Erilaisia pelargoneja

Perinteisiä kotipelargoneja (Pelargonium Zonale-ryhmä) löytyy runsaasti eri väreissä ja kukkamuodoissa. Kukat ovat terttuina vaihtelevan pituisten kukkaperien latvassa ja voivat olla kerrottuja tai yksinkertaisia. Ne onkin nimetty kukinnon muodon mukaan 11 eri kategoriaan, kuten kaktus,- neilikka-, tulppaani- ja tähtipelargoneiksi. Monilla on lehdissä ruskea hevosenkenkäkuvio. Ne kasvavat pystyinä ja pensasmaisesti haarovina 20 cm:stä ylöspäin ja vanhat lajikkeet voivat kasvaa jopa metrin korkuisiksi. Kukkii toukokuusta usein pitkälle lokakuuhun.

Kotipelargoni viihtyy ulkona liialliselta sateelta suojattuna.

Riippapelargoni (Pelargonium peltatum) viihtyy hyvin sekä sisällä että ulkona. Se kestää hyvin sadetta ja tuulta ja siten sopii pelargoneista parhaiten ulkokasviksi. Murattia muistuttavat, mehevät lehdet ovat kiiltävät ja viisiliuskaiset. Riippuvat, jopa metrin mittaiset versot ja kukkatertut ovat tarvitsevat tilaa ja edukseen amppelissa sekä parvekelaatikossa. Riippapelargonit pitävät hieman enemmän kosteudesta kuin pystykasvuiset lajikkeet.

Riippapelargonista on koko joukko risteytyksiä eri väreineen. Perinteisten lajikkeiden kukat varisevat herkästi tuulessa, mutta uusien lajikkeiden kukinnot ovat selvästi kestävämpiä.

Riippapelargoni on vaikeampi talvetettava kuin tavallinen pelargoni. Pistokkaat talvehtivat yleensä paremmin kuin vanhemmat kasvit.

Jalopelargonit (Pelargonium Domesticum -ryhmä) ovat pelkästään sisätiloihin jalostettuja kasveja, joita yleensä myydään kukkivana toukokuusta elokuuhun. Oikein hoidettuna se kestää 3–4 viikkoa huoneenlämmössä.

Jalopelargonien kukat ovat pelargoneista suurimmat; kukan halkaisija voi olla jopa 7 cm. Yksinkertaisten tai kerrottujen kukkien väri voi olla violetti, aniliini, persikka, valkoinen tai näiden sekoitus. Kolmiomaiset lehdet ovat jäykät ja sahalaitaiset – joskus jopa kirjavat. Tanakka jalopelargoni on tiheäkasvuinen ja pensasmainen ilman latvomistakin ja vanhemmiten siitä voi tulla hyvinkin suuri. Se on helppo saada myös kukkimaan uudelleen, kunhan sillä on vähintään kuuden viikon lepoaika, talvetuspaikka on valoisa ja sen lämpötila 8–12 asteessa.

Jalopelargoneista poiketen pienikukkaiset "enkelipelargonit" kestävät säätä erinomaisesti, kunhan vesi ei jää seisomaan sen juuristoalueelle. Enkelipelargonit ovat korkeudeltaan 20–50 senttiä ja niitä löytyy myös rentokasvuisia, amppeliin sopivia lajikkeita. Enkelipelargonien kukat ovat halkaisijaltaan 1,5–2 senttiä. Nuppujen muodostumiseen tarvitaan muiden jalopelargonien tapaan valoisa ja 12–15 asteinen talvetuspaikka. Leikkaaminen kannattaa tehdä syksyllä. Kasvutapa on luonnostaan tiheä ja pensasmainen, joten latvontaa ei sinänsä tarvita.

Tuoksupielikki ei pidä talvilepoa, joten sitä ei tarvitse siirtää viileään ja se vaatii kastelua kautta vuoden. Istuta uudelleen vuosittain ja latvo voimakkaasti keväällä. Tosin tuoksupielikistä tulee muutamassa vuodessa sen verran iso, että se kannattaa uusia pistokkaista.

• aaprottipelargoni (P. abrotanifolium) Syväliuskaiset, harmahtavat lehdet, valkoiset kukat.
• ruusupelargoni (P. capitatum) Ruusuntuoksuiset lehdet, pienet kukat purppuran-ruusunpunaiset.
• sitruunapelargoni (P. crispum) Pienet, pyöreät ja toisinaan kähärät lehdet tuoksuvat sitruunalle. Violetit pienet kukat.
• hammaspelargoni (P. denticulatum) Hammaslaitaiset lehdet, violetit kukat.
• palsamipelargoni (P. x graveolens) Tummanvihreät, komeat ja tuoksuvat lehdet. Pienet kukat kirkkaanvärisiä.
• omenapelargoni (P. odoratissimum) Sitruunantuoksuinen, kukat valkeasta ruusunpunaiseen.
• suklaapelargoni (P. quercifolium) Lehdet muistuttavat tammen lehtiä, vaaleanpunaiset kukat.
• lääkepelargoni (P. radens) "Tuoksupielikki", ruusuntuoksuinen, kukat haalean purppuranpunaiset.
• pillipelargoni (P. tetragonum) Hennot, vahapintaiset versot, lehdet harvassa.
• piparminttupelargoni (P. tomentosum) Mintuntuoksuinen, pienet valkeat kukat.
• tuoksupelargoni (Pelargonium x fragrans) Lehdet ovat helakanvihreät ja kapealiuskaiset. Kukat ovat roosansävyisiä.

Pelargoni viihtyy valoisalla, viileähköllä kasvupaikalla. Aurinkoisella paikalla se pysyy kauniina ja kukkii hyvin. Pelargonia kastellaan runsaasti, mutta se saa kuivahtaa kasteluiden välillä. Se onkin helpompi tappaa liikakastelulla kuin kuivuudella. Lannoitetaan pari kertaa kuukaudessa. Kuihtuneet kukat poistetaan. Kuivat kukinnot on hyvä napsauttaa katki tyvestä asti, sillä epäsiistit tyngät homehtuvat herkästi.

Siirrä pelargoni talvilepoon valoisaan ja viileään paikkaan (5–15 astetta) lokakuussa. Mitä viileämmässä kasvi on, sitä vähemmän se vaatii kastelua. Kastele puolikuivana ollut kasvi läpikotaisin helmikuun lopulla. Maaliskuussa vaihda multa ja parin viikon kuluttua typistä versot. Laita ruukku valoisaan ja lämpimään paikkaan. Huhti-toukokuussa latvo pisimmät versot, jotta kasvu on tasaista ja tuuheaa. Aloita lannoitus, kun kasvu on alkanut kunnolla. Kesä-syyskuussa kastele ja lannoita säännöllisesti, poista kuihtuneet lehdet ja kukat, kunnes on jälleen aika siirtää kasvi talvilepoon.

Lisäys onnistuu helposti pistokkaista keväällä tai kesällä. Osa suosii pistokkaiden ottamista elokuussa,, jolloin versot ovat voimakkaimmillaan. Pistokkaat saavat kuivahtaa muutaman päivän ennen juurrutusta ravinteikkaassa mullassa tai vedessä. Talvehtinut pistokas pääsee nopeasti kasvun ja kukinnan vauhtiin keväällä. Siemenet viileäkäsitellään jääkaapissa ennen kylvöä. Siemenistä lisättäessä voi saada aikaan ihan erinäköisen muunnoksen.

Kesällä pelargonin voi viedä ulos. Reheväkasvuisina ja kestävinä sopivat erinomaisesti esimerkiksi parvekkeelle. Pelargonit kestävät melko hyvin satunnaista kuivuutta ja hyvin kasteltuina menestyvät jopa paahteisella paikalla. Nykypäivän lajikkeet kestävät sadettakin varsin hyvin, vaikka sateiseina kesinä etenkin vaaleakukkaisten lajikkeiden kukat mustuvat helposti. Kauneimmillaan pelargonit ovat sateelta suojatussa paikassa.

Lue myös:

Pelargonit siemenistä
Pelargonit pistokkaista
Kiitos kukinnasta, pelargonit

Keskustelupalstalla on runsaasti asiaa myös pelargoneista – lue, osallistu ja kommentoi.