• Etusivu
  • Hoitotyöt

Lepokauden jälkeen huonekasvit kaipaavat kunnon piristysruisketta

Tiina Painokallio
Päivitetty 13.06.2025
20231_80731.jpg

Mullanvaihto voi olla koko perheen yhteinen traditio. (Kuva: Adobe Stock)

Viherkasveilla mullanvaihto on ajankohtaista helmi-maaliskuussa. Myöhemmin keväällä vuorossa ovat kukkivat huonekasvit. Mullanvaihtoväli on yleensä vuosi. Se on erityisen ajankohtaista silloin, kun ruukku on käynyt pieneksi tai kalkkia ja lannoitesuoloja on kertynyt ruukun pinnalle.

Hidaskasvuiset ja pienessä ruukussa viihtyvät lajit, kuten kaktukset, eivät kaipaa vuosittaista mullanvaihtoa. Suurten viherkasvien jokavuotinen mullanvaihto taas on hankalaa. Niille riittääkin ruukun pintamullan vaihto.

Mullanvaihdon yhteydessä haaroittuvat ja rönsyilevät kasvit on hyvä myös leikata. Oikea leikkauskohta on noin puoli senttiä lehden tai sivuverson yläpuolelta. Leikkaamalla kasvi saadaan pidettyä tuuheana ja elinvoimaisena.

Huonekasveja voi lisätä pistokkaista ja jakotaimista.

Mullanvaihto vaiheittain

1. Mullanvaihto aloitetaan kastelemalla juuripaakku perusteellisesti jo edellisenä päivänä. Näin paakku irtoaa helpommin ruukusta ja pysyy koossa.

2. Uusi multa kostutetaan erillisessä astiassa ennen ruukutusta. Sopiva suhde on 1 dl vettä multalitraa kohti. Esikostutus on tärkeää mullan kestävän mururakenteen aikaansaamiseksi. Jos multaa ei esikostuteta, se saattaa kovettua yhtenäiseksi paakuksi.

3. Kasvin irrotus vanhasta ruukusta tapahtuu parhaiten, kun toisella kädellä tartutaan ruukkuun ja toisella peitetään mullan pinta niin, että kasvi jää sormien väliin. Kasvi käännetään ylösalaisin, ja ruukku napautetaan varovasti irti. Juuripaakkua ei rikota, ellei siihen ole erityistä syytä. Usein riittää pelkkien vioittuneiden juurenosien poistaminen.

4. Uuden ruukun pitää olla halkaisijaltaan pari senttiä juuripaakkua suurempi. Ruukun pohjalle rakennetaan esimerkiksi kevytsorasta salaoja, joka estää liiallisen kosteuden kertymisen ruukun pohjalle. Salaojakerroksen päälle laitetaan multaa sen verran, että kasvi on entisessä syvyydessään. Altakasteluruukussa salaojakerrosta ei tarvita.

5. Paakun reunoille valutetaan uutta multaa ja se tiivistetään hellävaraisesti sormin painelemalla. Ruukun pinnalle jätetään kunnon kasteluvara.

<p data-block-key="y7oe1">Mullanvaihto ei ole vaikeaa. (Kuva: Shutterstock)</p>
Mullanvaihto ei ole vaikeaa. (Kuva: Shutterstock)

6. Mullan pinnalle on hyvä laittaa vielä parin kolmen sentin kerros kevytsoraa tai koristekiviä. Tämä estää mullan liettymisen ja kovettumisen. Kerros estää myös hyönteisten pesiytymisen kukkaruukun multaan.

7. Mullanvaihdon jälkeen kasvi siirretään pois suorasta auringonpaisteesta ja sen lehtiä suihkutetaan päivittäin merileväuutteella. Uutta multaa kastellaan varovasti vähän kerrallaan. Liian runsasta kertakastelua on syytä välttää. Normaali kastelu aloitetaan vasta noin 2–3 viikon kuluttua ruukutuksesta. Samaan aikaan kasvin voi siirtää oikealle kasvupaikalleen. Hoitolannoitus aloitetaan noin kuukauden kuluttua istutuksesta.

Jo mullanvaihdon yhteydessä kukkaruukkuun voidaan lisätä hidasliukoisia ravinteita. Ne eivät häiritse kasvin juurtumista. Jos käytetään kasteluveteen sekoitettavia nestemäisiä ravinteita, aloitetaan lannoitus vasta kasvien juurruttua, noin kuukauden kuluttua mullanvaihdosta.

Valitse multa oikein

Oikealla multavalinnalla jopa nekin, joilla viherpeukalo tuntuu olevan keskellä kämmentä, pääsevät kokemaan kasvun ihmeen.

Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolan Oy:stä antaa ammattilaisen vinkkejä:
– Multa valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Pelkkä kasvuturve tiivistyy nopeasti kukkaruukussa, siksi pitkäikäisille huonekasveille suositellaan kompostoimalla valmistettua kukkamultaa. Esimerkiksi Biolan Musta Multa on hyvä yleismulta, joka sopii useimmille huonekasveille. Altakasteluruukuille on erityinen altakastelumulta, jonka pitkät kuidut edistävät veden tasaista imeytymistä ruukun vesisäiliöstä. Kaktuksille sekä muille mehikasveille on puolestaan kehitetty ilmava ja hiekkapitoinen Kaktusmulta.

Vihreää ja ekologista

Vihreä trendi ja ekologisuus jatkavat voimistumistaan, mikä lisää niin huone- kuin hyötykasvien kasvatusta. Kukkaruukut saavat nyt näyttää kierrätetyiltä tai itse tuunatuilta. Kaikessa sisustamisessa väriskaala on villi ja vapaa, kunhan se henkii luonnonmukaisuutta. Huonekasvit ovat osa sisustusta. Makunsa mukaan niillä voi luoda ympärilleen rauhoittavan vihreän keitaan tai eksoottista väriloistoa ja energiaa pursuavan sisäpuutarhan.

Kevät on hyvää aikaa myös uusille kasvituttavuuksille, joten kannattaa kierrellä kukkakaupoissa ja bongailla uutuuksia!

Kaipaatko tietoa eri huonekasveista?
Puutarha.netin Kasvikortistosta löydät myös viherkasveja ja ruukkukukkia.

Haluatko keskustella huonekasveista?
Käy siis Keskustelupalstalla

Hoitotyöt
kasvit
huonekasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20225_78235.jpg
Myrkylliset huonekasvit
Hurmaava habitus, viettelevät värit, tyrmäävä tuoksu; ne houkuttelevat tarttumaan huonekasvin ruukkuun ja viemään sen kotiin. Huonekasvit lisäävät viihtyisyyttä ja tuovat ihmisille hyvää mieltä, mutta osa vaatii kasvattajaltaan myös varovaisuutta käsittelyssä ja sijoituspaikassa.
20231_80736.jpg
Huonekasvien lepokausi alkaa
Huonekasvien valontarpeissa on eroja, mutta lähes kaikki kasvit kärsivät talvella valon puutteesta. Pimeimpään vuodenaikaan kasvit kannattaa siirtää valoisimmalle ikkunalle. Ikkunan edestä siirretään verhot ja kaihtimet päiväksi kokonaan sivuun kaiken mahdollisen luonnonvalon saamiseksi. Kasvien turhaa kääntelyä vältetään, koska kasvi kallistuu kohti valoa saadakseen kaiken mahdollisen valon lehdilleen. Kiiltävälehtisten kasvien valonsaantia voi parantaa pitämällä kasvit puhtaana pölystä kostealla sienellä tai talouspaperilla pyyhkimällä.
20234_78812.jpg
Bonsai – kärsivällisyyttä ja taidetta pienoismuotoilussa
Kasvi, jolle on erilaisin taivutuksin ja leikkauksin saatu aikaan kääpiömäinen kasvu, on bonsai. Bonsai-pienoispuun tulee säilyttää kasvin luonnollisia piirteitä mahdollisimman hyvin. Bonsain kasvatus on ikivanhaa, kärsivällisyyttä vaativaa taidetta, jossa kasvi ja ruukku muodostavat tyylikkään, aistikkaan kokonaisuuden.
Huonearalia on näyttävä huonekasvi
Huonearalia (Fatsia japonica) tuo raikkaan vihreyden osaksi sisustusta
Huonearalia (Fatsia japonica) on koristeellinen huonekasvi, joka tunnetaan suurista, syvään liuskoittuneista lehdistään. Tämä alun perin Japanista ja Etelä-Koreasta kotoisin oleva kasvi kuuluu araliakasvien heimoon ja on suosittu sen näyttävän ulkonäön sekä helppohoitoisuuden ansiosta.
20226_78547.jpg
Erikoisempia huonekasveja
Monen kukkakaupan ja puutarhamyymälän valikoimasta löytyy myös erikoisempia ja eksoottisempia huonekasveja. Selkeiden hoito-ohjeiden avulla kokemattomampikin viherpeukalo saa kasvit voimaan vehreästi. Kevättä odotellessa voi kotiaan uudistaa ja piristää myös iloisen värisillä ruukuilla.
20229_79585.jpg
Palmuvehka viihtyy missä vain
Moni kasviharrastaja on hankkinut tämän kauniin ja sopeutuvaisen huonekasvin jo ennen kuin se oli saanut suomenkielisen nimensä. Palmuvehka tunnettiin pitkään tieteellisen nimensä mukaisesti Zamioculcas-nimisenä. Huonekasvina vehkakasveihin kuuluva palmuvehka on tuttavuus, joka on kasvattanut tasaisesti suosiotaan 1990-luvulta lähtien.
20227_68804.jpg
Lisää huonekasveja pistokkaista tai jakamalla
Monia huonekasveja voi nopeasti lisätä jakamalla vanhoja kasveja tai ottamalla niistä pistokkaita. Lisäystapa vaihtelee kasvien kasvutavan mukaan. Ruusukemaisesti ja heinämäisesti kasvavia kasveja lisätään jakamalla.
202211_79921.jpg
Onko palmusara kuollut? Asiantuntija vastaa
Onkohan kaikki toivo menetetty palmusaran kohdalla? Ei vielä yhtään viherrä, enkä osaa juurista päätellä ovatko vielä hengissä. Tarkoitus oli jakaa tänä keväänä. Viime talvena talvehtivat hyvin tuossa laatikossa.
20225_64997.jpg
Hyvä taimi kestää aikaa – opi tunnistamaan laatu ja kysy asiantuntijalta
Onnistunut taimiostos tuottaa iloa parhaimmillaan jopa vuosikymmenien ajan kannustaen pihan ja puutarhan hoitoon. Valinnan lähtökohtana pitäisi aina olla oikea kasvi oikealle paikalle. Kun tämä onnistumisen perusedellytys on kunnossa, voidaan aloittaa hinta-laatu-koko-vertailu. Pelkkä korkea hinta ei välttämättä takaa laatua. Hyvin hoidettu taimi on tukeva, tuuhea, luonnollisen värinen, elinvoimainen ja terve – myös juuristoltaan.
Lintujen talviruokinta
Säännöllinen ruokinta auttaa lintuja talvella
Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Talvehtiminen pesimäseuduilla voi kuitenkin olla linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen.
202111_73591.jpg
Brabant-tuijien pelastusoperaatio
Lukija kysyy: "Voinko jotenkin auttaa vielä elokuun lopulla aidanteeksi istuttamiani 27 Brabant-tuijaa, sillä ne alkoivat hiljalleen "ruskistua"? Kastelinkin kuivalla säällä, joten ilmiöin ei pitäisi johtua kuivuudesta. Voiko jokin lannoite tai muu vielä pelastaa tilanteen? Olivat 80 cm kokoisia. Maa on aika savinenkin paikoin tuossa, mutta niin ollut meillä muuallakin, jonne olen tuijia istuttanut. Nekin kyllä ensin hiukan "nyyrynneet", mutteivät noin ruskeiksi menneet."
20218_72086.jpg
Mikä kuusiaitaa vaivaa?
Vuosia sitten huomasin, että kuusiaidan alaosassa oli kolme runkoa, jotka pysyivät samanlaisina aivan kuin homeisina pitkään. Pensas ei näyttänyt kärsivän. Viime kesänä samanlaisia runkoja alkoi näkyä enemmän. Mikähän niitä vaivaa ja olisiko jokin asia, millä leviämisen saisi loppumaan ja rungot tervehtymään?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton