• Etusivu
  • Kasvillisuus

Syysasteri tuo väriä puutarhaan kesän ehtoopuolella

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.06.2025
20228_44330.jpg

Vanhemmista puutarhoista usein löytyvä matalampi ja aikaisemmin kukkiva "maatiaisasteri" on ilmeisesti syysasterin vanhempi lajike. (Kuva: Pixabay)

Monivuotisiin, ruohovartisiin kasveihin, eli perennoihin kuuluva syysasteri (Aster novi-belgii) on perinteinen koristekasvimme. Se tuotiin Pohjois-Amerikan itärannikolta Eurooppaan 1700-luvulla ja Suomessa se yleistyi 1800-luvun loppupuolella. Kasvista on jalostettu satoja lajikkeita.

Syysasteri viihtyy aurinkoisella ja suojaisella kasvupaikalla, ravinteikkaassa, tasakosteassa (tuoreessa) ja läpäisevässä puutarhamaassa. Syysasterin pensasmainen kasvutapa ja tuuhea lehdistö tuo vehreää runsautta istutuksiin. Erinomainen perenna esim. matalahkoihin pensasryhmiin. Astereita on helpointa lisätä jakamalla keväällä tai pistokkaista alkukesällä. Syysasterit ovat myöhäisiä kukkijoita ja kestävät hyvin myös kylmyyttä. Syysasterit ovat runsaskukkaisia, hyviä mesikasveja perhosille ja sopivat myös leikkokukiksi.

Tiesitkö? Aster on kreikan kielessä tähti; se viittaa kukan muotoon.

Ohje

Ohje

Syysasteri (Aster novi-belgii)

Heimo: Asteraceae
Tyyppi: Monivuotinen ruohokasvi eli perenna
Kukinta-aika: Elo-lokakuu
Kukinnon väri: Sinivioletti, sininen, punainen, valkoinen
Korkeus: 70–150 cm
Lehdet: Kapeat ja ehytlaitaiset
Istutusetäisyys: 35–50 cm

Elokuunasteri vai syysasteri?

Monet saattavat sekoittaa kaksi asterilajia, elokuunasterin ja syysasterin keskenään.
Elokuunasteri (Aster amellus) on 40–70 cm korkea ryhmäperenna, jonka kukkien väri vaihtelee valkoisesta punaiseen ja liilansiniseen. Elokuunasterin kukinta alkaa elokuussa.

Syysasteri (Aster novi-belgii) on meillä vähemmän viljelty, sillä sen kukinta alkaa oloissamme myöhään (syys-lokakuussa). Syysasterit kestävät hallaa, mutta viileässä syyssäässä kukat aukeavat melko hitaasti. Kukkien väri vaihtelee valkoisesta sinisen, liilan ja punaisen vivahteisiin. Syysasterit kasvavat elokuunasteria korkeammaksi (70-150 cm) ja tarvitsevat joskus tukemistakin. Sopii mainiosti matalaan pensasryhmään.

<p data-block-key="oedh6">Elokuunasteri &#x27;King George&#x27; (Kuva: Shutterstock)</p>
Elokuunasteri 'King George' (Kuva: Shutterstock)
<p data-block-key="dh1ha">Syysasteri (Kuva: Puutarha.net)</p>
Syysasteri (Kuva: Puutarha.net)
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa – hyödynnä tila kauniisti ja kekseliäästi
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80238.jpg
Kliivia eli isopunasarja
Narsissikasvien heimoon kuuluva kliivia on kaunis huonekasvi. Lyhyeen maavarteen muodostuu paksuja juuria. Lyhyessä, sipulin muotoisessa varressa on lehtiruusuke, josta pitkät, tummanvihreät lehdet kasvavat vastakkaisiin suuntiin. Lajikkeesta riippuen lehdet voivat olla pitkät ja teräväkärkiset tai hieman lyhyemmät, leveämmät ja pyöreäpäiset. Suppilomaiset tai torvimaiset kukat ovat tavallisesti oransseja, mutta lajikkeissa on myös punaisia, keltaisia ja valkoisia kukkia. Kliiviasta kasvaa noin 50–70 cm korkea.
20219_72747.jpg
Asiantuntija vastaa: Mikä tämä ruukkumullassa kasvava sieni on?
Onko tämä ruukkumullassa kasvanut sieni kenties ansariukonsieni? Kuinka myrkyllisiä ansariukonsieni ja keltaukonsieni ovat (jos esimerkiksi lapsi pääsisi vahingossa syömään niitä)?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton