• Etusivu
  • Kasvillisuus

Näin onnistut daalian kasvatuksessa ja talvisäilytyksessä

Daalioissa on kokoa ja näköä – sekä valinnanvaraa

Tiina Painokallio
Päivitetty 16.06.2025
garden-dahlia-61546_1920

Daalia tuo puutarhaan näyttävyyttä ja väriä – lajikkeita löytyy hillityistä pastelleista voimakkaan sävyisiin kukkaloistoihin. (Kuva: Pixabay)

Daaliat ovat puutarhan loisteliaita katseenvangitsijoita, jotka hurmaavat väreillään, muodoillaan ja runsaalla kukinnallaan. Niitä löytyy jokaiseen makuun – matalia ja korkeita, yksinkertaisia ja kerrottuja, vaaleista pastellisävyistä syvän tummiin sävyihin. Oikealla esikasvatuksella ja hoidolla daaliat palkitsevat puutarhurin pitkällä ja näyttävällä kukinnalla aina syksyyn asti.

Kokoja, muotoja ja värejä on tarjolla runsaasti. Daalian eri lajikkeita erotellaan esimerkiksi kukan muodon ja koon mukaan:

  • kerrotut – yksinkertaiset
  • korkeat (90 cm) – matalat (30 cm)
  • pienet – suuret
  • vuokko-, kaktus-, kaulus-, kesä-, koriste-, lumme-, mignon-, pallo-, pioni- ja pompondaaliat.

Värejä löytyy valkoisesta keltaiseen, violetista vaaleanpunaiseen, punaruskeasta melkein mustanpunaiseen ja kaikkea siltä väliltä.

Keväällä daaliat ajoissa esille

Juurimukuloiden esikasvatus kannattaa aloittaa jo varhain keväällä, jotta kukista pääsee nauttimaan mahdollisimman aikaisin kesällä. Reilun kuukauden esikasvatuksella ja hyvällä hoidolla kukinta kestää kesäkuulta aina syyskuulle asti.

Hyvä juurimukula on kiinteä ja samassa juurakossa voi olla useita mukuloita. Uudet juurimukulat on hyvä istuttaa heti suureen ruukkuun tai saaviin. Läpäisevä, ravinteikas multa sopii daalialle.

Juurimukuloiden ympärille jätetään pari senttiä tilaa ja päälle laitetaan multaa 5–10 cm. Astia viedään valoisaan ja kylmältä suojattuun paikkaan. Kastelusta on huolehdittava säännöllisesti, taimet eivät saa päästä kuivumaan. Etenkin isolehtiset daaliat hyötyvät kasteluveden mukana saadusta ravinnelisästä viimeisten esikasvatusviikkojen aikana.

Daalian lisääminen

Keväällä juurakoita voi jakaa terävällä veitsellä. Jako-osassa tulisi olla vähintään yksi silmu. Jos et havaitse silmuja, laita juurakko pariksi päiväksi kosteaan turpeeseen. Kasvun alkaessa silmut tulevat esiin. On aina eduksi, jos jakopalaan jäisi yksi kokonainen juurimukula – mutta palakin riittää.

Daaliaa on myynnissä myös siemeninä. Siemenet kylvetään varhain keväällä ja esikasvatetaan sisätiloissa. Daaliaa voi lisätä myös monistamalla pistokkaista. Tällöin leikataan mukulasta kasvanut, noin 10 cm korkea pistokas ja sen tyveen tehdään parin sentin pystyviilto. Pistokkaat laitetaan hiekansekaiseen multaan juurtumaan; 3 viikossa ne kasvavat kunnon taimiksi. Istuta taimet omiin ruukkuihinsa ja pidä se valoisassa ja lämpimässä. Kastele säännöllisesti.

Karaise siemen- ja pistokastaimet sekä muut esikasvatetut daaliat toukokuussa ennen niiden siirtämistä lopullisesti ulos. Yöhallojen on oltava varmasti ohi ennen ulosistuttamista.

Daalia on puutarhan katseenvangitsija 8
Daalia on puutarhan katseenvangitsija 7
Daalia on puutarhan katseenvangitsija 6
Daalia on puutarhan katseenvangitsija 1
Daalia on puutarhan katseenvangitsija 4
Daalia on puutarhan katseenvangitsija 3
Daalia on puutarhan katseenvangitsija 2

Daalian kesähoito

Aurinkoinen tai puolivarjoinen sekä lämmin paikka on omiaan daalialle. Esimerkiksi suojaisa seinusta on mainio paikka. Toisaalta kasvi on niin edustava ja kukkii niin pitkään, että se ansaitsee myös keskeisen paikan.

Taimia kannattaa karaista muutamien päivien ajan viemällä ne päivisin ulos haukkaamaan ulkoilmaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koko kasvi on hyvin hallanarka. Kun yölämpötilat varmasti pysyvät plussan puolella, niin taimet voi istuttaa ulos edelleen 5–10 cm syvyyteen. Sopiva istutusetäisyys on 40–60 cm.

Isot lajikkeet saattavat tarvita tuentaa, joten niiden juurelle kannattaa tukikepit laittaa jo heti istutusvaiheessa.

Daaliat tarvitsevat runsaasti vettä ja ravinteita. Ne eivät kuitenkaan kestä juuristoalueella seisovaa vettä. Ravinteita kannattaa antaa runsaasti etenkin alkukeväällä. Kuihtuneiden kukkien ja kukkavarsien poistaminen lisää kukintaa. Daalia toimii hienosti myös leikkokukkana.

Mukulat talvisäilöön

Syksyllä kukintaa voidaan jatkaa peittämällä kasvit yöksi esim. harsolla. Kun kasvi sitten lopulta paleltuu eikä maa ole vielä roudassa, kukkavanat leikataan 10–20 cm korkeudelta ja mukulajuuret nostetaan varovasti maasta. Kasvit on viisasta merkitä nimilapulla viimeistään tässä vaiheessa.

Juurakot varastoidaan kuivumaan viileään (n. +5–6 astetta) varastoon tai kellariin. Kuivahtaneet juurakot puhdistetaan varovasti, samalla voidaan poistaa huonokuntoiset mukulat. Puhdistetut juurakot on hyvä säilöä väljästi kuivan turpeen sekaan, viileään ja pimeään tilaan. Liian lämpimässä juurakot voivat kuivua kokonaan, liian kosteassa taas mädäntyä.

Kysymys: Siemenistä kylvetyt tarhadaaliat kukkivat kauniisti tänä kesänä. Onko niissä siemeniä vai otetaanko maahan kehittyneet mukulat talteen?

Tarhadaalia (Dahlia x hortensis, asterikasvien suku: Asteraceae) eli "joriini" kuuluu niihin perinteisiin monivuotisiin kasveihin, jotka eivät kestä hengissä suomalaisessa talvessa. Se on kotoisin Meksikon ylängöiltä, joten juurimukulat paleltuvat herkästi jo syksyn ensimmäisissä pakkasissa. Ota siis daaliasi juurakot ajoissa talvisäilöön, niin saat nauttia kukkaloistosta myös ensi kesänä.

Ohje

Ohje

Lue myös kasvikortit Puutarha.netin Kasvikortistossa:

Tarhadaalia

Tarhadaalia, kaktusdaalia

Tarhadaalia, koristedaalia

Kuvat: Pixabay

Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
20238_82934.jpg
Miksi keltavuohenkuusamat toimivat eri tavoin? Asiantuntija vastaa
Olen tykännyt yhdestä keltavuohenkuusamastani ja sen vierellä kasvavista rusokuusamistani, koska ne ovat pörriäisten ja perhosten ykkössuosikit pihallani. Nyt heräsin ihmettelemään, miksi vanhempi keltavuohenkuusamana ostamani pensas ei toimi samoin: se ei kuki samaan aikaan kuin nuo mainitut. Muistini mukaan se kukkii paljon aikaisemmin. Lehdet ja olemus ovat kyllä samaa. Lehti on hiukan tummempi ja leveämpi kuin keltavuohenkuusamalla. Onko kyseessä joku muunnos? Kuvassa vasemmalla tämä outolainen, keskellä ruso- ja oikeall alla keltavuohenkuusama.
Haravointijätteet.jpg
Lokakuun vinkit
Suomen sää on ollut tänä vuonna vaihteleva ja monilta osin yllättävä. Hellepäivien osalta rikottiin tänä vuonna ennätys toisensa perään. Sää ei ole vielä ollut perinteisen syksyinen. Nähtäväksi jää, onko lokakuu perinteikäs runsaiden syyssateiden, syysmyrskyjen, viileiden säiden ja pimenevien iltapäivien täyttämä kuukausi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton