• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kesäkukilla koreasti kesään

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 01.02.2023
20215_64745.jpg

Petuniat kuuluvat monen kesään. Niiden suosiota ovat kasvattaneet tuuheana kasvavat uudet lajikkeet, joita on saatavissa monissa väreissä.

Pihan ja parvekkeen monikäyttöisin elementti on kesäkukkaryhmä eli kausikasvit. Niihin ei pääse kyllästymään, sillä kasvukauden aikana voi seurailla sesonkia ja vaihdella ainakin ruukkuistutusten kasveja kasvukauden edetessä. Ja jos sesongeittain ei olisikaan vaihtelunhalua, uudistuu ruukkutarhan ilme kuin itsestään vähintäänkin joka kevät uusien kesäkukkien myötä.

Perinteitä kunnioittaen

Aina eivät kasvit vaihtamalla parane. Jos samoja lajeja on kasvatettu tietyissä paikoissa vuodesta toiseen, muodostuu perinne, jota ei ehkä raaskikaan rikkoa uusilla kukkavalinnoilla. Perheen perinnekukista muodostuvaa ryhmää voi silti uudistaa yhdistelemällä niiden oheen uusia kasveja tai ryhmittelemällä ruukkuja uudelleen. Kukkaunelmia voi toteuttaa myös säilyttämällä vanhaa ja antaa silti mielikuvituksen lentää.

Lajivalinnan johtotähti

Kasvatetaanpa kausikasveja ruukussa tai kukkapenkissä, tärkein johtotähti niiden valinnassa on kasvupaikan olosuhteet. Paljon valoa tarvitsevat eivät menesty eivätkä kasva kauniiksi varjossa. Varjon kasvit taas läkähtyvät auringon paahteessa ja kituuttavat kuumassa. Herkästi katkeilevat eivät saa heilua tuulessa ja sateessa ränsistyvät tarvitsevat katon pään päälle.

Iso tila – isot ruukutPieni tila – pienet ruukut

Suurella patiolla pienet ruukut ovat näpertelyä. Vaikka niitä olisi paljon, vaikutelma ei välttämättä ole runsas vaan sekava. Mutta pienissä tiloissa ja pienillä parvekkeilla voi rakentaa runsautta yhdistelemällä useita pieniä ruukkuja ryhmäksi.

Sama teema voi toistua useissa ruukuissa. Lehtien värejä ja erilaisia muotoja yhdistelemällä syntyy kiinnostavia istutuksia eikä kukkia aina kaivata lainkaan.
Sama teema voi toistua useissa ruukuissa. Lehtien värejä ja erilaisia muotoja yhdistelemällä syntyy kiinnostavia istutuksia eikä kukkia aina kaivata lainkaan.

Kesäkukat ja perennat suloisesti sekaisin

Perinteisesti kesäkukkapenkki syntyy taimia istuttamalla tai siemeniä kylvämällä. Jos kylvöhommat unohtuivat tai eivät kiinnosta, syntyy alkukesän taimivalikoimista näyttäviä kukkapenkkejä. Levollinen vaikutelma syntyy yhtä tai muutamaa lajia yhdistelemällä. Monilajipenkki taas innostaa tutkimaan yksityiskohtia ja onkin usein todellinen runsaudensarvi.

Lajien määrää päätettäessä voisi tässäkin pitää silmällä istutettavan alueen kokoa – sitä vähemmän lajeja mitä vähemmän tilaa on käytettävissä.

Iso ryhmä samaa lajia kiinnittää todella katseen. Kosmoskukka ja siperianunikko tuovat kukinnallaan pikku aurinkoja pihaan.
Iso ryhmä samaa lajia kiinnittää todella katseen. Kosmoskukka ja siperianunikko tuovat kukinnallaan pikku aurinkoja pihaan.

Kausikasvit täydentävät oivallisesti perennapenkkiäkin. Kesäkukat tulevat apuun, jos halutaan kukintaa silloinkin, kun perennat pitävät taukoa. Etenkin uusi perennapenkki, jossa vasta istutetut taimet eivät vielä täytä koko aluetta, hyötyy oheen istutetuista kesäkukista. Kitkennän tarve vähenee ja silmänilo lisääntyy.

Mehikasveista, kivistä ja hiekasta synty eleetön, japanilaistyylinen ruukkuistutus.
Mehikasveista, kivistä ja hiekasta synty eleetön, japanilaistyylinen ruukkuistutus.
Vastakohtia korostamalla syntyy ilmeikästä. Siro nukenkaulus kasvaa rouhean jykevässä puuastiassa.
Vastakohtia korostamalla syntyy ilmeikästä. Siro nukenkaulus kasvaa rouhean jykevässä puuastiassa.

Monivuotiset kasvit ruukuissa

Pikku puut, pensaat ja perennat soveltuvat mainiosti ruukkuistutuksiin. Ruukuissa niiden elinkaari on ehkä lyhyempi kuin maahan istutettuna, mutta riittävän suureen ruukkuun istutettuina ja hyvin hoidettuina ne saattavat menestyä vuosia. Puuvartiset kasvit voivat muodostaa istutusten rungon, jota kausittain vaihtuvat kukkakasvit täydentävät.

Jos sinulla on kasvimaa tai hiekkakasa, talveta ruukussa kesän kasvaneet monivuotiset kasvit siellä. Istuta kasvi, mieluiten ilman ruukkua, maahan ja nosta se keväällä takaisin ruukkuun. Vaihda tarvittaessa ruukku hieman aiempaa isompaan, jotta juuristolla on tilaa kasvaa.

Ohje

Ohje

Vinkki:

Jos sinulla on kasvimaa tai hiekkakasa, talveta ruukussa kesän kasvaneet monivuotiset kasvit siellä. Istuta kasvi, mieluiten ilman ruukkua, maahan ja nosta se keväällä takaisin ruukkuun. Vaihda tarvittaessa ruukku hieman aiempaa isompaan, jotta juuristolla on tilaa kasvaa.

Vuodenajat kunniaan!

Puutarhakausi ei lopu syksyyn. Jos kesän loppupuolella on ruukkuistutuksista puhti poissa, kannattaa syyskesän ja alkusyksyn kuulaudesta nautti uudistamalla ruukkuistutukset. Nyt pääsevät oikeuksiinsa lehtevät perennat, muratit, havupensaat ja syksyllä kukkivat mehikasvit ja pensastädykkeet. Lukemattomat lajit sopivat kypsyvän kesän kasveiksi. Ja talveksi laitetaan tietenkin kanervat, pikkuhavut, hopealangat ja muut talven lajit.

Kanervat, muratit ja erilaiset maksaruohot ovat itseoikeutettuja syksyn kausikasveja.
Kanervat, muratit ja erilaiset maksaruohot ovat itseoikeutettuja syksyn kausikasveja.

Teksti: Tuuli Järvinen, Muhevainen Oy
Kuvat: Tuuli Järvinen ja Pixabay

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton