• Etusivu
  • Kasvillisuus

Salaattibaarista pöytään

Rakentajan toimitus
Päivitetty 30.01.2024
20157_43990.jpg

Vasta poimittu ´Signorella´

Kauppojen salaattitiskit ovat kirjavanaan lajikkeita, mutta...

...ne eivät vedä vertoja salaattibaarille, joka sijaitsee omalla pihalla tai parvekkeella!

Artikkeli julkaistu aikaisemmin Kodin kuvalehti 1 puutarhassa -erikoisjulkaisussa 2014

Kuvat Hanna Marttinen ja Kekkilä

Salaatit ovat aloittelevan keittiöpuutarhurin parhaita kavereita. Sato on lähes varma ja sitä saa koko kesän. Oman pihan viljelylaatikosta tai parvekkeelta saat aitoa lähiruokaa. Salaattia kannattaa syödä paljon, kun sato on parhaimmillaan. Korkeaksi kasvaneen tai kukintaa aloittelevan salaatin maku huononee.

Tutustu eri salaatityyppeihin!

Rucolat ja vuonankaali antavat maukasta lisäpotkua salaatteihin jo alkukesällä. Keskikesällä nautitaan kerä- ja sidesalaateista. Loppukesästä ja pitkälle syksyyn voidaan kerätä myöhemmin kylvettyjä aasialaisia salaattivihanneksia, friséetä ja sikuria. Ne sietävät hiukan pakkastakin. Aasialaiset salaattivihannekset sopivat myös alkukesään, mutta Suomen keskikesä on niille jopa liian lämmin. Ne venähtävät pitkiksi ja menettävät hyvän makunsa. Kesäisen salaatin mausteeksi käyvät tuoreet yrtit kuten tilli, persilja, minttu ja basilika.

Lue lisää yrteistä

Keräsalaatti ´Batavia Canasta´
Keräsalaatti ´Batavia Canasta´
Sidesalaatti ´Chartnell´
Sidesalaatti ´Chartnell´

Omassa salaattibaarissa ei tarvitse kantaa huolta pölystä ja ilmansaasteista, kunhan viljelet puhtaassa mullassa ja huuhtelet pois sateen piiskaaman mullan ennen käyttöä. Loppukaudesta etanat saattavat löytää salaattipenkin, joten napsi ne heti nähdessäsi pois.

Salaatit kasvavat erinomaisesti parvekelaatikossa tai ruukussakin. Liikakastelun välttämiseksi ruukun pohjassa pitää olla reikä tai astian pohjalla salaojitus. Toisaalta riittävä kastelu on tärkeää, koska laatikkokasvit eivät saa vettä maasta. Altakastelulaatikko helpottaa urakkaa. Salaatin istutukseen riittää 20 senttiä syvä astia. Periaatteessa astiaksi sopii niin saviruukku, vanha kattila kuin muovilla vuorattu pajukorikin.

Jäävuorisalaatti ´Frisée de Beauregard´
Jäävuorisalaatti ´Frisée de Beauregard´
Romaine-salaatti ´Ovired´
Romaine-salaatti ´Ovired´

Muheva alusta

Mullan laadussa ei kannata pihdata, jotta et saa salaattipenkkiisi sitkeitä juuririkkaruohoja. Voit tehdä itse sekoituksen hiekkapitoisesta kaupan kukka- tai puutarhamullasta ja turpeesta. Parvekeviljelyyn sopii myös parvekemulta. Mustaa multaa voi laittaa ruukun pohjalle terästykseksi, mutta sellaisenaan se on turhan vahvaa esimerkiksi yrteille. Laatikkoviljelyssä multaan kannattaa jo istutusvaiheessa sekoittaa vermikuliittia. Se pidentää kasteluväliä.

Keskustelupalstalla paljon juttua myös hyötytarhasta

Kasvikortistossa tietoa vihanneksista ja juureksista

Huomio

Huomio

Näin onnistut!

  • Kylvä salaatit ulos kokopenkkiin tai viljelylaatikkoon maan lämmettyä tai esikasvata sisällä. Peitä siemenet kevyesti. l
  • Salaatti viihtyy auringossa, mutta sietää myös hiukan varjoa. Salaatin kasvupaikalle pitäisi paistaa viisi, kuusi tuntia päivässä.
  • Maan tulee olla kohtuullisen ravinteikasta ja kosteutta pitävää. Kastelu on tärkeää, jos sää tai maaperä eivät ole suotuisia.
  • Salaatti itää melko viileässä. Keskikesällä esikasvatettavalle kylvölle voit antaa muutaman vuorokauden kylmäkäsittelyn jääkaapissa.
  • Viiden sentin mittaiset taimet istutetaan ulos vähintään 15 senttimetrin välein, jos haluat kauniita keriä. Kastele reilusti.
  • Kylvö kannattaa toistaa joka toinen viikko, mikäli toivot saavasi oman maan salaattia tasaisesti koko kesän.
  • Kylvä loppukesästä sikuria ja aasialaisia lehtivihanneksia kuten sareptansinappia, japaninkaalia eli mitsunaa ja pak choita
Mangoldia lavassa
Mangoldia lavassa
Kasvillisuus
yrtit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20096_17225.jpg
Nyt uutta: perunat ja vihannekset
Varhaisperunasatoa pidetään tänä vuonna määrällisesti kohtuullisena. Laatu on hyvä, mutta toukokuun jyrkät säävaihtelut aiheuttivat viljelijöille lisätyötä. Hallayöt jäivät yksittäisiksi ja ne hoidettiin sadetuksin, joten kasvustot eivät vaurioituneet. Ensimmäiset varhaisperunat istutettiin heti pääsiäisen jälkeen ja enimmät viikolla 15.Timo on hallitseva varhaisperunalajike, mutta kesän edetessä tulevat myös siiklit, ariellet, rikeat, veloxit ja amazonet. Varhaisimmat perunat kasvatetaan katteen alla. Varhaisperunaksi kutsutaan peruna-asetuksen mukaan perunaa, jonka kuori irtoaa kevyesti hankaamalla. Ilman harsoa kasvatettua, ohutkuorista, varastoimatonta perunaa kutsutaan kesäperunaksi. Peruna-asiantuntijoiden nimikkeistössä uutta perunaa ovat uuden sadon tuontiperunat.
20076_5367.jpg
Maistuvat perunat ja vihannekset nyt avomaalta
Varhaisimmat, maaliskuun loppupuoliskolla istutetut perunat saatiin touko-kesäkuun vaihteen juhlapöytiin. Kesäkuun puolivälissä uusien perunoiden ja kasvisesikoisten esiinmarssi vauhdittuu rivakkaan tahtiin, kun huhtikuussa maahan laitettua satoa korjataan. Oman maan kesäsato ansaitsee tulla huomatuksi. Kannattaa keskittyä erityisesti makuihin nyt, kun erityismakujen aika on.
20106_22313.jpg
Nyt uutta: perunat ja vihannekset
Varhaisperunasatoa pidetään tänä vuonna määrällisesti kohtuullisena. Laatu on hyvä, mutta toukokuun jyrkät säävaihtelut aiheuttivat viljelijöille lisätyötä. Hallayöt jäivät yksittäisiksi ja ne hoidettiin sadetuksin, joten kasvustot eivät vaurioituneet. Ensimmäiset varhaisperunat istutettiin heti pääsiäisen jälkeen ja suurin osa viikolla 15.Timo on hallitseva varhaisperunalajike, mutta kesän edetessä tulevat myös siiklit, ariellet, rikeat, veloxit ja amazonet. Varhaisimmat perunat kasvatetaan katteen alla. Varhaisperunaksi kutsutaan peruna-asetuksen mukaan perunaa, jonka kuori irtoaa kevyesti hankaamalla. Ilman harsoa kasvatettua, ohutkuorista, varastoimatonta perunaa kutsutaan kesäperunaksi. Peruna-asiantuntijoiden nimikkeistössä uutta perunaa ovat uuden sadon tuontiperunat.
20084_9973.jpg
Kurkkuherkkuja keväisesti ja raikkaasti
Kurkku kuuluu samaan sukuun melonien, kurpitsojen ja eksoottisen hedelmän kivanon kanssa. Se on kotoisin Pohjois-Intiasta Himalajan juurelta. Nykyisin viljeltävät miedot kurkkulajit on jalostettu siellä kasvavista villikurkuista.Kurkku on vihanneksista yksi vesipitoisimmista, joten sen energiapitoisuus on pieni, samaa luokkaa jäävuorisalaatin kanssa. Kurkku on mitä mainioin valinta painonhallintaan. Kurkusta ruoka saa volyymiä ja vatsa kylläisyyden tunnetta. Kurkku keventää ja raikastaa ruokavalion.Kurkku on maukasta ja virkistävää vettä pureskeltavassa muodossa. Lisäksi se sisältää jonkin verran vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, esimerkiksi kaliumia. Rasvaa kurkku ei sisällä juuri lainkaan ja sokeriakin vain nimeksi.
20093_15698.jpg
Yrtit maustavat ja hoitavat
Yrttien kasvihuoneviljely on mahdollistanut sen, että tuoreita yrttejä on saatavana kautta koko vuoden. Vaikka tuoreyrttien käyttö on viimeisten kymmenen vuoden aikana nelinkertaistunut aiempaan verrattuna, kasvupotentiaalia on edelleen runsaasti. Uusimman tutkimuksen mukaan 57 prosenttia talouksista ilmoitti ostaneensa viime vuonna vähintään yhden kerran tuoreyrttejä. Loppuosa talouksista ei ostanut tuoreyrttejä kertaakaan.Tuoreiden makujen lisäksi yrtit antavat ruokiin värikkyyttä ja houkuttavaa tuoksua. Alkujaan yrtit ovat olleet kysyttyjä nimenomaan lääkinnällisten ominaisuuksiensa takia. Nykytutkimus vahvistaa yrttien terveysvaikutukset. Yrteissä on paljon fenolisia yhdisteitä kuten yleensäkin kasviksissa. Yrteistä voi saada apua pikkuvaivoihin, kuten sitruunamelissasta helpotusta yöunen saantiin ja mintusta ruoansulatukseen. Timjami tehoaa yskänärsytykseen ja rosmariini karheaan kurkkuun. Voi yrteillä virkistäytyä ulkoisestikin: lisää rosmariinia saunassa löylyveteen ja timjamia jalkakylpyyn.
19_P_130580_1.jpg
Näin saat luumu- tai kriikunapuun leviämisen kuriin ‒ Asiantuntija vastaa
Tämmöiset puut, jotka tekevät valtavasti juurivesoja, ovat tietysti tosi ongelmallisia. Niin kauan kun juurivesat ovat nurmikolla, tekee nurmikon leikkuri työnsä ja ne eivät pääse kasvamaan. Juurivesat ovat kyllä aika hanakoita kasvamaan ja niiden kanssa saa olla tarkkana, mutta nurmikon leikkaaminen pitää ne kyllä aisoissa.Entäs sitten, jos ne pääsevät sinne kukkapenkkiin? Sepä onkin ongelmallisempaa. Siihen ei ole oikeastaan mitään muuta apua kuin sitkeä leikkaaminen. Eli aina kun uusi juurivesa lähtee puskemaan päätänsä, niin naps poikki. Näihin ei voi käyttää esimerkiksi glyfosaattia, eli Roundupia tai tämän tyyppistä ainetta. Jos sitä laittaa juurivesoihin, se kulkeutuu myös emopuuhun, joka saattaa kokonaan sitten menehtyä.Ainoastaan leikkaaminen auttaa näihin. Toki siinä vaiheessa kun istutetaan puuta, voi siihen ympäröivään maastoon laittaa juuriestemattoa, jonka läpi nämä juurivesat eivät pääse. Ja sen täytyy olla nimenomaan juuriestemattoa. Mikään suodatinkangas ei pidättele juurivesoja. Ne puskevat sieltä kyllä läpi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton