TAKAISIN

Joulukaktus ja muita lehtikaktuksia
Schlumbergera, Hatiora, Epiphyllum…

Päivitetty: 18.11.2022

Monen kaktussuvun lajilla varret ovat litistyneet tai sylinterimäiset ja siksi ne ovat saaneet nimen lehtikaktus. Näitä kaktuksia suositaan upeiden kukkien takia. Lehtikaktukset ovat mainioita huonekasveja, sillä ne eivät välttämättä tarvitse viileää lepokautta.

Epiphyllum oxypetalum (Kuva: Adobe Stock)Epiphyllum oxypetalum (Kuva: Adobe Stock)

Talvikaktukset (Schlumbergera)

Talvikaktuksiksi luetteloidut Schlumbergera-risteymät ovat tavallisimpia ja helpoimmin viihtyviä lehtikaktuksia. Runko on lyhyt, korkkiutuva ja jopa puutuva. Rennot, kapeat varret koostuvat pienistä lehtiä muistuttavista osista. Trumpetin malliset kukinnot ilmestyvät versojen kärkiin useimmiten talvella. Alkuperäisten joulu- sekä marraskuunkaktuksien kukat ovat punaiset, mutta väriristeymiä on sittemmin kehitetty laidasta laitaan. Uudempia värejä ovat lohenpunainen, oranssinpunainen, valkoinen ja jopa keltainen.

Aidolla joulukaktuksella (Schlumbergera x buckleyi ) versot roikkuvat alaspäin ja niiden reunat ovat sakarattomammat. Myös sen kukat roikkuvat alaspäin ja ovat symmetriset; hybridit ovat pystykukkaisempia ja epäsymmetrisempiä. Kukinta ajoittuu yleensä joulun tienoille. Tunnetuin joulukaktuslajike lienee aikaisemmin paljon viljelty lohenpunainen ’Weinachtsfreude.

Marraskuunkaktuksella (Schlumbergera truncata) versot kasvavat hieman pystyyn ja niissä on terävät sakarat. Myös kukat kääntyvät ylöspäin horisontaalitasoon ja ovat epäsymmetrisiä. Marraskuunkaktus kukkii yleensä syksyllä ja usein uudelleen keväällä. Sesonkiaikana kaupoissa myytävät lehtikaktukset ovat useimmiten juuri marraskuunkaktuksia.

Tiesitkö?
Joulukaktukset ovat kehittyneet monien risteytysten tuloksena; risteytystyötä on tehty jo 1800-luvulta lähtien. Kantalajina on ollut Brasiliasta kotoisin oleva kaktus Schlumbergera truncata. Joulukaktus on aiemmin ollut Zygocactus bridgesii sekä Schlumbergera russeliana, marraskuunkaktus Zygocactus truncatus, Epiphyllum truncatum. Schlumbergera-lajikkeet ovat nykyään moninkertaisia risteymiä, joten ryhmittely kantalajin mukaan on melko mahdotonta. Aitoja yksilöitä löytyy oikeastaan enää kotien ikkunoilta. Kookkaat, monta kymmentä vuotta vanhat lehtikaktusyksilöt kulkevat usein jopa perintönä nuoremmille sukupolville.
Suomessa joulukaktusten viljely on vähäistä, mutta esimerkiksi Saksassa niitä viljellään hyvin runsaasti.

Schlumbergera truncata (Kuva: Adobe Stock)Schlumbergera truncata (Kuva: Adobe Stock)

Kausikaktukset (Hatiora)

Kausikaktukset ovat sieviä, keväällä kukkivia epifyyttikaktuksia. Nuoret yksilöt ovat pystyhköjä, mutta myöhemmin latvat nuokkuvat. Aiemmin nämä luettiin Rhipsalidopsis-sukuun.

Pääsiäiskaktuksella (Hatiora gaertneri) kellanvihreän verson reunat ovat piparkakkumaiset. Versonivelet ovat 3-4 sentin pituiset ja niissä on selvä keskiruoti. Punaisten kukkien terälehdet ovat teräväkärkisemmät kuin joulukaktuksella, eivätkä käänny taaksepäin.

Keskikokoinen ja siro kevätkaktus (Hatiora x graeseri) kukkii kauniisti, haarautuu runsaasti ja siitä tulee pian tuuhea. Pääsiäis- ja helluntaikaktuksen risteymä on vanhempiensa ilmiselvä välimuoto ja kauniimpi kuin kumpikaan niistä. Päältä lakanpunaiset ja sisältä karmiininpunaiset kukat ovat 2-3 sentin mittaiset.

Helluntaikaktus (Hatiora rosea) muistuttaa pitkälti pääsiäiskaktusta, mutta sen versot ovat pienemmät ja harmahtavamman vihreät. Hammaslaitaisissa nivelissä on karvamaisia, pehmeitä piikkejä. Se kasvaa vain 25-30 cm korkeaksi. Helluntaikaktuksen kukat ovat hempeän vaaleanpunaiset ja vain pari senttiä halkaisijaltaan.

Tiesitkö?
Vaikka talvi- ja kausikaktuksille yleensä annetaan samat hoito-ohjeet, niin todellisuudessa kausikaktukset ovat arempia ja ne tarvitsevat enemmän kosteutta ja lämpöä.
Molempia kaktuksia voi myös varttaa esimerkiksi Pereskiaan puumaisen kasvutavan saamiseksi.

(Kuva: Adobe Stock)(Kuva: Adobe Stock)

Isoja lehtikaktuksia

Epiphyllum-sukuun kuuluu noin 20 lajia, joilla on lehtimäiset, hammaslaitaiset varret. Kukinnot ovat suuret ja monet kukkivat öisin. Esimerkiksi tuoksulehtikaktuksen (Epiphyllum oxypetalum) lehdet ovat ohuet, leveät ja reunoiltaan sakarattomat. Voimakkaasti tuoksuva kukka on puhtaan valkoinen. Kasvia kutsutaan myös yönprinsessaksi, mutta "oikea" yönprinsessa on Selenicereus pteranthus, jonka kukat ovat tuoksuttomat.

Selenicereus-suvussa on runsaasti lajeja. Tunnetuin on yönkuningatar (S. grandiflorus), jonka tuoksuva kukka voi olla jopa 25 cm kokoinen. Kapeat ja köynnöstävät varret tarvitsevat tukemisen.

Hovikaktukset ovat pensasmaisia epifyyttejä tai litofyyttejä. Varret ovat uurteisia, lehtimäisiä tai litistyneitä. Yleensä suppilomaiset tai putkimaiset kukat ovat yksittäin. Hovikaktuksiin kuuluvat muun muassa Nopalxochia ja Disocactus.

Neidonhovikaktuksen (Nopalxochia phyllantoides) lehdet ovat puolestaan vankemmat, kapeammat ja selkeästi pykäreunaisemmat kuin tuoksulehtikaktuksella. Pykäreunojen päissä on lisäksi selkeät, valkoiset tupet - areolit. Aidon neidonhovikaktuksen kukat ovat vaaleanpunaiset.

Hovipojankaktus (Disocactus x hybridus 'Ackermannii') on neidonhovikaktuksen ja D. speciosuksen risteymä. Lehdet ovat muutoin samanlaiset, mutta varret saattavat olla hiukan paksummat ja halkaisijaltaan kolmiomaisemmat. Kukat ovat kirkkaanpunaiset.

Disocactus speciosus (Kuva: Adobe Stock)Disocactus speciosus (Kuva: Adobe Stock)

Lehtikaktusten hoito

Lehtikaktukset eivät tarvitse kovin runsasta valoa, vaan ne sopivat pohjois-, itä- tai länsi-ikkunalle. Kasvit viihtyvät normaalissa huoneenlämmössä, ja kesällä lämpö saa kohota huoletta jopa 25 asteeseen. Vetoa ne eivät siedä.

Lehtikaktuksia kastellaan kerralla runsaammin, mutta mullan täytyy kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua. Liika märkyys ei sovi kaktuksille, mutta kukinta-aikana lehtikaktusten multa kannattaa pitää hieman kosteampana. Kukinnan jälkeen (helmi-maaliskuussa), noin 2 kk mittaisen lepokauden ajan kastellaan hyvin niukasti. Toinen samanlainen lepokausi on hyvä pitää loppukesällä (heinä-elokuussa), jolloin uudet kukkanuput kehittyvät. Kaktukset pitävät sumuttelusta. Lannoitus sovitetaan kunkin lajin kasvurytmin mukaan. Liika lannoitus näkyy varsien korkkiutumisena.

Useimmat lehtikaktukset viihtyvät ahtaassa ruukussa. Keväällä, kukinnan päätyttyä, voi tarkistaa, onko multapaakku juurtunut hyvin tiiviiksi. Tällöin uudelleenistutus on tarpeen tilavampaan ruukkuun. Saviruukku on altakasteluruukkua parempi vaihtoehto, jottei kasvi saa liikaa kosteutta. Lehtikaktuksille voi sekoittaa erityistä multaseosta, jossa on hiekkaa ja kevytsoraa, kukkamultaa, turvetta tai käyttää valmista kaktusmultaa tai vaikkapa orkideamultaa.

Muuta huomioitavaa: Kasvia ei kannata siirrellä tai käännellä kukinnan aikana, sillä se saattaa aiheuttaa nuppujen varisemisen. Kesällä lehtikaktukset viihtyvät hyvin ulkona ja viettävätkin mielellään siellä lepokautta syysviileisiin saakka. Viileän lepoajan jälkeen lehtikaktukset alkavat pian miltei räjähtämään runsaaseen kukintaan.

Lue lisää kaktuksista.
Lisätietoa kodin ja puutarhan kasveista löydät Puutarha.netin Kasvikortistosta.