin haluaa.

Patiolle ja pieneen pihaan sopii säännöllisen muotoinen allas, jonka voi upottaa maan tasalle tai perustaa alustan päälle ja reunustaa vaikka koristekivillä. Suihkukaivosettejä myydään myös sisäkäyttöön sopivia.

Sopiva paikka

Suuri osa vesiaiheiden viehätyksestä perustuu valon heijasteluun vedestä. Vesiaiheen sijoittamiseen avoimelle paikalle on kaksi konkreettistakin syytä. Ensinnäkin vesiaihetta varjostavista kasveista varisee lehtiä, jotka likaavat veden. Toisekseen suurin osa vesikasveista viihtyy auringossa. Tutki siis valon tulosuunta ennen paikan valintaa. Mikäli vesiaiheen ympärille tai altaaseen istutetaan kasveja, ota huomioon myös kasvien olosuhdevaatimukset sekä talvenkestävyys.

Suihkulähteet, purot ja putoukset

Suihkulähteellä, purolla tai putouksella voi elävöittää vesiaihetta luonnollisesti. Liikkuva vesi pysyy myös paremmin kirkkaana.

Kivillä täytetty vanha tynnyri palvelee hyvin juoma-automaattina pikkulinnuille.Kivillä täytetty vanha tynnyri palvelee hyvin juoma-automaattina pikkulinnuille.
Kukkapurkista voi tehdä pienellä pumpulla suihkulähteen kotipihalle.Kukkapurkista voi tehdä pienellä pumpulla suihkulähteen kotipihalle.
Luonnonkivistä rakennettu suuri vesiaihe puutarhaan.Luonnonkivistä rakennettu suuri vesiaihe puutarhaan.
Altaita voi myös laittaa peräkkäin ja tehdä suuremman vesiaiheisen kokonaisuuden.Altaita voi myös laittaa peräkkäin ja tehdä suuremman vesiaiheisen kokonaisuuden.
Nopeatekoinen suihkulähde pihalle aurinkokennolla toimivasta pumpusta ja ämpäristä.Nopeatekoinen suihkulähde pihalle aurinkokennolla toimivasta pumpusta ja ämpäristä.
Vesiaihe pihalla voi olla myös erittäin matala.Vesiaihe pihalla voi olla myös erittäin matala.
upeat puutarhan vesiaiheet ja suihkulähteet-750x422