• Etusivu
  • Hoitotyöt

Mitä pihan toteutus ja kalustaminen maksaa?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 30.10.2023
202310_83286.jpg

(Kuva: Puutarha.net)

On kyseessä sitten uudisrakennuksen tontti tai valmis puutarha, pieni rivitalon piha tai suurempi tontti, niin työtä, aikaa ja rahaa sen rakentaminen ja kunnossapito varmasti vaatii. Uudistontilla ja valmiissa puutarhassa lähtökohdat ovat tietenkin erilaiset, mutta tavoite on aina sama: pihan tulee olla toimiva sekä turvallinen ja tietenkin käyttäjiensä tarpeita vastaava. Tontin koolla ei näihin tavoitteisiin ole vaikutusta, vaan ne ovat samanlaiset niin isolla kuin pienelläkin tontilla; vain kustannusten määrä muuttuu. Hyvin suunniteltu ja huolella toteutettu piha kestää aikaa ja on helppohoitoinen sekä viihtyisä. Kaunis pihapiiri nostaa myös koko kiinteistön arvoa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Hyvän pihasuunnitelman avulla pihasta saadaan kerralla toimiva ja viihtyisä. Pihasuunnitelma säästää aikaa, vaivaa ja rahaa karsimalla esimerkiksi vääriä kasvi- tai materiaalihankintoja ja epäonnistuneita kokeiluja. Suunniteltua pihaa on helppo hoitaa, kun eri toiminnoilleon varattu riittävästi tilaa ja kasvitkin viihtyvät, kun ne on istutettu oikeille paikoille niille sopiviin olosuhteisiin.

Pihasuunnitelmien hinnat vaihtelevat suuresti. Hintaan vaikuttaa paitsi pihan koko ja laajuus, myös suunnitelman yksityiskohtaisuus ja suunnitteluun käytettävä aika, suunnittelijan koulutus ja kokemus. Suuntaa antava hinta esimerkiksi luonnossuunnitelmalle, jossa on esitetty pihan tilat ja toiminnot sekä istutukset alueittain, on tontin koosta riippuen 800–1 500 €.

Maaston muotoilu (1 000–10 000 €)

Maaston muotoilulla rakennetaan pihaan tasoeroja tai tasoitetaan niitä, pengertämällä saadaan jopa lisää käyttökelpoisia neliöitä. Muotoiluilla voidaan häivyttää ikäviä näkymiä tai nostaa joidenkin tärkeiden kohteiden huomioarvoa. Kallistuksilla tyypillisesti myös ohjataan sadevesien valumista haluttuihin suuntiin ja kohtiin, pois rakennuksen läheltä ja oleskelualueilta. Myös tontin kulkuväylät sanelevat maaston muotoilutarpeita ja -mahdollisuuksia.

(Kuva: Puutarha.net)
(Kuva: Puutarha.net)

Maaston uudelleenmuotoilun suunnittelua varten olemassa olevan maaston korot kannattaa mitata ja piirtää korkeuskäyrästöksi asemakaavaan. Kuivatusta tai pintavesien keräämistä varten on tunnettava erilaiset maalajit sekä niiden läpäisevyys.

Jotta nurmialueesta saadaan kaunis ja kestävä, tulee pohjatyöt tehdä huolella. Nurmialueen koosta riippuen siirtonurmen hinta on noin 3–9 €/m2, ilman rahtikuluja. Valmisnurmikon hinta vaihtelee alueittain.

Erilaiset rakenteet ja rakennukset (500–20 000 €)

Pihan kulkuväylät pinnoitetaan usein betonikivillä, mutta mainioita vaihtoehtoja ovat myös kestävä ja muodoiltaan mielenkiintoinen luonnonkivi tai perinteinen sorakäytävä. Asfaltti on myös paikassaan toimiva ja helppohoitoinen pohja.

Erilaiset muuriratkaisut tai verhoillut istutusaltaat, köynnöstuet ja pergolat luovat pihaan ryhtiä ja näyttävyyttä. Pihalle tarvitaan myös päärakennuksen tyyliin sopivan autotallin lisäksi kenties pyörä- ja jätekatos, kesäkeittiö ja säilytysvaja. Postilaatikollekin voi suunnitella kauniin katoksen. Pieni vesiaihesolisevan äänen kera luo mukavaa tunnelmaa. Kasvihuoneen sijoitukselle on omat vaatimuksensa.

Pihan tilanjaossa on syytä ottaa huomioon myös mahdolliset runsaslumiset talvet; kulkuväyliltä pois kolattu lumi pitää saada mahtumaan omalle pihalle paikkaan, missä se ei aiheuta harmia kasveille eikä vaikeuta pihassa liikkumista. Myös katoilta putoava lumi kannattaa ottaa huomioon.

Tontin rajat voidaan osoittaa erilaisilla aidoilla tai kasvillisuusvyöhykkeillä. Ennen aidan pystytystä pitää selvittää, mitä määräyksiä kaavoitetulla alueella on.

(Kuva: Puutarha.net)
(Kuva: Puutarha.net)

Pihapiirin valaistus (600–2 000 €)

Suomen kesä ei juuri keinovaloa tarvitse, mutta aikainen kevät ja etenkin myöhäinen syksy ja sysipimeä talvi kaipaavat valaistusta. Se on tärkeää turvallisen kulkemisen ja viihtyisyyden kannalta. Pihapiiri kaipaa valoa niin kulkureittien varsille kuin rakennuksiinkin.

Vinkki: Uuden talon suunnitelmiin kannattaa sisällyttää myös pihan valaistussuunnitelma, joka voi kuulua osana pihasuunnitelmaan. Näin jo rakennusvaiheessa – eli muiden sähkötöiden yhteydessä – voidaan tehdä tarvittavat putkitukset ja kaapeloinnit, ja säästytään myöhemmin turhalta nurmikon auki repimiseltä.

Oleskelualue ja leikkipaikka (400–10 000 €)

Oleskelualueen viihtyvyyteen ja toimivuuteen kannattaa panostaa. Terassinkoko kannattaa pohtia: liian pieni ei toimi ja liian suuri vie tilaa muulta pihalta. Eri kalusteiden, kuten pöytäryhmän ja grillin, pitää mahtua terassille ongelmitta. Valokate terassin yllä antaa suojaa niin paahtavalta auringolta kuin sadekuuroiltakin. Lasitettu terassi on lähes ylellisyyttä: siellä voi vilvoitella saunan jälkeen, ihastella syysmyrskyn riehumista ja vaikka talvettaa kasveja.

Terassin hinnaksi voi arvioida:

  • Ilman kaiteita 72 e/m2
  • Puukaiteet 92 euroa/jm

Esimerkiksi 15 m² terassi ilman kaiteita maksaa noin 1 100 €, kaiteiden kanssa 1 400 €.

Kalusteet

  • Grillin hinta on riippuvainen siitä, teetkö sen itse vai ostatko kaupasta. Hinta on muutamista sadoista euroista tuhanteen euroon.
  • Ruokailuryhmän hinta voi sopivassa tarjouksessa olla alle 100 € ja parhaassa tapauksessa 500–700 €.
  • Aurinkotuolin ja aurinkovarjon saa halvimmillaan muutamalla kympillä.
  • Lasten leikkipaikan hinta riippuu kalustuksesta. Hiekkalaatikon saa alle satasella, keinun ja kiipeilytelineen hinnaksi 150–2000 € laadusta riippuen.
(Kuva: Puutarha.net)
(Kuva: Puutarha.net)

Palkkaatko alan ammattilaisen?

Mikäli omat taidot, voimat tai aika eivät riitä, puutarhan saa tilattua myös valmiiksi asti tehtynä. Hintahaarukka on kuitenkin laaja, sillä kustannukset riippuvat lähtökohdista sekä materiaaleista, joita pihaan halutaan. Jotkut pihasuunnittelijat toimivat yhteistyössä viherrakentajien kanssa ja saat halutessasi tilattua osan pihan rakentamisesta tai koko pihan rakennustyön avaimet käteen -periaatteella. Vanhemman pihan kunnostaminen maksaa noin 5 000–15 000 euroa ja pihan rakentaminen täysin valmiiksi 20 000–40 000 euroa.

Pihasuunnittelija mukaan jo alkumetreillä

Mitä viherrakentaminen on?

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Punainen isohapero metsässä
Isohapero
EsiintyminenKaikkialla maassamme voi törmätä isohaperoon. Sieni viihtyy soisessa ja havupuisessa maastossa. Hapero kasvaa äkäiseen tahtiin. Senpä vuoksi siitä saadaan vuosittain runsas sato. Isohapero on maastossa yksinään, mutta voi kasvaa myös useamman sienen ryppäässä. Isohaperon ohi ei juuri voi kulkea, sillä on se verran huomiota herättävä väritys lakissaan. Isohaperolla ja tulipunahaperolla on molemmilla punaiset lakit. Isohaperolla lakki on kellertävän punainen ja tulipunahaperon lakki on sinertävänpunainen. Jos sienet sekoittaa toisiinsa, ei hätää, sillä kumpikaan ei ole myrkyllinen.
20195_57907.jpg
Tavoitteena ihana piha, helppohoitoinen ja persoonallinen
Omannäköinen, näyttävä ja silti helppohoitoinen piha on monen omakotiasujan toiveena, mutta tavoitteet tuntuvat karkaavan ja olevan ristiriidassakin keskenään. Voiko helppohoitoinen olla persoonallinen? Tai näyttävä helppohoitoinen?
20213_69397.jpg
Kotimainen humala kiinnostaa useita toimijoita
Kotimainen humala kiinnostaa niin panimoita kuin viljelijöitäkin. Luonnonvarakeskus (Luke) tutki tuhat kansalaisten lähettämää näytettä suomalaisista humalista, joista parikymmentä on valittu viime syksynä alkaneeseen viljelykokeeseen. Osaa valituista humalista on käytetty oluen, siman tai sahdin valmistuksessa vuosikymmeniä.
20218_72067.jpg
Siementen kylväminen on hauskaa
Useimmat monivuotiset kasvit kukkivat vasta kylvöä seuraavana vuonna, jotkut aikaisin kylvettyinä jo samana kesänä. Yleensä perennat kylvetään maalis-heinäkuussa, mutta yhtä hyvin ne voi kylvää juuri ennen talven tuloa!
200910_19114.jpg
Astiataimet sopivat syysistutukseen
Yöt ovat jo viilenneet ja syksyiset tuulet puhaltelevat, mutta syysistutuskausi jatkuu niin kauan kuin maa on sula.Syksy on hyvää aikaa istuttaa uusia kasveja pihaan. Lehtipuita ja pensaita voi istuttaa niin kauan kuin maa on sula. Etelässä maa on sula yleensä marraskuulle asti ja pohjoisemmassa lokakuun puoliväliin. Maa on siis lämmin vielä pitkään ja myös syksyn kosteus helpottaa taimien juurtumista ja kasvuunlähtöä. Syksyllä istutetut taimet lähtevät keväällä nopeasti kasvuun heti ilmojen lämmetessä ja valon lisääntyessä sekä hyödyntävät mainiosti kevätkosteuden.
202111_73591.jpg
Brabant-tuijien pelastusoperaatio
Lukija kysyy: "Voinko jotenkin auttaa vielä elokuun lopulla aidanteeksi istuttamiani 27 Brabant-tuijaa, sillä ne alkoivat hiljalleen "ruskistua"? Kastelinkin kuivalla säällä, joten ilmiöin ei pitäisi johtua kuivuudesta. Voiko jokin lannoite tai muu vielä pelastaa tilanteen? Olivat 80 cm kokoisia. Maa on aika savinenkin paikoin tuossa, mutta niin ollut meillä muuallakin, jonne olen tuijia istuttanut. Nekin kyllä ensin hiukan "nyyrynneet", mutteivät noin ruskeiksi menneet."

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton