• Etusivu
  • Kasvillisuus

Piha kuntoon OSA 1/6: Katse puihin

Tiina Painokallio
Päivitetty 02.03.2025
father-helping-daughter-climbing-a-birch-trunk-in-2024-09-17-05-19-44-utc

Tarkastele tontillasi olevia (ja myös rajan lähellä kasvavia) puita "sillä silmällä". Voivatko jotkut puut aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa ihmisille tai kiinteistölle? (Kuva: Envato)

Uudet kiinteistön omistajat ‒ ja jotkut jo pidempäänkin sillä asuneet ‒ kaipaavat helposti konkreettisia neuvoja pihapiirinsä kunnostamiseen. Tähän tarpeeseen vastaa Piha kuntoon -artikkelisarja, jonka ensimmäisessä osassa pidämme nenännipukan ylpeästi ylöspäin ja kiinnitämme katseemme puihin.

Katse puihin

Rakennusten ympärillä kannattaa jo salaojaputkiston takia säilyttää useamman metrin väli puustoon, jos vain mahdollista. Eikä ole mukavaa, jos myrsky kaataa oman (tai naapurin) puun rakennustesi päälle. Myös kookkaat, kuivat oksat saattavat pudotessaan osua rakenteiden tai jopa huono-onnisen asukkaan päälle. Tällaiset uhkatekijät kannattaa minimoida.

Muista kuitenkin, että asuinpaikkakunnallasi voi olla puiden kaatoa rajoittavia ohjeita.

Onko puissa kuolleita, kuivia tai vahingoittuneita oksia? Ne voit huoletta poistaa. Pyri aina siistiin leikkausjälkeen, niin haavapinta paranee hyvin. Kun tunnistat puulajin, niin voit tutustua lajikohtaisiin hoito-ohjeisiin.

Tunnistatko kaikki pihan puut?

Siitä päästäänkin tärkeään kysymykseen: tunnistatko mitä puita pihassasi kasvaa? Jotta voisit tarkastella puiden kasvutapaa ja -mallia, tai pohtia puiden leikkaamista tarkemmin, niin sinun tulee tietää puun laji. Lajintunnistuksessa apunasi on mm. Puutarha.netin Kasvikortisto (linkistä näet kaikki kortiston puut kuvahakuna). Myös Keskustelupalstan Puut-osiossa käydyt keskustelut mm. puiden tunnistamisesta ja ulkoasusta auttavat lajien tunnistamisessa. Molemmista paikoista löytyy myös lajikohtaisia hoito-ohjeita.

Niin havu- kuin lehtipuutkin kasvavat toki automaattisesti luonnolliseen muotoonsa, mutta joskus niitä pitää myös auttaa. Esimerkiksi 1. kuusiaita on leikattava muotoonsa, 2. omenapuiden latvus pidettävä avoimena ja sopivan korkuisena. Joskus saattaa myös käydä niin, että puu vahingoittumisen tai muun syyn takia alkaa kasvamaan epätyypilliseen muotoon - tai puun halutaan jostain syystä kasvavan tiettyyn suuntaan, niin niiden kasvua tulee hoitoleikkauksin.

Puiden leikkaaminen: milloin puita voi leikata?

Puut leikataan yleensä varhain keväällä (mahlaa vuotavat syksymmällä). Yleensä sisäänpäin kasvavia oksia sekä kilpalatvoja voidaan poistaa ja liian pitkiksi venahtaneita oksia hieman typistää. Runkoa voi myös paljastaa (myös ruohonleikkuu onnistuu paremmin) poistamalla alimpia oksia runkoa myöten pois. Mitä pienempinä oksat poistetaan, sitä paremmin ja nopeammin haavapinta umpeutuu. Joillakin lajeilla on omat ohjeensa leikkausajankohdan ym. suhteen, joten lajikohtaisten ohjeiden kertaaminen kannattaa kyllä.

Tarkista myös, onko puilla tilaa kasvaa. Puut tarvitsevat tilaa ja valoa ympärilleen kasvaakseen sopusuhtaiseksi ja pysyäkseen elinvoimaisena ja terveenä. Mikäli puiden välissä ei ole kuin metri pari väliä, niin aivan pieniä koristepuita lukuunottamatta se on liian vähän (havuaidat ovat toki asia erikseen). Puiden harventaminen antaa jäljelle jätettäville yksilöille mahdollisuuden voida jatkossa paremmin; valoa riittää ja ilmankierto paranee. Lajintuntemuksesta on hyötyä, jotta puulle osaa varata sopivan tilan.

<p data-block-key="zk3yy">Pihassa kannattaa tarkkaan suunnitella etukäteen, millaisia puita siellä haluaa kasvavan. (Kuva: Envato)</p>
Pihassa kannattaa tarkkaan suunnitella etukäteen, millaisia puita siellä haluaa kasvavan. (Kuva: Envato)

Kaipaisitko pihaasi lisää puita?

Lajeissa riittää valinnanvaraa ja hedelmäpuunkin voi istuttaa ihan vain koristepuuksi. Tutustu lajeihin ja istuta uusi puuntaimi pihallesi. Muista valita valo-oloiltaan sopiva paikka ja huomioida puun vaatima tilantarve (aikuisena yksilönä).Vai onko niin, että pihasi kaipaa lisää puita? Piha ilman puita on kovin irrallinen ja paljas. Jo yksi, hieman kookkaammaksi kasvava puu tuo pihaan ryhtiä ja kytkee sen talon kanssa kokonaisuudeksi. Puilla saadaan myös varjoa aurinkoiselle pihalle, sekä tuulen- ja näkösuojaa. Täydentäisitkö pihaasi vaikka koivuilla tai havupuilla?

Ohje

Ohje

Lue koko Piha kuntoon -sarja!

Artikkelisarjan toisessa osassa katselemme siis suoraan eteenpäin ja käännämme päätämme vaakasuoraan ympäri; miltä pensaat näyttävät?

Artikkelisarjan muut osat:

OSA 1/6: Katse puihin (Tämä artikkeli)
OSA 2/6: Pensaat siisteiksi
OSA 3/6: Nurmimatto reheväksi
OSA 4/6: Hyötypuutarhan parannus
OSA 5/6: Kukkapenkit kauniiksi
OSA 6/6: Katse kokonaisuuteen

Kasvillisuus
kasvit
puut
pihatyöt
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20223_77321.jpg
Kehitä pihaa – hyvin suunniteltu ympäristö ilahduttaa kaikkia
Asukkaiden tarpeisiin vastaava, toimiva piha on parhaimmillaan olohuoneen jatke, jossa viihtyvät muutkin kuin intohimoiset puutarhaharrastajat. Asukkaiden kiinnostuksen kohteet määrittelevät paljon tilankäyttöä – satsataanko oleskeluun, harrastuksiin, kasvillisuuteen, helppohoitoisuuteen. Suunnitelmallisuuden avulla piha saadaan kestämään aikaa ja myös pakolliset toiminnot sujuvat.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20227_78485.jpg
Tunnista siitepölyallergian oireet ja sen laukaisija
Siitepölyallergian oireet liittyvät yleensä tiettyyn aikaan, eikä diagnoosiin välttämättä tarvita tutkimuksia. Tällaisia selvästi siitepölyaikaan ajoittuvia, lieviä oireita voidaan turvallisesti lievittää itsehoidolla.
20087_11798.jpg
Painolastikasveille omat alueet
Reposaaren Konepajanrannan loma-asuntomessualueelle on rakennettu kaksi uutta puistoa Kelponpuisto ja Eikanpuisto. Niitä rakennettaessa on muistettu myös saaren luontoon kuuluvia harvinaisia painolasti- eli paarlastikasveja.Puistot on nimetty syntyperäisten reposaarelaisten Kelpo Gröndahlin ja Eino Grönin mukaan. Molemmat olivat painijoita, Gröndahl olympiavoittaja, kansanedustaja ja kunnallispoliitikko. Eino Grönin tuntee koko Suomen kansa laulajana ja viime vuoden Iskelmä-Finlandian voittajana. Puistoissa on purjelaivavakaudella saarelle kulkeutuneita, muualla maassa harvinaisia kasveja varten kaksi erillistä aluetta.
20174_48817.jpg
Harmittaako härme?
Härme saa uudet tiili- tai betonipinnat näyttämään ikäviltä. Pintaan ilmestyvä vaalea, laikukas tai harsomainen kerros harmittaa varsinkin uuden pihan omistajaa.
20241_83361.jpg
Pensaiden istutusetäisyydet
Pensaan kasvutapa ja -korkeus on syytä tuntea, jotta välttyy turhilta yllätyksiltä. Pensasaita voi olla vapaasti kasvava aidanne tai halutun muotoiseksi ja korkuiseksi leikattu, säännöllisen muotoinen aita. Pensasaidan perustamiseen kannattaa käyttää avojuurisia taimia, jotka istutetaan lehdettöminä keväällä tai syksyllä. Ne myydään edullisissa nipuissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton