• Etusivu
  • Kasvillisuus

Taimien kouliminen antaa tilaa kasvaa vahvoiksi yksilöiksi

Koulinta vahvistaa taimia – näin onnistut siirrossa

Tiina Painokallio
Päivitetty 09.06.2025
20227_79036.jpg

Koulintahetkellä taimissa on yleensä sirkkalehtien lisäksi ensimmäinen kasvulehtipari näkyvissä.(Kuva: Puutarha.net)

Koulinta tarkoittaa sitä, että siemenestä kasvatetut pikkutaimet siirretään taimiruukkuihin joko yksittäin tai pieninä ryppäinä.

Milloin ja miten koulinta tehdään?

Kun taimet ovat tarpeeksi suuria käsiteltäviksi (yleensä sirkkalehtien lisäksi on ensimmäinen kasvulehtipari auennut), ne koulitaan eli siirretään kasvamaan väljemmin, jotta ne saavat tilaa kasvaa tukeviksi.

Taimet voidaan koulia erillisiin pikkuruukkuihin tai esim. 5 sentin välein laatikkoon, istutus hieman aikaisempaa syvemmälle. Ruukuissa oltava pohjassa reikä, josta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois.

Taimi irroitetaan kasvualustasta varovasti (apuna voi käyttää taimipuikkoa tai vaikka lyijykynää) ja juuret ujutetaan kasvuruukun multaan tehtyyn reikään. Kasvualustaksi sopii kevyesti lannoitettu taimimulta. Koulitut taimet kastellaan varovasti ja sijoitetaan päivän ajaksi varjoisaan paikkaan.

Tarpeen mukaan taimet koulitaan suurempiin ruukkuihin vielä toisen kerran. Hitaasti ja epätasaisesti itävät siemenet koulitaan yksitellen – itämis- ja kasvutahdin mukaan.

Lue lisää:

Kasvata itse siemenestä – näin onnistut taimien esikasvatuksessa

<p data-block-key="5tg0m">Nimilaput kannattaa huolehtia uusiin ruukkuihin saman tien. (Kuva: Puutarha.net)</p>
Nimilaput kannattaa huolehtia uusiin ruukkuihin saman tien. (Kuva: Puutarha.net)

Valitse sopiva kasvualusta ja oikeat välineet

Koulintaan sopii parhaiten kevyt, ilmava ja hieman lannoitettu taimimulta, joka ei tiivisty liikaa kasteltaessa. Kasvualustan hyvä rakenne tukee juurien kehitystä ja ehkäisee liikakastelusta johtuvia ongelmia. Taimien siirtämisessä voi käyttää apuna taimipiikkiä, lusikkaa tai vaikka lyijykynää – tärkeintä on, ettei herkkiä juuria tai hentoa vartta vaurioiteta. Kasvatusruukuissa tai -kennoissa tulee olla salaojareikä, jotta ylimääräinen vesi pääsee poistumaan ja taimet eivät kärsi märkyydestä.

Koulimisen jälkeen oikeat olosuhteet tukevat juurtumista

Koulinnan jälkeen taimet kaipaavat hetken aikaa suojaisaa ympäristöä. Uuteen kasvupaikkaan siirretyt taimet kannattaa asettaa vuorokaudeksi puolivarjoon tai suoraan varjoon, jotta ne ehtivät sopeutua muutokseen. Kastelu tehdään varoen, jotta mullan rakenne säilyy ilmavana. Vasta, kun taimet ovat juurtuneet kunnolla ja alkaneet taas kasvaa, ne voi siirtää takaisin valoisampaan paikkaan. Taimien kehitystä kannattaa seurata päivittäin ja kastella tarpeen mukaan – kevyesti mutta säännöllisesti.

Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa – hyödynnä tila kauniisti ja kekseliäästi
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
Niittykasvit puutarhassa
Niittykukat puutarhassa – luonnonkaunista loistoa
Niityillä kukoistavat toinen toistaan upeammat kukat – kellokukat, unikot, päivänkakkarat ja monet muut kestävät ja terveet kasvit. Mutta voisiko niittykasveja kasvattaa myös omassa puutarhassa? Vastaus on kyllä.
20239_83116.jpg
Mikä päärynäpuuta vaivaa? Asiantuntija vastaa
Mikä mahtaa vaivata päärynäpuuta, jossa lehdet ovat tummanpunaisia? Sellasia hieman purppuran värisiä. Tänä kesänä alkanut värjääntyä sellaiseksi ja vaikuttaa aika kuivuneelta, vaikka on saanut normaalisti vettä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton