• Etusivu
  • Kasvillisuus

"Nuku, tee työtä, käy lenkillä, toista"

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.10.2024
202112_74209.jpg

Kuva: Shutterstock

Covid-19, tutummin koronavirus, on koetellut maailmaa kahden vuoden ajan. Tauti saapui Suomeen alkuvuodesta 2020. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräsi toistamiseen muistoja korona-ajasta vuosi ensimmäisten rajoitusten asettamisen jälkeen.

SKS sai syksyllä 2021 päättyneeseen Koko vuosi koronaa -muistitietokeruuseen yhteensä 103 vastausta. Keruu oli jatkoa vuosi aikaisemmin järjestetylle Koronakevät-keruulle.

Otsikon mukainen toimintakaava kuvaa monien suomalaisten elämää myös ilman poikkeusoloja, mutta mitä tapahtuu, kun työpaikka siirretään toimistolta makuuhuoneen nurkkaan ja lenkkipolulla käydään tavanomaisesta poiketen yksin?

Ihmiset ovat erilaisia ja toisistaan eriävät myös kokemukset korona-aikana. Kokemuksissa on nähtävillä niin ikään korostunutta vapaa-ajan hyödyntämistä ja hyvinvointia, mutta myös pelkoa. Toiset ovat jääneet neljän seinän loukkuun aivan konkreettisesti, mutta myös päänsä sisällä, kun toiset taas ovat nauttineet esimerkiksi uusista tavoista rinnastaa työ- ja vapaa-aika.

<p data-block-key="dl5sd">Kuva: Shutterstock</p>
Kuva: Shutterstock

– Olimme tulleet maaliskuisena viikonloppuna mökille, pelottihan se näkymätön vaara, joka saattoi tarttua ilman välityksellä. Kaikki neljä lastamme perheineen olivat puomin takana Uudellamaalla. Olimme tuoneet mökille myös television. Karmeat dokumentit Wuhanista suojavarusteisista hoitajista ja ruumiskasoista hirvittivät. Ministerimme tummissa vaatteissaan tiedotustilaisuuksissa etäällä toisistaan tuntuivat painajaisunelta. Päivät kuluivat joten kuten, mutta öisin iski kauhu. Kuolisimmeko kaikki? Pari hyväkuntoista nuorta tuttuamme oli jo sairaalassa, toinen teho-osastolla. Emmekö enää koskaan tapaisi lapsiamme? Olisi vielä paljon sanottavaa.

– Oma perheeni on säästynyt koronasairastumiselta ja kokonaisuudessaan vuosi on ollut sangen mukava. Tämä on se vuosi, kun on saanut levätä enemmän. On saanut herätä paljon myöhemmin aamulla, kun aikaa ei kulu työmatkoihin. Työpäivän jälkeen on enemmän vapaa-aikaa, kun työmatkaa ei ole. Työn puolesta omalla tavallaan väsyttävää, vaikka välillä mukavaakin, matkustamista ei ole ollut koronan aikana juuri ollenkaan. Sekin on lisännyt omaa jaksamista ja hyvinvointia.

<p data-block-key="kn78g">Kuva: Shutterstock</p>
Kuva: Shutterstock

Yleinen ja yhteinen kokemus tapahtumista on jonkinlainen surrealismin tunne. Ihmiset toimivat poikkeustiloissa poikkeavalla tavalla, ja niin on ollut myös koronapandemian kanssa. Oudolta tuntuneet uudet tavat ja harrastukset ovat saaneet rinnallensa vastustusta ja usein on julkisestikin keskusteltu esimerkiksi yksilön itsemääräämisoikeudesta. Vastakkainasettelua ovat aiheuttaneet niin kokoontumisrajoitukset ja nenä-suu-maskit kuin rokotteetkin.

– Syyskuussa 2021 ravintolavaunuun tuli henkilö, jolla oli maski kasvoilla, mutta kun kuulutuslaitteista tuli "koronakuulutus", jossa mainittiin myös maskipakko, nainen alkoi kovalla äänellä protestoimaan ettei mitään pakkoa voi olla eikä ketään voi pakottaa käyttämään maskia. Uimahallissa kohtasin henkilön, jolla oli täysin vastakkainen asenne maskeihin. Hänellä oli maski kasvoillaan uima-altaassa, kun hän teki virtuaalivesijumppaa. En ole koskaan aiemmin nähnyt uima-altaassa kenelläkään maskia.

– Kauhistuneena olen kuunnellut rokote- ja koronavastaisten ihmisten puheita, julistusta "keksitystä massahysteriasta" yms. Kuinka normaalin älykkäinä pitämäni ihmiset ovat hurahtaneet tiedevastaisiksi ja jättäneet rokotteet ottamatta. Ihan siis älykkäät ihmiset!

<p data-block-key="gio0q">Kuva: Pixabay</p>
Kuva: Pixabay

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti Koko vuosi koronaa -muistitietokeruun 12.3.–15.10.2021. Vastaukset on arkistoitu SKS:n arkistoon.

Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiedote 14.12.2021

Kasvillisuus
asuminen
ideat
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202110_73147.jpg
Klassikkoruokaa uudella tapaa: kokeile tällaista uunikalaa
Uunikala, etenkin uunilohi, on klassikkoruoka. Työvaiheita on vähän, kala kypsyy uunissa ilman, että sen eteen tarvitsee tehdä juuri mitään, ja liesi pysyy vapaana lisukkeiden tekoa varten. Jos perinteinen uunilohi kuuluu arjen perusruokiin, voi siihen kuitenkin huomata kyllästyvänsä. Näillä vinkeillä ja uusilla ideoilla uunikalasta tulee taas takuuvarma kotikeittiön hitti!
202110_73143.jpg
Kalaa monella eri tapaa: nappaa herkulliset reseptit ja nauti
Olet varmasti monesti kuullut vanhemmilta sukupolvilta perimätietona, kuinka ennen vanhaan sesonkiajattelu oli osa arkea. Nykyään erilaisia kasviksia ja muita raaka-aineita tuodaan ulkomailta runsain määrin ja lähes kaikkea on saatavilla ruokakaupoissa ympäri vuoden. Sesonkeja ja satokausia ei aina tule muistaneeksi, mutta ilmasto- ja lähiruokatrendien myötä vanhan kansan sesonkiajattelu on nyt trendikkäämpää kuin koskaan.
huoneen kuvan yli maalataan telalla uutta huonetta
Mitä remontit oikeasti kannattavat ennen asunnon myyntiä ja mitkä remontit kannattaa välttää?
Kun olet myymässä kotiasi, remonttien tekeminen voi tuntua houkuttelevalta tavalta parantaa asunnon arvoa ja tehdä siitä ostajille entistä houkuttelevamman kohteen. Toisaalta voi olla vaikea arvioida, mitkä muutokset todella nostavat kodin hintaa ja mitkä taas voivat olla turhia kustannuksia. Remontit vaikuttavat merkittävästi asunnon myyntihintaan, mutta kaikki parannukset eivät aina tuota odotettua vastinetta. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitkä remontit voivat nostaa kodin arvoa ja myytävyyttä sekä mitkä kannattaa jättää väliin, jotta et tekisi turhia investointeja, jotka eivät maksa itseään takaisin.Jos siis olet myymässä kotiasi tai haaveilet talon ostamisesta, tämä artikkeli saattaa auttaa sinua tekemään järkeviä valintoja remonttien suhteen. Lue eteenpäin, niin kerromme myös, miksi avoimuus on avain onnistuneeseen talon myyntiin ja kuinka välttää mahdolliset oikeudelliset sekä rakenteelliset ongelmat, jotka voivat kaataa asuntokaupan.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
Tryffelit ovat kalliita herkkuja
Tryffeliä voi kasvattaa myös itse - lue lisää!
Tryffeli tunnetaan ainutlaatuisesta ja herkullisesta maustaan, ja ravintolat ympäri maailmaa tarjoavat sitä monin eri tavoin. Suomessa kiinnostus tryffeleihin ja niiden viljelyyn on kasvanut merkittävästi. Vuonna 2012 Juvan Tryffelikeskuksessa korjattiin ensimmäinen sato tarhatuista tryffeleistä. Nykyään Suomessa on 33 tryffelitarhaa, joista yksi sijaitsee presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa. Tryffelin kasvatus on mahdollista myös kotipuutarhassa; se vaatii sopivat taimet, kärsivällisyyttä ja hieman onnea.
20221_74399.jpg
Haahkakanta vähenee - haahka ei enää hyödy ilmaston lämpenemisestä
Helsingin yliopiston tutkimusten mukaan haahka ei enää hyödy ilmaston lämpenemisestä, sillä lisääntyneet petomäärät vaikuttavat lajin pesintään entistä voimakkaammin. Tämä selittää haahkakannan viimeaikaista dramaattista vähenemistä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton