• Etusivu
  • Kasvillisuus

Parveke vehreäksi

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.02.2023
20232_80778.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Kivoja kevään pilkahduksia tuovat pienet parvekepalstat, jotka sisältävät punotun korin ja luonnonmukaisen kasvualustan. Kasvit voidaan istuttaa taimina tai kylvää suoraan esimerkiksi Biolan Parvekepalstan multaan.

Tomaatti, kurkku ja meloni ovat kaikki kylmänarkoja. Lasitetulle parvekkeelle ja lämmittämättömään kasvihuoneeseen taimet istutetaan touko-kesäkuun vaihteessa. Istutuksen jälkeen kasvupaikan ilman lämpötila ei mielellään saisi laskea alle 10 asteen. Vihannestaimet paleltuvat lämpötilan laskiessa lähelle nollaa, mutta jo alhaisissa lämpötiloissa saattaa esiintyä vioituksia. Esimerkiksi tomaatintaimet voivat kärsiä fosforinpuutteesta ja kasvusto saattaa värjäytyä violetinvivahteiseksi.

Tomaatti ei tuota hedelmiä ilman onnistunutta tuuli- tai hyönteispölytystä. Avomaalla pölytys onnistuu yleensä hyvin, mutta kasvihuoneessa ja lasitetulla parvekkeella pölytys varmistetaan täristämällä. Jos tomaatit on tuettu narulla, kannattaa tukilankoja täristää pari kertaa viikossa. Tomaatti vaatii vain pienen liikkeen, että kukan heteiden siitepöly varisee emin luotille. Kukinnasta sadon kypsymiseen kuluu pari kuukautta. Kurkuntaimista satoa voidaan odottaa jo noin kuukauden kuluttua istutuksesta.

Kasvualusta parvekeviljelyyn


Nopeita ja käteviä parvekeviljelijän kasvatusalustoja omille, luonnonmukaisille tomaateille, kurkuille ja vaikka meloneille ovat valmiit kasvusäkit, joiden muutamalla viillolla tehtyihin aukkoihin istutetaan taimet tai kylvetään siemenet. Kasvusäkissä on luonnonmukainen multa ja ravinteet valmiiksi koko kesän kasvulle. Kasteluun riittää pelkkä vesi. Kasvusäkkiin voidaan istuttaa kolme tainta.

Kun Kasvusäkkiin hankitaan lisävarusteeksi Kasteluallas, on viljely vieläkin helpompaa. Kasteluallas on vesivarasto, josta kasteluvesi imeytyy kasvualustaan kapillaarisesti kasvin tarpeiden mukaan. Se mahdollistaakin punaposkisten tomaattien ja raikkaiden kurkkujen viljelyn esimerkiksi mökillä. Myös parvekeviljely on siistiä, kun kastelu hoituu Kastelualtaasta eikä ylimääräinen vesi valu lattialle.

Kasvillisuus
kasvit
parveke
kasvualusta
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Parvekepuutarha
Paljon kysyttävää parvekekasvatuksesta
Miten saada parveke kukoistamaan ja mitkä kukat viihtyvät siellä?
20232_69361.jpg
Kevätkalkitus ja -lannoitus kannattaa
Liian hapan kasvualusta altistaa sammaleelle ja heikentää kasvien ravinteidenottokykyä. Puutarhan kalkituksella parannat kasvuoloja.
Ruusut nupuillaan puutarhassa
Kalkitus kuntoon – näin parannat maaperän ja saat puutarhan kukoistamaan
Kalkitseminen on peruskeino, kun halutaan parantaa maata ja sen kasvukuntoa. Liian happamassa maassa ravinteet eivät ole kasville käyttökelpoisessa muodossa. Suomen maaperä on luonnostaan melko hapanta, ja lisäksi kalkkia kuluu kasvien käyttöön maasta vuosittain hurja määrä.
Pikkukrookukset nupullaan
Kuun vaiheet ja puutarhanhoito
Puutarhanhoito on kautta historian ollut täynnä perinteitä, uskomuksia ja luonnon tarkkailua. Vaikka moderni teknologia ja tieteellinen tutkimus ovat tuoneet puutarhurin arkeen uusia menetelmiä ja välineitä, osa perinteisistä menetelmistä on säilynyt sukupolvien ajan. Yksi tällaisista vanhoista perinteistä on kuun vaiheiden seuraaminen puutarhatöissä. Vaikka aihetta ei ole laajasti tieteellisesti tutkittu, monet kotipuutarhurit ja osa ammattilaisistakin vannovat kuun vaikutusten nimeen.
20204_64174.jpg
Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?
Pihan rikkakasvit eivät ilahduta ketään, mutta hyvä uutinen on, että ne on mahdollista saada aisoihin oikeilla hoitotoimenpiteillä. Ota käyttöön hyödylliset vinkit!
202211_80012.jpg
Tuijalajin valinta ja istutus? Asiantuntija vastaa
Millainen tuija voisi menestyä aurinkoisella pihalla? Nykyisissä istutuksissa on esim. tuomia, syreeneitä ja useita monivuotisia kukkia. Paikkakunta on Suomussalmi ja vyöhyke VI-VII.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton