Kärsimyspassio

Vasta vuonna 1620 kasvi saatiin kukkimaan Euroopassa, Farnesen puutarhassa Roomassa. Jo vuosikymmenen sisällä siitä kärsimyskukkaa kasvatettiin Englannissa, ja lisää lajeja saapui 1700-luvulla. Thomas Milne kasvatti ensimmäiset kärsimyskukkaristeymät (Passiflora x caerulea-racemosa) 1820. Suomessa kärsimyskukkaa on kasvatettu 1900-luvun alkupuolelta lähtien.

Suvun 400 lajista kasvatetaan huonekasvina vain muutamaa; yleisin laji on P. caerulea. Kauneimmat kukat ovatkin rotevakasvuisilla köynnöksillä, joiden lehdet ovat yleensä 3–5 -sormisia. Lehden hangasta lähtee kärhi, jonka avulla kasvi kiipeää tukea tai muuta kasvillisuutta pitkin. Versot kasvavat 100–150 cm pitkiksi. Joidenkin lajien, esimerkiksi punapassion (P. edulis), munanmuotoiset hedelmät ovat mehukkaita ja makeita.

Erityisen kauniit ja rakenteeltaan poikkeukselliset kukat kasvavat yksittäin. Loppukeväällä puhkeaavat kukat kestävät vain muutaman päivän, mutta uusia puhkeaa koko ajan. P. caerulean kukat ovat siniset tai valkeat ja lisäteriörengas tummansininen. ‘Kaiserin Eugenie’ -lajikkeet suuret kukat ovat vaaleanvioletit. P. racemosa on helakan tiilenpunainen ja lisäteriö valkoinen.

Kärsimyskukan hoidossa on omat niksinsä. Kärsimyskukka vaatii kaiken valon, mitä ikkunalla on tarjota. Paikka voi olla jopa aurinkoinen, mutta se ei saa olla kuuma, sillä nuput ja lehdet kuivuvat kuumassa seisovassa ilmassa. Kesällä kärsimyskukka viihtyy ulkona paikassa, jossa käy hieman tuulenvire ja ilma kiertää. Talveta viileässä ja valoisassa paikassa.

Kastele säännöllisesti, jopa päivittäin keväästä syksyyn; mullan kuivahtaminen kostautuu lehtien ja nuppujen varisemisena. Lannoita viikottain. Kastelua voi vähentää, kun lehtikasvua ei enää ole.

Istuta nuori kasvi uudellen vuosittain. Typistä samalla versot 5-8 nivelvälin mittaiseksi, jotta kasvi haaroittuu ja kukkisi paremmin.

Lisää kärsimyskukkaa edellisen kesän versoista, joissa on muutama lehti. Pistokkaat juurtuvat vesilasissa tai muovipussilla peitetyssä ruukussa 20–23 °C:n lämpötilassa. Lisääminen onnistuu myös taivukkaista tai siemenistä, mutta siementaimet kukkivat laiskemmin kuin pistokastaimet.