Historia havisee myös puutarhoissa
särkynytsydän
Suomalaisiksi maatiaisperennoiksi kutsutaan sellaisten monivuotisten, ruohovartisten kasvien vanhoja kantoja, joita on kasvatettu meillä kymmenien, jopa satojen vuosien ajan. Osa on aivan puhtaita luonnonkasveja, jotka ovat peräisin mm. Siperiasta ja Pohjois-Amerikasta, ja osa jo varhain jalostettuja lajikkeita. Kukkien koko tai värit eivät ehkä ole niin upeita kuin jalostetuilla lajikkeilla, mutta muut avut, esimerkiksi kukan herkkyys, kukinnan runsaus ja hoidon vaivattomuus ovat sitäkin paremmat.
Ensimmäisenä ne ovat löytäneet tiensä pappiloihin, sotilaiden virka-asuntojen ja kartanoiden maille 1800-luvulla. Muun muassa kuolanpioni, päivänlilja, ukonhattu, ruskolilja ja idänunikko ovat kaunistaneet pihoja jo satoja vuosia.
Perinneperennat alkoivat levitä 1900-luvun alkupuolella myös maalaistalojen pihoille. Yhä vielä näiltä pihoilta voi löytyä terhakoita kultapallo- tai harmaamalvikkikasvustoja, vaikka talosta on enää vain perustukset jäljellä. Tämä todistaa kasvien olevan todella sitkeitä ja kilpailukykyisiä sekä sopeutuneen mainiosti kylmiin oloihimme. Niitä ei ole kukaan ollut säännöllisesti lannoittamassa tai jakamassa, saati suojaamassa talven tuhoilta. Taudit ja tuholaisetkaan eivät ole niihin pystyneet. Niinpä kasvit menestyvät hyvin luonnonmukaisessa pihassa ja jopa kukkaniityillä.
Mummolan pihalta moni muistaa muun muassa akileijan, pionit, kellokukat, palavanrakkauden ja särkyneensydämen.
Siemeninä ja jakotaimina ympäri maata
Perennat levisivät aikanaan pihasta toiseen naapureiden ja ystävien vaihtaessa siemeniä ja jaettuja taimia. Muun muassa palavarakkaus, lupiini, akileija ja harmaamalvikki
tekevät syksyisin runsaasti siemeniä. Ne kylvetään vielä samana syksynä. Monet perennat, kuten kevätvuohenjuuri ja jalopähkämö tekevät laajoja kasvustoja, joita jakamalla saa kasvia levitettyä eteenpäin.
Näiden kasvien yhtenä "haittapuolena" voidaankin pitää niiden jopa liian voimakasta leviämistä.
Vaaleanpunaisia ja punaisia kukkia
Pioneihin ei päde se "sääntö", että maatiaiskasvin kukka on pienempi ja vaatimattomampi kuin uudemman jalostetun lajikkeen. Perinnepioneista nimittäin löytyy myös suuri- ja loistavakukkaisia lajeja. Tarhapioni (Paeonia x festiva), jota tunnetaan myös nimellä talonpoikaispioni, on ollut Suomessa jo 1600-luvulla. Sen valkoiset, vaalean- tai tummanpunaiset kukat ovat todella näyttäviä. Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen pihoilta löytyy ruusunpunainen kuolanpioni (Paeonia anomala). Tämä kestävä, Kuolanniemimaalta kotoisin oleva pioni on kulkeutunut meille siis idästä. Kirkkaanpunakukkainen kartanopioni (Paeonia x hybrida) on kuolanpionin ja tillipionin (Paeonia tenuifolia) risteymä. Kasvin lehdet ovatkin koristeellisen tillimäiset.
Särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis, aik. Dicentra spectabilis) on tuotu Kiinasta Eurooppaan 1800-luvun puolivälissä. Se viihtyy parhaiten puolivarjossa, syvämultaisessa ja tuoreena pysyvässä maassa, mielellään kohopenkissä, sillä talvinen märkyys tuhoa juurakon melko varmasti. Versot ja lehdet kellastuvat usein kukinnan jälkeen kesällä. Siksi se kannattaa istuttaa hieman taustalle.
Palavarakkaus (Lychnis chalcedonica) on tunnettu Ruotsissa jo 1700-luvulla. Sen kukkien väri on vertaansa vailla: Hehkuvan punaiset kukat ovat kesä-elokuussa täydellinen vastaväri perusvihreälle lehtikasvustolle. Kasvi tunnetaan myös nimellä ylioppilasneilikka. Kasvin juurissa on saponiineja, saippuan kaltaisia aineita.
Tunnetumpi saippuakasvi on hyväntuoksuinen rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis). Se on peräisin jo viikinkiajoilta. Koko kasvin, etenkin juurien sisältämä saponiini vaahtoaa veteen liuetessaan kuin saippua. Kukat ovat hennon vaaleanpunaiset ja melko vaatimattomat, mutta kukinta kestää kauan: heinäkuulta syyskuulle.
Pitkään kukkivat myös vaaleanpunaiset myskimalva (Malva moschata) ja hieman korkeampi ruusumalva (Malva rosea) sekä niitä paljon muistuttava, mutta vielä korkeampi harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca). Niitä on helppo lisätä siemenistä.
Loppukesällä lehtihankoihin muodostuvin valkoisin tai ruusunpunaisin kukin kukkiva rohtosalkoruusu (Althaea officinalis) on kulkeutunut Pohjoismaihin munkkien mukana. Sitä on käytetty lääkkeenä. Se kasvaa luonnonvaraisena mm. Keski-Euroopan merenrannoilla.
Pohjoismaihin jo myöhäiskeskiajalla tullut mooseksenpalavapensas (Dictamnus albus) on hyvin vanha kasvi. Kesä-heinäkuussa kukkivat valkoiset tai vaaleanpunaiset kukat tuoksuvat voimakkaasti, etenkin iltaisin. Kasvi erittää eteeristä öljyä, joka voi aiheuttaa ihovaurioita, niinpä kasvin koskettelua aurinkoisella säällä on syytä välttää.
Idänunikko (Papaver orientale) lakastuu kokonaan kukinnan jälkeen. Sitä on kasvatettu jo 1700-luvulla. Suuret, silkkimäiset, leiskuvanpunaiset tai oranssit kukat, keskustassaan mustat laikut, tuovat puutarhaan eksotiikkaa. Tätä kasvia on vaikeaa siirtää, sen sijaan koristeelliset siemenkodat on helppoa kerätä talteen.
Keltaisia ja valkoisia kukkia
Kevätvuohenjuuri (Doronicum orientale) kukkii keväällä runsaasti "keltaisena päivänkakkarana".
Oikea päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) on ollut suosittu jo keskiajan puutarhoissa. Perhoset pitävät siitä. Se menestyy meillä myös luonnonvaraisena ja onkin Keski-Suomen maakuntakukka.
Auringontähti (Telekia speciosa) ja isohirvenjuuri (Inula helenium) kukkivat heinäkuun lopulla. Auringontähdellä on suuret ja leveät lehdet, ja keskikesän lopulla paljon suuria keltaisia päivänkakkaramaisia kukkia. Se viihtyy mieluummin puolivarjossa tai varjossa kosteassa maassa. Isohirvenjuuri taas haluaa suuren, jopa kaksimetrisen, kasvustonsa aurinkoon.
Toinen parimetrinen perinneperenna on kultapallo (Rudbeckia laciniata 'Goldball'). Se on peräisin Pohjois-Amerikasta. Se kukkii pitkään, katseenvangitsijana, kauniin pallomaisin kukin syyskesän viimeisimpien joukossa. Se vaatii yleensä tuennan.
Sinisiä ja violetteja kukkia
Erittäin myrkylliset ukonhatut ovat vanhoja lääke- ja koristekasveja. Meillä yleisin on tarhaukonhattu (Aconitum x stoerkianum), jota on viljelty jo 1600-luvulla. Sillä on karvattomat, voimakkaan tummansiniset kukat, jotka sijaitsevat haaroittuvissa kukinnoissa. Aitoukonhattu (Aconitum napellus) on kuten "veljensä", mutta kukat ovat karvaiset ja enemmän varrenmyötäisesti. Sinivalko-kukkainen kirjoukonhattu (Aconitum x stoerkianum 'Bicolor') on tarhaukonhatun harvinaisempi lajike.
Sinikukkaisiin lukeutuvat tietenkin myös ritarinkannukset (Delphinium). Lajin vanhat maatiaiskannat eivät ole niin suuri- ja runsaskukkaisia kuin uudet lajikkeet. Ne ovat kuitenkin kestävämpiä.
Varjoisassa paikassa ja kosteassa maaperässä viihtyvä lehtosinilatva (Polemonium caeruleum) on levinnyt puutarhasta myös luontoon. Myös lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) on puutarhakarkulainen. Sitä on viljelty lääkekasvina jo 1600-luvulla. Se levittäytyy helposti siementämällä. Nuokkuvat, lyhytkannuksiset kukat voivat olla sinisen ja violetin lisäksi myös vaaleanpunaisia tai valkoisia.
Sinikukkaisia perinneperennoja löytyy runsaasti kellokukkien (Campanula) piiristä. Niistä osa on luonnonvaraisia. Rauhoitettu, Ahvenanmaalla luonnonvaraisena kasvava ukonkello (Campanula latifolia) leviää multavassa maassa isoksi ryhmäksi. Sillä on suuret kukat ja lehdet. Kedolta puutarhaan löydetty, perhosten suosima peurankello (Campanula glomerata) kasvaa luonnonvaraisena Keski-Suomessa asti. Sillä on siniset kukat, myös valkoinen muoto löytyy. Vuohenkello (Campanula rapunculoides) oli 1700-luvun Ruotsissa ravintokasvi: Sen mukuloita käytettiin ravinnoksi. Siitä saattaa tulla puutarhan valloittaja, sillä se leviää tehokkaasti sekä suikertavan juurakkonsa että siementen välityksellä.
Heinä-elokuussa kukkivaa punaviolettikukkaista jalopähkämöä (Stachys macrantha) on kasvatettu meillä pitkään etenkin maaseudulla. Herttatyviset ja sahalaitaiset lehdet ovat erittäin kauniit. Se viihtyy puolivarjoissa tai auringossa tuoreessa maassa. Sitä on helppoa lisätä siemenistä.
Syksyn sinivioletteja kukkijoita ovat myös aito syysasteri (Aster novi-belgii) ja syysleimu (Phlox paniculata), etenkin sen vanhat pienikukkaiset maatiaiskannat, mm. punalila ’Seija’.
Iirikset eli kurjenmiekat kuuluvat myös vanhimpiin perennoihin. Saksankurjenmiekka (Iris germanica) kukkii useissa väreissä, uskollisesti vuodesta toiseen. Sitä on kasvatettu lääkekasvina luostareissa jo keskiajalla.
Erilaiset liljat
Idänsinililja (Scilla siberica) on pihanurmikoiden kestävin sipulikasvi, ja saattaa levitä isollekin alueelle. Myös hentohelmililjoja (Muscari botryoides) on viljelty pitkään Suomessa.
Tuuheita kasvustoja muodostavat päivänliljat (Hemerocallis) kuuluvat edelleen moneen suomalaiseen puutarhaan. Tuoksuvakukkainen ja leikkokukkanakin menestyvä keltapäivänlilja (Hemerocallis lilio-asphodelus) on tunnettu Pohjoismaissa jo 1700-luvun lopulla. Rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva) on kasvattanut kookkaita oransseja kukkia Pohjoismaissa jo 1700-luvun lopulta lähtien. Se kärsii liian voimakkaassa maassa.
Päivänliljojen seuraan sopivat mainiosti rusko, tiikeri- ja varjoliljat, joista yleisin lienee vanhojen puutarhojen vaatimaton ja hyvin talvehtiva ruskolilja eli keisarinkruunu (Lilium bulbiferum). Sitä on kasvatettu Pohjoismaissa jo 1600-luvulta lähtien. Alempiin lehtihankoihin muodostuu itusilmuja, kukat ovat oranssit ja pystyt. Tiikerililja (Lilium lancifolium) avaa oranssit, tummapilkkuiset ja nuokkuvat kukkansa elokuun lopulla. Se on kotoisin Kiinasta. Varjolilja (Lilium martagon) on tullut Suomeen keskiajalla lääkekasvina, luostareiden kautta. Se tekee hauskat violetit tai valkoiset turbaaninmuotoiset tuoksuvat kukat, jotka aukeavat heinäkuun puolivälissä. Se lisääntyy sekä sivusipuleista että siemenistä.
Erikoisempiin tarkoituksiin sopivia kasveja
Humala (Humulus lupulus) on mainio perinneköynnös. Etenkin sen kävyt ovat tehneet siitä halutun, jopa pakollisen (vuoden 1442 maalaki määräsi humalanviljelyn pakolliseksi Ruotsi-Suomen alueella, kävyt kelpasivat veronmaksuvälineeksi) kasvin. Käpyjä käytettiin pitkään myös rohtona sekä oluen mausteena.
Kakalia (Cacalia hastata) on koristeellinen vanha tausta- ja peittoperenna. Lehdet ovat keihäsmäiset, kukinnot suuret ja töyhtömäiset, kukat vaaleankeltaiset.
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) on ollut Suomessa viljelykasvina jo 1800-luvulla. Se leviää erittäin helposti ja sopii hankaliin paikkoihin, kuten tienluiskiin. Liian ravinteikas maa ei sille sovi.
Ukkomansikka (Fragaria moschata) toimii mainiona maanpeitekasvina, joka jyrää rikkaruohot tehokkaasti alleen. Se sopii kesäisen leikkokimpun koristeeksi. Sen emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä.
Muita perinneperennoja:
- Hopeamaruna Artemisia ludoviciana
- Kesäpikkusydän Dicentra formosa
- Koiruoho Artemisia absinthium
- Konnantatar Bistorta major
- Koreakärsämö Achillea ptarmica f. multiplex
- Kullero Trollius europaeus
- Lehtoängelmä Thalictrum aquilegiifolium
- Morsiusleinikki Ranunculus aconitifolius
- Rohtosormustinkukka Digitalis purpurea
- Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis
- Suomentatar Aconogon x fennicum
- Tarhaillakko Hesperis matronalis
- Tarhakalliokielo Polygonatum x hybridum
- Tarhaneilikka Dianthus caryophyllus
- Tuoksuorvokki Viola odorata
- Valkonarsissi Narcissus poëticus
Näyttävyyttä suurina ryhminä
Nämä perennat ovat upeita nimenomaan suurina, näyttävinä ryhminä. Ryhmän ei pidä olla viivoittimella vedetty, eikä kasvien tarvitse rajoittua pelkkiin perennoihin. Mukaan mahtuu puita ja pensaita, miksei köynnöksiäkin. Hyvillä lajivalinnoilla kukinta saadaan jatkumaan läpi kesän.
Lannoitusta maatiaisperennat eivät juuri kaipaa, päinvastoin: runsas lannoitus tekee yleensä kasvista rehevän, mutta myös helposti kaatuvan. Sopivan lannoituksen ja humuslisän saa jättämällä vanhat kasvinosat syksyllä maahan ja lisäämällä pienen kompostimultakerroksen päälle.
Eräillä taimistoilla on viljelyssä näitä vanhoja kantoja. Taimikaupassa voi aina kysäistä, ovatko myynnissä olevat perinnekasvien taimet vanhaa suomalaista kantaa. Saman lajin tuontitaimet eivät ole kestävyydeltään samaa luokkaa. Myös eräät siemenliikkeet ovat erikoistuneet tuottamaan maatiaisperennojen ja luonnonkasvien siemeniä.
Aiheeseen liittyvää
Toiveista totta ja pihasta puutarha
Viikon kysymys: Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen?
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Amppeli säästää tilaa
Luetuimmat
Uusimmat