• Etusivu
  • Hoitotyöt

Ryhmäruusut ovat oikukkaita hienohelmoja

Mutta näin saat ne menestymään

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 01.02.2023
20195_57973.jpg

Upeat ryhmäruusut eivät tyydy vähään mutta palkitsevat viihtyessään pitkällä ja näyttävällä kukinnalla. Kasvupaikan vaativuutta korostaa se, että ne ovat Suomen oloissa menestysalueensa äärilaidoilla. Istutettaessa juuristoa täytyy kohdella erityisen varovaisesti, erityisesti, jos kyseessä ei ole täysin juurtunut astiataimi. Juuriston käsittely voi hidastaa tai jopa pysäyttää kasvun. Jos näin käy, kukinta viivästyy tai taimi voi jopa kuolla. Mutta myös päinvastoin: kun istutus ei keskeytä juuriston kehittymistä ja taimen kasvua, kukinta-aika saavutetaan varhaisemmin.

Tutustu Muhevaisen ruusuvalikoimaan

Verkko suojaa herkkää juuristoa

Rosen Tauntaun kehittelemä ruusujen istutuspakkaus varmistaa kasvuun lähdön ja istutus on helppoa. Pakkauksessa on ainutlaatuista astian sisällä oleva suojaverkko, joka estää paakun hajoamisen ruukkua poistettaessa silloinkin, kun juuristo ei vielä täytä koko astiaa.

Verkkoa ei istutettaessa poisteta. Verkko on valmistettu ohuesta rautalangasta ja se hapettuu ja häviää maassa itsekseen.

Taimet on tarhalla valmisteltu istutusvalmiiksi

Tantop Royal -ruusuille on tehty istutusleikkaus ja versot suojattu kasvivahalla. Vahaus on oleellisen tärkeä, sillä ilman sitä versot ja silmut altistuvat kuivumiselle ennen istutusta. Sitä ei missään tapauksessa saa rapsutella pois, vaan se murenee aikanaan itsekseen. Silmut työntyvät vaivatta vahan läpi.

Kasvualusta on lannoitettu pitkävaikutteisella ravinteella, joka on tärkeä osa ruusun kotiutumista istutuspaikalleen. Hitaasti liukenevat ravinteet varmistavat, että ravinnetilanteessa ei tapahdu voimakkaita heilahduksia ennen tai jälkeen istutuksen. Siksi Tantop-ruusut kasvavat tasaisesti matkalla tarhalta lopulliselle kasvupaikalleen.

Istuta ryhmäruusut näin:

Valitse aurinkoinen kasvupaikka ja täytä istutusalusta reilun puolen metrin syvyydeltä lannoitetulla ja kalkitulla mullalla. Kastele kasvualuta hyvin koko syvyydeltään ja olet valmis istuttamaan ruusut!

Kuva 1.
Kastele istutuspakkaus runsaalla vedellä. Kun vesi on imeytynyt ja ylimääräinen vesi valunut pois, voit ottaa ruusun istutusverkkoineen pois muoviastiasta. Älä ota ruusua pois astiasta versoista vetämällä. Painelemalla varovasti kasvatusastiaa sivuilta, irtoaa verkkopaakku yleensä hyvin. Mikäli painelu ei auta, leikkaa astia auki. Älä kuitenkaan riko verkkosuojusta.

Kuva 2.
Istuta ruusu niin, että juuripaakun yläreuna jää noin 15 cm maan pinnan alapuolelle. Jätä maa vielä tässä vaiheessa hieman kuopalle, jotta kasteluvesi valuu juuristolle.

20185_53177.jpg

Kuva 3.
Kastele ruusu nyt uudelleen puhtaalla vedellä. Anna vettä vähintään 10 l taimea kohden.

Kuva 4.
Täytä lopuksi istutuskuoppa tiivistäen maata paakun ympäriltä. Itse paakun kohdalta ei saa tiivistää, sillä juuret vahingoittuvat painelusta. Jos ruusu on istutettu riittävän syvään, sen vahatuista versoista ei juuri mitään jää pintaan näkyville. Jos uusia versoja on jo kasvanut, on maan tiivistyksessä oltava varovainen, etteivät puutumattomat versot katkeile. Voit jättää mullan puutumattomien versojen ympäriltä aluksi kuopalle. Muista täyttää kuoppa syksyllä, jotta ruusun jalostuskohta (paksu juurenniska) on talven tullen riittävän syvällä maan suojassa.

20185_53176.jpg

Istutuksen jälkeen

Kastelua jatketaan istutuksen jälkeisinä viikkoina niin, että maa pysyy kosteana koko juuriston syvyydeltä. Anna kerralla vähintään 10 l vettä taimea kohden hitaasti vettä valuttamalla, jotta vesi ehtii imeytyä ruusun juureen. Kastelun jälkeen pidetään selvä tauko, jonka pituuteen vaikuttavat mm. sääolot ja ympäröivän maan pidätyskyky. Kasvualusta ei saa olla jatkuvasti litimärkä, mutta se ei saa päästä täysin kuivahtamaankaan.

Aloita säännöllinen lannoitus parin viikon päästä istutuksesta lannoitepakkauksen ohjeiden mukaisesti. Lopeta lannoitus kuitenkin viimeistään elokuulla, sillä varsinkin typpilannoitus ylläpitää kasvua vielä silloinkin, kun ruusun pitäisi valmistautua lepoon ja talven odotukseen. Liian myöhään jatkuva kasvu heikentää talvenkestoa.

Ryhmäruusujen hoito syksyllä

Lisää myöhään syksyllä ruusujen tyvelle versojen suojaksi runsaasti lisää multaa tai hiekkaa. Maakerros suojaa versoja kylmältä ja kevätauringon kuivattavalta vaikutukselta. Leikkaa ruusut keväällä, ohjeen löydät tästä.

Lisää multaa ruusujen tyvelle vuosittain, sillä maa painuu ja arka jalostuskohta kipuaa pintaan. Runsas maakerros onkin paras talvensuoja ryhmäruusuille.

Lajikkeita on kymmenittäin

Tantop Royal –ruusulajikkeissa on valinnan varaa. Laajimmillaan valikoima on keväisin, sillä vaikka niiden istutusaika onkin koko sulan maan ajan, ovat ne kuitenkin kevätsesonkiin keskittyviä tuotteita.

Etsitkö kasveja pihallesi tai tarvitsetko neuvoja? Löydät ne täältä>>

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Teksti Tuuli Järvinen
Kuvat Juuso Anttila ja Rosen Tantau

Tantop Royal Comtessa
Tantop Royal Comtessa
Tantop Royal Lady Like
Tantop Royal Lady Like
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

Muhevainen pihasuunnittelu
Pihasta puutarhaksi hyvällä suunnittelulla
Pihasuunnitelmaa pidetään kalliina ylellisyystuotteena, vaikka kyseessä on tärkeä pihan rakentamista ohjaava ja helpottava työkalu. Suunnittelussa asiakkaan hajanaiset ajatukset ja toiveet jalostetaan toimivaksi kokonaisuudeksi.
20174_48967.jpg
Puutarhassa ovat oikeat kasvit paikoillaan
Ollakseen viihtyisä piha tarvitsee lattian, seinät ja katon, aivan kuten sisätilatkin. Mittakaava ulkotiloissa vain on huomattavasti suurempi. Puut tuovat puutarhaan kaivattua korkeusvaihtelua ja katosmaista tunnelmaa.
20175_49247.jpg
Havukasvit pihan suunnittelussa
Jos kasvivalikoimasta puuttuvat havukasvit, saattaa kesällä rehevä puutarha muuttua syksyn tullen tyhjäksi ja autioksi. Ikivihreät kasvit ryhdistävät pihaa ja etenkin talvella ne tuovat pihaan kaivattua vehreyttä!Puutarhamyymämälä Muhevaisella kasvivalikoimaa riittää
200612_2688.jpg
Golfkentän nurmi
Kotipihallako golfia?Noin neljäsataa vuotta sitten, Skotlannissa, St. Andrewsin kaupungin portilla olevan Swilcan Bridgen edustalla kaupunkiin pääsyä odottelevat kalastajat ja muut tuotteitaan tuovat ihmiset alkoivat kehitellä golfin alkumuotoja. Mahtoivatko ymmärtää, millaisen maailmanlaajuisen harrastuksen saivat aikaan? Nyt maailmalla pelataan golfia miljoonien ihmisten voimin tuhansilla kentillä. Meillä täällä Suomessakin on noin 120 kenttää. Lisää tulee harrastajamäärien kasvun mukaan, muutama vuodessa. Pelaajia on vähän alle 110 000.Yleisin, 18-väyläinen kenttä vaatii pinta-alaa 40 - 80 ha. Kun tuo alue on pelikäytössä se tarkoittaa, että jokainen kentän kohta on pelialuetta eli on jonkin tasoisen hoidon kohteena. Metsäalueet raivataan niin, että pallo löytyy ja peli voi jatkua. Samoin vesiesteet, hiekkaesteet ja reuna-alueet pyritään hoitamaan niin, että pitkiä ruuhkia ja odotteluja ei tulisi.Eniten hoitoa tarvitsevat tietysti nurmialueet, joilla pallon pääasiassa pitäisi kulkea. Nurmetettuja kentänosia ovat: viheriöt (greeni) n. 1,2 ha, lyöntipaikat (tee) n. 1,2 ha, väylät (fairway) 10 - 20 ha sekä karheikko (rough), jota voi olla 30 - 40 ha kentästä riippuen.Otsikon mukaan pohdiskelen, mitä eroja tai yhtäläisyyksiä kotipihalla ja golfkentällä on. Harvalla on kotinsa takapihalla kymmenien hehtaarien nurmikoita. Jätetään pinta-alat omaan arvoonsa ja keskitytään siihen, mitä nurmen pinnalla ja pinnan alla on.
20219_72762.jpg
Asiantuntija vastaa: Kuhinaa kompostissa; mitä ihmettä siellä on?
Tänä kesänä perustettiin mökille elintarvikekompostori, johon on heitetty myös kalan perkuujätteitä.Nyt komposti kuhisee n. 2‒3 cm pituisia mustia kuoriaisia. Niitä on aivan valtavasti, varmaan tuhansia.Annetaanko niiden elää siellä? Vai pitäisikö päästä eroon? Ja onkohan tehty jotain väärin, kun niitä on niin valtavasti?
20119_27788.jpg
Kanttarelli
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä kanttarelli tunnetaan myös keltavahverona, keltasienenä sekä kantarellina.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton