• Etusivu
  • Kasvillisuus

Suunnittelemalla pihasta puutarhaksi

Tekisinkö itse vai luottaisinko ammattilaiseen?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Julkaistu 15.02.2017Päivitetty 08.02.2022
20172_48286.jpg

MMK Sanna Numminen kertoo suunnittelutyönsä punaisena lankana olevan aina asiakkaan toiveet ja tarpeet, siksi lopputuloksena on kullekin oman näköinen puutarha.

Pihasuunnitelmaa pidetään kalliina ylellisyystuotteena, vaikka kyseessä on tärkeä pihan rakentamista ohjaava ja helpottava työkalu. Suunnittelussa asiakkaan hajanaiset ajatukset ja toiveet jalostetaan toimivaksi kokonaisuudeksi.

Jos yhteistyö pihasuunnittelijan kanssa on uutta ja outoa, kasvaa kynnys piha-avun tilaamiseen ja monenlaiset pelot ottavat valtaa. Pihasuunnittelua kohtaan esiintyviin ennakkoluuloihin vastaa puutarhamyymälä Muhevaisen suunnittelija Sanna Numminen valottamalla omia toimintatapojaan.

- Työni hinta koostuu siihen käytetystä ajasta, kiinteistä kustannuksista ja arvonlisäverosta. Sen suuruus saattaa hirvittää asiakasta, ellei hän näe suunnitelmasta koituvia säästöjä. Kokonaisuudessaan suunnittelun hinta on piharakentamisen kokonaiskustannuksista kuitenkin yleensä vain alle kymmenesosa.

Suunnittelupöydällä tekemilläni suunnittelu- ja materiaaliratkaisuilla on suuri vaikutus pihan rakentamisen lopullisiin kustannuksiin. Asiakkaalle syntyy tuntuvia säästöjä, kun kerralla saadaan omien toiveiden ja pihan olosuhteiden mukaisesti räätälöity pihasuunnitelma kasviluetteloineen ja toteutusohjeineen.

Annan aina suunnittelutyöstä tarjouksen ja yksilöin, mitä työtä hintaan sisältyy, joten asiakkaani tietää aina, millaisia kustannuksia pihasuunnittelusta on odotettavissa.

Ohje

Ohje

Pelko 1: Suunnitelma on kamalan kallis

Pelko 2: Jos emme tykkääkään valmiista suunnitelmasta?

- Ennen kuin aloitan suunnittelun, kartoitan asiakkaan toiveet ja tarpeet. Aivan kaikkia toiveita ei tietysti pystytä joka pihalla toteuttamaan ja kompromisseja on tehtävä, mutta asiakkaan toiveiden huomioiminen on suunnittelun punainen lanka. Alkukartoituksessa onkin hyvä tuoda rohkeasti esiin ne villeimmätkin haaveet – eihän sitä koskaan tiedä, vaikka nekin voitaisiin toteuttaa.

En myöskään piirrä suunnitelmaa kerralla valmiiksi, vaan esittelen asiakkaalleni aina luonnoksen. Siihen on helppo tehdä tarkennukset ja muutostoiveet ennen lopullisen suunnitelman toteutusta.

- Lähtökohtanani tässäkin ovat asiakkaan toiveet – ja toiveisiin sisältyy myös budjetti. Useimmiten toiveena on helppohoitoinen piha, jolloin kasvivalinnat painottuvat yleisiin ja varmoihin kasvilajeihin. Nämä kasvit myös leviävät hyvin, jolloin voidaan haluttaessa käyttää hieman harvempaa istutusväliä. Tiheämpään istutetaan, jos toiveena on nopeasti valmiilta näyttävät istutukset. Ja erikoisuuksia ehdotan, jos asiakas on niistä kiinnostunut.

Kasvien kokonaisosuus pihan rakentamiskustannuksista on melko pieni. Enemmän kustannuksia syntyy pihan kovista rakenteista ja kasvualustojen kunnostamisesta. Rakenteet ovatkin erittäin tärkeitä, jos pihan halutaan kestävän pitkään.

Ohje

Ohje

Pelko 3:Suunnitelmaan laitetaan liikaa ja kalliita kasveja

Pelko 4:Suunnittelija myllää kaiken vaikka ajattelimme vain vähän ehostaa

- Toteutan suunnittelutyön aina asiakkaan toivomassa laajuudessa. Usein pienillä hoitotöillä, kasvien täydennysistutuksilla ja uudelleenjärjestelyllä saadaan pihan ilmettä nopeasti kohennettua. Tällaisen ehostuksen suunnitteluun saattaa riittää neuvontakäynti, jonka aikana hahmottelen tarvittavia toimenpiteitä asiakkaani kanssa paikan päällä.

- Mikäli asiakkaani epäilee, ettei pihan hoitoon ole aikaa tai intoa, otan sen huomioon jo suunnitteluvaiheessa, erityisesti materiaali- ja kasvivalinnoissa.

Esimerkiksi kiveys on huomattavan helppohoitoinen kivituhka-alueisiin verrattuna. Nopeasti leviäviä pensaita valitsemalla vähennetään kitkemisen tarvetta ja saadaan toteutettua helppohoitoinen ja edustava piha.

Jatkuvasti kukkiva perennapiha saattaa olla haave, jonka ylläpitoon ei ehkä kuitenkaan ole tarvittavia resursseja. Tärkeä tehtäväni onkin havannoida ja tuoda ulos sitä, kohtaavatko asiakkaani unelmapiha ja todellinen elämä toisensa. Suunnittelu onkin jatkuvaa tasapainoilua haaveiden ja käytännöllisyyden välillä.

Ohje

Ohje

Pelko 5:Jospa into ja osaaminen ei riitäkään pihan hoitoon?

Mikäli kaipaat ammattilaisen apua ja neuvoja pihaasi liittyvissä asioissa, niin ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan asiasta tarkemmin!

Ota yhteyttä puutarhamyymälä Muhevaisen suunnittelija Sanna Nummiseen tästä

Teksti: Sanna Numminen, Tuuli Järvinen, Muhevainen Oy
Kuva: Tuuli Järvinen

20172_48287.jpg
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20174_48967.jpg
Puutarhassa ovat oikeat kasvit paikoillaan
Ollakseen viihtyisä piha tarvitsee lattian, seinät ja katon, aivan kuten sisätilatkin. Mittakaava ulkotiloissa vain on huomattavasti suurempi. Puut tuovat puutarhaan kaivattua korkeusvaihtelua ja katosmaista tunnelmaa.
20175_49247.jpg
Havukasvit pihan suunnittelussa
Jos kasvivalikoimasta puuttuvat havukasvit, saattaa kesällä rehevä puutarha muuttua syksyn tullen tyhjäksi ja autioksi. Ikivihreät kasvit ryhdistävät pihaa ja etenkin talvella ne tuovat pihaan kaivattua vehreyttä!Puutarhamyymämälä Muhevaisella kasvivalikoimaa riittää
20175_49318.jpg
Kukilla kepeästi kesään
Pihan, pation ja parvekkeen monikäyttöisin elementti on kesäkukkaryhmä eli kausikasvit. Yksivuotisina niihin ei pääse kyllästymään, sillä niistä saadaan oleskeluryhmään vaikka joka vuodeksi uusi ilme.Mutta toisaalta, kun samoja lajeja kasvatetaan vuodesta toiseen samalla paikalla, muodostuu perinne, jota ei ehkä raaskikaan rikkoa uusilla kukkavalinnoilla. Perheen perinnekukistakin muodostuvaa ryhmää voi silti uudistaa yhdistelemällä siihen uusia kasveja. Rikas ja muuntelukykyinen ryhmä toteuttaa kukkaunelmat laidasta laitaan.
20228_79337.jpg
Viikon kysymys: Onnistuuko vanhojen kuusien pelastaminen?
Naapurissa rakennetaan. Maansiirtotöissä vaurioitui meidän puolemme kuusien juuria. Haluamme pelastaa komeat kuuset (vanha kuusiaita, noin 10 metriä korkea). Mitä voimme tehdä? Suurin osa juurista vaurioitumatta, joten toivomme, että peli ei ole menetetty. Laitammeko lannoitetta, havumultaa?
20227_6970.jpg
Viiniköynnökset avomaalla
Viiniköynnöksiä on viljelty Suomessa jo 200–300 vuoden ajan kasvihuoneissa, mutta tarhaojukkaviinin (Vitis Labruscana-ryhmä) pohjoisiin olosuhteisiin kehitettyjen lajikkeiden (mm. 'Beta' ja 'Zilga') kasvattaminen onnistuu myös avomaalla.Aitoviiniköynnös (Vitis vinifera) on yksi maailman eniten kasvatetuista viljelykasveista. Suomessa sen kasvatus onnistuu lämmitettävissä kasvihuoneissa, ja sadot ovat yllättävän runsaita ja laadukkaita. Jotkut aitoviiniköynnöslajikkeetkin kestävät hyvin kylmää ja tekevät satoa myös lämmittämättömissä muovihuoneissa – jopa avomaalla.
20228_79377.jpg
Miksi särkyneensydämen kukka on valkoinen? Asiantuntija vastaa
Ostin tänä vuonna särkyneen sydämen juuripaakun. Kasvi on lähtenyt hyvin kasvuun ruukussa, olen esikasvattanut sen sisällä ja taimi on vielä hyvin pieni. Kasvi tehnyt ensimmäisen kukkansa, joka valkoinen. Muuttaako kukka väriä kasvaessaan? Ostamani pitäisi olla puna-valkoinen. Pitääkö kukka leikata pois, jotta taimen kasvu ei hidastu? Pitääkö kasvia muulloin leikata paitsi lakastuneet lehdet keväällä? Ihastuin kasviin ja päätin ensimmäistä kertaa kokeilla kasvattaa kasvia parvekkeella, Joten kokemusta ei vielä kasvista ole.Miten tulisi toimia jos ostettu taimi/juuripaakku väärä? Kasviahan ei voi palauttaa, jos se on jo istutettu? Valkoinen on Dicentra spectabilis ´Alba´ ja puna-valkoinen Dicentra spectabilis (joka luki paketissa), onkohan minulle tullut väärä lajike? Otan myös mielelläni vastaan muita hoito ohjeita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton