Heinäkuussa kukkivat nukkeruusu ja ritarinkannukset

Jaloritarinkannusten (Delphinium Belladonna-, Elatum- ja Pasific-ryhmä) pitkät siniset, valkoiset ja vaaleanroosat kukinnot kohoavat sydänkesällä muiden perennojen yläpuolelle. Lajikkeesta riippuen 120–200 senttiä korkeiksi tulevat taimet istutetaan noin puolen metrin välein. Jaloritarinkannukset leviävät hillitysti, sillä pitkiä juuriversoja ei kehity. Ne viihtyvät valoisalla paikalla runsasravinteisessa, 50 senttiä syvässä mullassa.

Meillä viljellään pääsääntöisesti Pacific-ryhmän jaloritarinkannuksia, kuten ’Astolat’, ’Blue Bird’ ja ’Galahad’. Niistä on tullut suosittuja erityisen suurten ja tiheiden kukintojen vuoksi. Belladonna-ryhmän jaloritarinkannusten kukinnot ovat ilmavammat ja kukat pienehköt.

Matalampia kasveja kaipaavalle on tarjolla Magic Fountains -lajikkeita. Näitä 70–100 sentin mittaisia jaloritarinkannuksia istutetaan noin 40 sentin välein. Ne kukkivat varhain eikä niiden kukintoja tarvitse tukea.

Pienikokoinen kiinanritarinkannus (Delphinium grandiflorum) sopii kuivahkoon kivikkokasviryhmään. 'Blauer Zwerg' ja 'Butterfly' ovat vain 25 senttiä korkeita, loistavansinikukkaisia viljelymuotoja.

Nukkeruusu (Rosa nitida) puhkeaa kukkaan Etelä-Suomessa tavallisesti jo kesäkuun lopussa, ja nuppuja avautuu elokuuhun saakka. Vaaleanpunaiset pikkukukat tuoksuvat miedosti. Niistä kehittyy pallomaisia, vain sentin levyisiä kiulukoita, jotka kypsyvät punaisiksi syyskesällä. Lehdet ovat kiiltävät, pienet ja kapealehdykkäiset, ruska-aikaan punaoranssit.

Vajaan metrin korkuinen nukkeruusu viihtyy kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa jopa märässä maassa, mutta meillä taimet on syytä istuttaa tavalliseen, ajoittain kuivuvaan maahan. Pensas kasvattaa melko runsaasti vesoja. Se menestyy Oulun korkeudella saakka vyöhykkeillä I–V.