• Etusivu
  • Rakentaminen

Joulukuun vinkit rentouttavaan vuoden viimeiseen kuukauteen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 21.11.2011Päivitetty 22.11.2023
202311_83311.jpg

(Kuva: Pixabay)

Joulukuu on vuoden viimeinen kuukausi. Lapissa pysyvä lumi on yleensä jo maassa ja ilma on kylmä – etelämpänä lämpötilat vaihtelevat vielä nollan puolin ja toisin, joten pysyvää lumipeitettä voidaan joutua odottelemaan kuun lopulle saakka. Joulukuu onkin usein marraskuun tavoin harmaa ja pimeä – vain hieman kylmempi.

Auringonpaistetta saadaan joulukuussa todella vähän. Päivä on lyhimmillään 21. joulukuuta, jolloin vietetään talvipäivänseisausta. Tällöin napapiirin pohjoispuolella on kaamos; aurinko ei nouse ollenkaan horisontin yläpuolelle. Eipä sitä valoisaa aikaa silti kovinkaan pitkään etelämpänäkään riitä.

Iloa joulukukista

Joulun alla kotiin tulee hankittua kauniita joulukukkia ja niitä saadaan myös lahjaksi. Joulutähtiä, tuoksuvia hyasinttejä, upeita amarylliksiä, tulilatvoja, jouluruusuja ja niin edelleen. Hoitamalla oikein voit saada näistä joulun kasveista iloa riittämään pitkälle kevääseen (tai vieläkin pidempään). Joulukukkien hyvinvointiin vaikuttaa moni asia ja toiveet vaihtelevat eri lajeilla. Muista kuitenkin, että...

  • Joulutähti pitää tasaisesta kosteudesta (kastellaan usein mutta niukasti), lämpimästä, valoisasta ja vedottomasta paikasta.
  • Hyasintti ja amaryllis viihtyvät viileässä, eivätkä juurikaan tarvitse vettä – tai valoa.
  • Leikkotulppaani viihtyy viileässä. Maljakossa niukasti kylmää vettä. Valolla ei merkitystä.
  • Jouluruusu, kielo ja havukasvit viihtyvät viileässä ja valoisassa paikassa, mutta vaativat tasaista kosteutta – kuten atsaleatkin.

Jouluruusun voi istuttaa keväällä puutarhaan. (Kuva: Pixabay)
Jouluruusun voi istuttaa keväällä puutarhaan. (Kuva: Pixabay)

Huonekasveja unohtamatta

Jouluasetelmista saattaa löytyä tuttuja huonekasvejakin. Esimerkiksi lehtikaktuksiin kuuluva joulukaktus saattaa olla mukana asetelmassa – eikä muratti tai timanttiananaskaan yllätys ole. Saattaapa jouluisesta asetelmasta löytyä lohikäärmepuunkin alku. Nämä monivuoiset kasvit kannattaa lyhytikäisten joulukukkien jo kuihduttua siirtää kasvamaan omaan ruukkuunsa. Näin ne kasvavat ja komistuvat vuosi vuodelta.

Joulukaktus ilahduttaa seuraavinakin vuosina. (Kuva: Pixabay)
Joulukaktus ilahduttaa seuraavinakin vuosina. (Kuva: Pixabay)

Talven pimeinä aikoina huonekasvien hoitamista tulee vähentää; valon vähentyessä myös kasteluvälien tulee harventua ja lannoittaminen rajoitetaan merilevälisään. Usein huonelämpömmekin on vähän liian korkea ja ilma kuivaa, joten kasvien (ja energiansäästön) takia muutaman asteen pudotus olisi hyväksi. Myös ilmankosteuden lisääminen esimerkiksi sumuttelemalla hyödyttää kasvejasi ja saa sinutkin voimaan paremmin. Muista myös tarkkailla kasvejasi mahdollisten tautien ja tuholaisten varalta.

Lue lisää:

Ideoita ja puuhaa

Koristeita puutarhaan
Omenapuiden oksille tai vaikka kookkaiden pensaiden oksille voi ripustella itse tehtyjä koristeita tai vaikka kynttilälyhtyjä. Lintujenkin iloksi voi oksille ripustaa esimerkiksi lumipalloja, jotka on tehty sekoittamalla lumeen auringonkukansiemeniä. Taita lumipalloon rautalangasta s-koukku, niin saat sen ripustettua oksalle. Pakkasellakin pallon muotoilu onnistuu, kun lorauttaa hieman vettä mukaan.

201910_60881.jpg

Kauniita koristeita saat myös jäädyttämällä erilaisissa muoteissa vettä – laita muottiin valmiiksi narulenkki tai rautalanka ripustamista varten. Vettä voi myös värjätä vaikka punajuurella, karamellivärillä tai vesiväreillä. Jäädyttämällä vettä ämpäreissä voit tehdä lyhtyjä. Kokeilepa myös jäädyttää vettä maitotölkeissä ja rakenna näistä jäätiilistä koriste.

Puutarhaan saat iloa ja väriä ihan valmiillakin koristeilla: ripusta oksille joulukuusen koristeita, valosarjoja tai luo tunnelmaa kynttilälyhdyillä (muista aina paloturvallisuus).

Katso myös, miten valmistetaan havupallo ja havuköynnös.

Vinkkejä joulukuusen hoitoon – eli kuinka saada neulaset pysymään puussa.

Innolla uuteen vuoteen!

Pian kotipuutarhurien talvihorros päättyy, kun siemenliikkeiden kuvastot ilmestyvät. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa tulevan kasvukauden suunnittelu. Mitäs uutta sitä voisikaan kokeilla?

Talvi on hyvää aikaa ladata akkuja ja suunnitella tulevaa. Joulunpyhät ja alkuvuoden pimeät illat kuluvat rattoisasti kynttilöiden valossa, takkatulen lämmössä ja hyvää (puutarha)kirjaa lukiessa.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Mukavaa ja rauhallista joulua sekä oikein ihanaa tulevaa puutarhavuotta kaikille Puutarha.netin lukijoille!

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20102_20207.jpg
Kerivät kaalit Vuoden vihannes 2010
Kerivät kaalit – kerä-, puna-, suippo- ja kurttukaali - on valittu Vuoden Vihannekseksi vuonna 2010. Keriviä kaaleja on viljelty Euroopassa jo ainakin 2500 vuotta. Keräkaali oli pitkään monissa maissa tärkein viljelty vihannes ja ravitsemuksellisesti tärkeä C-vitamiinin lähteenä. Aikaisemmin kasvimaita kutsuttiinkin kaalitarhoiksi, mikä kuvaa kasvin historiallista tärkeyttä.
202110_72957.jpg
Syksyn seurusteluruokaa salaateista
Tukevalehtinen roomansalaatti, aromiltaan pähkinää ja retiisiä muistuttava rucola, tammenlehtisalaatti, vihreät ja punaiset lollo-salaatit ja erilaiset rapeutensa hyvin säilyttävät salaatit kuuluvat syyskauteen. Ne ovat hyvä valinta varsinkin, kun kootaan ruokaisia salaatteja, joihin yhdistetään kuumia aineksia.
20205_64821.jpg
Istutusallas muurikivistä - suunnittele ja toteuta itse
Muurikiviä käytetään erityisesti rinnepihoilla, näyttävinä ja pihaa ryhdittävinä kokonaisuuksina. Muurikivillä voi vastaavasti saada tasaiseen pihaan elävyyttä rakentamalla vaikkapa istutusaltaita. Istutusaltaat voi upottaa osaksi terassirakennelmaa tai muuten vaan toteuttaa tyylikkäitä istutuskokonaisuuksia.
20232_62372.jpg
Kotimaisilla villiyrteillä flunssaa vastaan
Flunssakausi on jo hyvässä vauhdissa. Virusperäiset taudit leviävät niin päiväkodeissa kuin työmaillakin. Syksy on tunnettua flunssakautta ja talvi herättelee influenssavirukset liikkeelle.Apua löytyy läheisen ojan pohjalta tai niityn laidasta.
20238_61376.jpg
Kärsimyspassio, monivuotinen köynnöskasvi
Tutummin kärsimyskukkana tunnettu kärsimyspassio (Passiflora caerulea) on monivuotinen köynnöskasvi. Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kärsimyskukka löydettiin 1500-luvulla Perusta, josta se kulkeutui vähitellen Eurooppaan.
20136_35583.jpg
Monitoimityökalu muuntuu puutarhurin tarpeiden mukaan
Bosch on tuonut markkinoille uuden innovatiivisen monitoimityökalun puutarhan muotoiluun ja siistimiseen. AMW 10 –monitoimityökalu muuntuu oksasahaksi, pensas- ja viimeistelyleikkuriksi vain moottoriyksikköön kiinnitettävää lisälaitetta vaihtamalla.Tilaa Puutarha.net-kaupasta

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton