Kaktukset huonekasveina – lajit, kasvatus ja hoito

Opuntia-suvussa on satoja lajeja. Opuntialle ominaista ovat litteät varret. Kukat ovat melko suuret, valkoiset, keltaiset tai punaiset. Kaikilla opuntioilla on glokidioita, joiden pienet väkäset tarttuvat helposti ihoon ja aiheuttavat ärsytystä. Joillakin opuntioilla on lisäksi piikkejä.

Opuntia on yleensä melko helppohoitoinen ja kasvaa nopeasti korkkirunkoiseksi pikkupuuksi. Se kestää myös viileää, joten opuntian voi talvettaa jopa autotallissa, mikäli lämpö ei laske pakkasen puolelle. Valoa opuntia vaatii paljon. Kasvukaudella opuntia kastellaan perusteellisesti ja kasvualustan annetaan kuivahtaa kastelujen välillä. Opuntia juurtuu helposti varrenpalasta, joka on laitettu multaan.

Pallerokaktukset ovat muodoltaan vaihtelevia, ja myös niiden piikkisyys ja varren väri vaihtelevat lajeittain. Usein pallerokaktuksilla on myös kauniit kukat. Osa lajeista selviää ruukussa omilla juurillaan.

Mansikkapallerokaktus (Gymnocalycium mihanovichii) on vartettu kaktus, jossa punainen lehtivihreätön latva kasvaa vihreän perusrungon varassa ja saa siitä tarvitsemansa veden ja ravinteet.

Pylväskaktukset ovat enimmäkseen pystyjä ja pylväsmäisiä, mutta köynnösteleviäkin lajeja on. Luonnossa ne voivat kasvaa jopa yli kymmenen metrin korkuisiksi.

Sinikalliokaktus (Cereus jamacaru 'Monstrosus') on suosituimpia pylväskaktuksia, sillä sen varsi haarautuu kasvupistehäiriöstä johtuen epämuotoiseksi.

Siilikaktus kasvaa suureksi ja pallomaiseksi. Komeat, terävät piikit ovat keltaisia tai mustia. Siilikaktuksen kasvuruukku saa olla pieni.

Siilikaktuksista tunnetuimpia on kultasiilikaktus eli anopinjakkara (Echinocactus grusonii), joka on kovapiikkinen ja voi kasvaa halkaisijaltaan yli 80-senttiseksi.

Syyläkaktusten sukuun kuuluu suuri määrä lajeja. Ne ovat saaneet nimensä vartta peittävistä laajentuneista lehtikannoista eli mamilleista. Muodoltaan ne ovat pallomaisia, tyyny- tai pylväsmäisiä. Pienetkin syyläkaktukset ovat kovia kukkimaan. Kukat puhkeavat latvaan seppeleen muotoisena ryhmänä.

Monet syyläkaktukset ovat helppohoitoisia ja sopivat hyvin aloittelijoiden kasvatettaviksi.

Syyläkaktuksen (Mammillaria) kasvikortista voit lukea lisää syyläkaktusten hoidosta.

Suvun lajit ovat poikkeuksetta suuri- ja kauniskukkaisia. Lyhytikäiset, suppilomaiset kukat voivat olla yllättävän kookkaitakin kasviin nähden ja usein tuoksuvia. Verson muodon tai piikkityksen puolesta pallokaktus ei ole erityisen kaunis. Vanhemmiten pallokaktus kasvaa pylväsmäiseksi. Pallokaktukset kestävät talvisinkin kuivaa ja lämmintä huoneilmastoa.

Kaktusten ystävälle tuttu vanhapoika eli raspipallokaktus (Echinopsis eyriesii) kuuluu tähän ryhmään.

Isoihin kolmiomaisiin harjuihin jakautunut piispanhattu on kotoisin Meksikosta. Nuorena piispanhattu on palleromainen, mutta muuttuu vanhemmiten liereäksi. Ylhäältä katsottuna varsi näyttää tähtimäiseltä. Kukat ovat isot ja keltaiset. Piispanhattuja pidetään melko helppohoitoisina kaktuksina.

Piikitön täpläpiispanhattu (Astrophytum myriostigma) on valkoisten pilkkujen peittämä.

Vaarinkaktus on liereävartinen ja pylväsmäinen. Se on hidaskasvuinen. Sen vartta ja piikkejä peittävät pitkät, hopeanhohtoiset hapset. Se viihtyy erittäin valoisassa paikassa ja kestää niukkaa kastelua. Huonekasvina vaarinkaktuksen kukinta on harvinaista.

Kausikaktukset ovat sieviä, keväällä kukkivia epifyyttikaktuksia. Nuoret yksilöt ovat pystyhköjä, mutta myöhemmin latvat nuokkuvat.

Varret ovat lehtimäiset ja hammaslaitaiset. Piikkejä ei ole lainkaan tai vain vähän. Vanhempiin versoihin puhkeavat kukat ovat yleensä vaalean ruusunpunaisia ja niitä on runsaasti. Risteymien kukkien koko ja väri vaihtelevat ja lajista riippuen kukka aukeaa joko yöllä tai päivällä. Aiemmin hyvinkin yleisiä huonekasveina.

Kalanruotokaktus (Disocactus anguliger, aiemmin Epiphyllum anguliger) kasvattaa rentovartiset, noin 30 cm pitkät varret, joissa on voimakas siksak-muoto. Se kukkii loppusyksyllä – talvella kermanvalkoisin tuoksuvin kukin, jotka kestävät 1–2 päivää, mutta tuoksuvat vain öisin.

Talvikaktukset ovat tavallisimpia ja helpoimmin viihtyviä lehtikaktuksia. Latvusto on sateenvarjomainen. Lajikkeet ovat moninkertaisia risteymiä, joten ryhmittely kantalajin mukaan on melko mahdotonta. Ne kukkivat useimmiten talvella ja värejä on laidasta laitaan.

Marraskuunkaktuksella (Schlumbergera truncata) versot kasvavat hieman pystyyn ja niissä on terävät sakarat. Myös kukat kääntyvät ylöspäin horisontaalitasoon ja ovat epäsymmetrisiä. Marraskuunkaktus kukkii yleensä loka-marraskuussa. Sesonkiaikana kaupoissa myytävät kaktukset ovat useimmiten juuri marraskuunkaktuksia.

Yökaktukset ovat särmikäsversoisia kaktuksia. Ne kiipeilevät ilmajuuriensa avulla pitkin puiden runkoja. Niiden ihanat kukat avautuvat vain yhdeksi yöksi.

Huonekasvina tunnetaan parhaiten yönkuningatar (Selenicereus grandiflorus). Se on kotoisin Länsi-Intiasta. Kukka on todella kaunis. Kermanvalkoinen, halkaisijaltaan 20–30-senttinen kukka tuoksuu vaniljalta.

Yönprinsessa (Selenicereus pteranthus) on toinen huonekasvina tunnettu yökaktuslaji. Sen puhtaanvalkeat kukat aukeavat myös yöllä, mutta eivät tuoksu.