TAKAISIN

Valkopajuangervo ja mirrinminttu

Päivitetty: 20.7.2020

Valkopajuangervo 'Allikko' (Spiraea alba 'Allikko') kukkii heinä-elokuussa. FinE-kasviksi valittu pensas soveltuu parhaiten suuriin istutuksiin, joissa se saa levitä vapaasti juurivesoilla. Lajikenimi viittaa pensaan kosteaan, jopa märkään kasvupaikkaan. Näiden FinE-pensaiden lisäyslähteenä käytetään Keskas-kantaa 761 Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta Kaisaniemestä. Valkopajuangervo on vaatimaton kasvupaikan suhteen ja menestyy jopa paikoissa, joissa on seisovaa vettä. Pensas sietää erinomaisesti alasleikkausta ja menestyy vyöhykkeillä I-VII.
Heinäkuun puolivälissä alkava kukinta kestää useita viikkoja. Saman vuoden verson latvaan kehittyvä puhtaan valkoinen kukinto on 5 - 6,5 cm pitkä ja 1,5 - 2,5 cm leveä. Kuihtuneet terälehdet eivät jää ruskistuneina versoon, vaan varisevat maahan.

Hyvin pystyhaarainen, tuuhea valkopaljuangervo on viisivuotiaana noin 150 cm korkea ja leveä. Versot ovat ruskeita, nuorena särmäisiä. Kapeat lehdet tuovat mieleen pajut.
Mirrinminttu (Nepeta x faassenii) viihtyy päinvastaisissa oloissa kuin valkopajuangervo. Laji ei siedä märkyyttä etenkään talvella. Kasvista tulee melko kestävä, kun se sijoitetaan kevyeen, läpäisevään, 20 - 40 cm syvään kasvualustaan. Lisäksi se kannattaa suojata talveksi vähälumisilla alueilla.

Lämpimillä ja aurinkoisilla paikoilla mirrinmintusta saa hienon, 30 - 50 cm korkean reunus- ja ryhmäperennan. Violetinsinikukkainen kasvi kukkii pari kuukautta heinäkuun alusta syyskuun alkupuolelle. Ilmavat kukinnot houkuttelevat runsaasti mehiläisiä ja perhosia. Laji leviää hillitysti ja voi siementää. Harmahtavat lehdet tuoksuvat. Mirrinmintusta viljellään eniten lajiketta 'Six Hills Giant'.