• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kukkaloistoa sipuleista ja mukuloista

Rakentajan toimitus
Päivitetty 19.10.2018
20074_4728.jpg

Avomaanfreesia (Freesia x hybrida)


Kiinnostaisiko kaunis värisekoitus tuoksuvia freesioita? Ne sopivat sekä esikasvatukseen että suoraan avomaalle istutettavaksi.

Kasvupaikan pitää olla aurinkoinen, tuulensuojainen ja lämmin. Kasvualustaksi sopii läpäisevä, kalkittu ja runsasravinteinen, vähintään 30 cm syvä multamaa. Kasvu ja kukinta on huonoa kuivassa maassa.

Leikkokukat kerätään, kun pari kukkaa on auennut. Loput aukeavat nopeasti maljakossa. Varsiin leikataan viisto imupinta. Huoneenlämpöinen vesi saa ulottua varsien puoleenväliin.

Kruunuvuokko (Anemone coronaria)


Kruunuvuokolla on vahvan väriset, melko suuret kukat. Se kukkii heinä-elokuussa. Korkeus n. 30 cm. Hieno myös leikkokukkana.

Aurinkoiseen tai puolivarjoiseen paikkaan, ei paahteeseen. Kasvualustaksi käy hiekkapitoinen multamaa. Sopii mainiosti kivikkotarhaan.

Mukulat ovat kovia, joten ne liotetaan kunnolla ennen istuttamista laittamalla ne haaleahkoon veteen noin vuorokauden ajaksi. Ei tarvitse esikasvatusta. Kastellaan kuivina kausina.

20084_10655.jpg

Kasvi talvehtii vain erittäin suotuisissa oloissa. Yleensä mukulat talvetetaan sisätiloissa joko kasvuturpeessa tai kuiviltaan.

Töyhtövana (Eucomis bicolor)


Töyhtövana on eksoottinen mukulakasvi. Runsaskukkainen tähkämäinen kukinto komeilee vahvan, punatäpläisen kukkavarren päässä. Koristeellinen kukka on vihertävän kermanvalkoinen, terälehtien reunat ovat viininpunaiset. Kukinnon päällä oleva lehtimätäs saa kasvin muistuttamaan ananasta (tunnetaankin nimellä ’pineapple lily’). Lehdet ovat leveät, kiiltävät ja kauniin vaaleanvihreät. Korkeus n. 40 cm.

Kasvatus auringossa tai puolivarjossa. Ravinteikas ja läpäisevä kasvualusta. Kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti.

20074_4734.jpg

Mukulat säilytetään viileässä talven yli. Voidaan lisätä myös siemenistä, mutta kasvatus vaatii kärsivällisyyttä.

Lisätietoa kasveista löydät Puutarha.netin Kasvikortistosta!

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20077_5575.jpg
Mansikan pääsato on valmistumassa
Kuhina mansikkapelloilla alkanutMansikan pääsatokauden alkua joutui tänä vuonna odottamaan tavallista pidempään. Näin kävi aikaisesta kevään tulosta huolimatta. Vaikka kesäkuussa oli lämpimiä hellepäiviä, mukaan mahtui myös viileitä jaksoja. Nyt satokausi on kuitenkin täydessä vauhdissa Etelä-Suomen rannikkoalueilla, ja maan keskiosissa pääsatokausi on alkamassa. Maamme pohjoisosissa pääsatokausi käynnistyy heinäkuun toisella viikolla, kertoo toiminnanjohtaja Hannu Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta.
20182_51820.jpg
Kompostoinnin syystoimet
Lehdet putoilevat puista, syysleikkauksia tehdään puille ja pensaille, kukkapenkkejä siivotaan… Apua, mitä tehdä kaikelle kasvijätteelle? Syksy saa tosiaan ajattelemaan kompostin tarpeellisuutta. Maatuvat kasvinjätteet onkin näppärää viedä pihan perälle muuttumaan arvokkaaksi mullaksi tai katteeksi, eikä täyttämään roskista tai viereistä tyhjää tonttia.
20227_79061.jpg
Ryhmäruusut
Ryhmäruusut ovat arvokkaiden paikkojen katseenvangitsijoita, jotka kukkivat heinäkuusta pitkälle syksyyn. Ne ovat melko vaativia kasvupaikan ja hoidon suhteen, mutta palkitsevat huolellisen hoidon. Ryhmäruusut muistuttavat kaupassa myytäviä leikkoruusuja ja ovatkin näyttävimmillään ryhmään istutettuina.
202312_83324.jpg
Tulppaaneilla piristystä päivään
Kotimaisia tulppaaneita on ollut tarjolla jo marraskuulta lähtien, mutta vasta joulun jälkeen Suomen suosituimman leikkokukan määrät alkavat kasvaa voimakkaasti.Suomalaiset ovat olleet vuosikymmeniä asukaslukuun suhteutettuna maailman ahkerimpia tulppaanien ostajia. Tulppaani on leikkokukista ylivoimaisesti kaikista tärkein viljeltävä. Meillä niitä hyödetään kukkaan vuosittain noin 60 miljoonaa kappaletta; määrä vaihtelee hieman pääsiäisen sijoittumisen mukaan.
20228_79416.jpg
Millainen pikkupuu on Moskovan Kaunotar? Asiantuntija vastaa
Minkä kokoiseksi Moskovan Kaunotar puu kasvaa? Voiko sitä leikata niin, että se ei kasva yli 3-metriseksi. Miten ja millloin? Millaista multaa ostan, kun istutan? Käsitin, että puuvarsi ei enää kasva, vain oksat, olenko oikeassa? Löytyykö mitään kuvia täysikasvuisesta puusta? Kukinnoista kyllä löytyy.
Luonnonkasvit kotipihassa
Luonnonkasvit kotipihassa?
Kasveja rakastava retkeilijä saattaa löytää pieniä alkuja tienvarsilta, metsäpoluilta ja jopa matkoilta. Mutta onko niiden kerääminen sallittua? Entä kuinka hyvin luonnonkasvit viihtyvät puutarhassa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton