• Etusivu
  • Hoitotyöt

Väriä puutarhaan pensailla ja havuilla

Syysistutuskausi on aluillaan

Tiina Painokallio
Päivitetty 16.03.2025
Syksy 20238_82834.jpg

Astiataimia voi mainiosti istuttaa koko syksyn, mutta paljasjuurisia taimia vasta 15.9. jälkeen – kunhan ensin yöhallat tuleennuttavat lehtipensaat. (Kuva: Adobe Stock)

Syyskaudella istuttajan apuna ovat ilmankosteus, viilenevät yöt ja silloin tällöin sattuvat sateet. Kastelun tarve on aina vähäisempää syyskauden istutuksille. Syksyllä istutetut kasvit hyödyntävät kevätkosteuden ja lähtevät nopeasti kasvuun heti ilmojen lämmetessä.

Pensaat tuovat puutarhaan monimuotoisuutta

Niin lehti- kuin havupensaissakin on paljon erilaisia muotoja ja värisävyjä. Kukinta-aikaa saa lehtipensailla vaikka koko kesäksi ja vaikka itse kasvi ei kukkisikaan koko ajan, niin lehdistö on koristeellinen koko kesän. Pensaita voit yhdistää myös perennaistutuksiin, jolloin kukinta-aikaan saadaan vielä lisää pituutta ja istutusryhmään korkeutta sekä näyttävyyttä.

<p data-block-key="mlvo5">Saatavilla on myös paljon lajikkeita, joissa lehtien eri sävyillä saadaan kivasti vaihtelua aikaan. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Saatavilla on myös paljon lajikkeita, joissa lehtien eri sävyillä saadaan kivasti vaihtelua aikaan. (Kuva: Adobe Stock)

Marjapensaat tuovat puutarhaan sekä kauneutta että satoa

Koriste-, marja- ja havupensaat ovat helppoja kasvattaa, kunhan valitset oikeat kasvit oikeisiin paikkoihin. Esimerkiksi valo-olosuhteet, kasvavien puiden juuristot sekä kasvin omat toiveet pitää ottaa huomioon. Mikäli itselläsi on epävarmuutta kasvivalintoja tehdessäsi, niin hyödynnä oman puutarhaliikkeesi ja puutarhurisi asiantuntemusta.

Esimerkiksi herukat, karviaiset ja tyrni tuottavat herkullisen sadon ja samalla tarjoavat vehreyttä ja näkösuojaa puutarhaan.

Saatavilla on myös paljon lajikkeita, joissa lehtien eri sävyillä saadaan kivasti vaihtelua aikaan. Esimerkiksi punalehtinen purppuraheisiangervo tuo dramaattista kontrastia vihreiden kasvien rinnalle, kun taas kirjavalehtinen koivuangervo tuo keveyttä ja eloa istutusryhmiin.

<p data-block-key="1d4js">Muistathan myös, että lehtipensaille annetaan nyt elokuun puolivälin jälkeen syyslannoitus – ja hoitolannoitus sitten keväällä. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Muistathan myös, että lehtipensaille annetaan nyt elokuun puolivälin jälkeen syyslannoitus – ja hoitolannoitus sitten keväällä. (Kuva: Adobe Stock)

Havuilla ympäri vuoden vehreyttä

Havupensaat ovat erinomainen valinta, kun halutaan luoda puutarhaan vehreyttä ja rakennetta ympäri vuoden. Ne kestävät hyvin syysistutusta ja juurtuvat tehokkaasti ennen talvea. Esimerkiksi tuijat, katajat ja kääpiövuorimännyt tarjoavat monipuolisia vaihtoehtoja niin aidanteiksi, näkösuojiksi kuin osaksi kivikkoistutuksia. Havuilla on myös tärkeä rooli talvisessa puutarhassa, sillä ne tuovat vihreyttä maisemaan silloinkin, kun lehtipuut ovat pudottaneet lehtensä.

Oikea kasvi oikeaan paikkaan

Koriste-, marja- ja havupensaat ovat helppoja kasvattaa, kunhan valitset oikeat kasvit oikeisiin paikkoihin. Esimerkiksi valo-olosuhteet, kasvavien puiden juuristot sekä kasvin omat toiveet pitää ottaa huomioon. Mikäli itselläsi on epävarmuutta kasvivalintoja tehdessäsi, hyödynnä oman puutarhaliikkeesi ja puutarhurisi asiantuntemusta.

Syysistutuskausi on loistavaa aikaa suunnitella ja toteuttaa uusia istutuksia, sillä kasvit juurtuvat hyvin ja keväällä ne pääsevät täyteen loistoonsa heti kasvukauden alussa.

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20116_26849.jpg
Hometta puutarhassa?
Puutarhassani vaivaa outo tauti; kuin hometta olisi kasvien lehdillä? Sitä on niin pensaissa, perennoissa kuin kesäkukissakin. Mitä se on?Puutarhakasveihin voi joskus iskeä harmaahome tai härmä - molemmat ovat sienitauteja. Home ilmaantuu etenkin kosteissa olosuhteissa, härmä kuivissa - ja molemmat mädättävät kasvinosia. Esimerkiksi leimut, mansikka, siperianhernepensas, juhannusruusu ja monet kesäkukat ovat niille alttiita.Joskus näiden sienitautien haitta on niin vähäistä, että kasvi ei ole siitä moksiskaan - ja seuraavana vuonna härmää ei esiinnykään. Toisinaan koko kasvi on sairas ja voi jopa kuolla.Pahoin saastuneet kasvit voi ruiskuttaa kesällä sienentorjunta-aineilla. Saastuneet kasvinosat kerätään syksyllä pois puutarhasta ja hävitetään sekajätteen joukossa.Katso mm. Neudo Vital sienisairauksia vastaanVoit kokeilla sienitautien torjuntaan myös kotikonstia: sekoita litraan vettä 2 tl mäntysuopaa ja 2 tl ruokasoodaa, sekoita ja ruiskuta koko kasvusto hyvin. Uusi käsittely viikon päästä ja jatkossa tarpeen mukaan. Toivottavasti kikka auttaa ja saat nauttia kukistasi vielä pitkään!Lue lisää:Tautien ja tuholaisten torjunta puutarhassa
Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20091_14715.jpg
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
202211_79894.jpg
Mikä vaivaa pensasruusuja? Asiantuntija vastaa
Meillä on Kuusamossa olosuhteisiin nähden lämmin eteläinen rinne, johon olemmme istuttaneet vuosia sitten erilaisia ruusuja multavaan, ravinteiseen ja läpäisevään rinteeseen, mm. suviruusu, mökinruusu, kempeleenruusu, valamonruusu ja juhannusruusu. Mutta mikä ihme on, kun ne kaikki kasvattavat juurensa aivan maanpintaan ikäänkuin maavarsina ja niistä hentointa versoina ruusut levittäytyvät, mutta eivät pysy pystyssä. Multtaa olen lisännyt kolmen neljän sentin kerroksena – ei ole auttanut. Ollaan myös poistettu versoja, joten ne eivät myöskään kasva liian tiheässä. Mistähän johtuu tällainen kasvutapa? Onko kasvualustan maanlaadulla väliä? Perustettaessa aluetta pohjalle laitettiin palanutta karjanlantaa ja 30 senttiä puutarhamultaa. Talven perästä ruusut ovat taas pitkin pituuttaan.
20235_81869.jpg
Mihin kompostimultaa käytetään?
Komposti on oikein käytettynä erinomaista maanparannusainetta, mutta väärin käytettynä se voi olla kasveille jopa haitallista. Kompostimulta muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa. Eri kehitysvaiheissa sitä tulee käyttää eri tavoin. Yleensä kompostimulta jaetaan kahteen luokkaan kypsyyden perusteella. Puhutaan katekompostista ja kypsästä kompostimullasta. Perinteisesti kompostimulta katsotaan kypsäksi, kun kaikki jätteet ovat maatuneet tummanruskeaksi, tuoksuvaksi humukseksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton